Siirry sisältöön
MLL

Sopivan välimatkan löytäminen vanhemman ja aikuisuutta kohti kasvavan nuoren välillä voi olla haastavaa. Lapsen kasvaessa vanhempi joutuukin asemoimaan itsensä aina uudelleen ja miettimään miten antaa nuorelle sopivasti vapautta, mutta myös rajoja.

Täällä voit keskustella aiheen herättämistä tunteista muiden vanhempien kanssa.

Mitä mieltä

15 v haluaa uusien luokkakavereiden kanssa illanvieton päätteeksi jäädä yöksi kaverille, jonka vanhemmat poissa. Mitä mieltä, en tunne nuoria tai vanhempia lainkaan. Tähän saakka toiminut sovitusti. Kiitos.

Äiti x2

Teini jo esiteininä alkoi oma alotteisesti käymään helluntai seurakunnassa ja haluaisi uskoa heidän mukaansa, kävi kuitenkin tänä kesänä evlut riparin. Kotona ei uskota oikeastaan mihinkään ja on ”kielletty” siellä käyminen. Minusta kyllä teinin pitää taipua olla käymättä siellä jos kotona kielletään.
Mitä mieltä muut äidit ovat

Miu

Itse en päästä yökylään, jolleivat vanhemmat ole kotona ja myös heidän kanssaan sovittu

Äiti

Nuori muodostaa oman käsityksensä maailmasta ja arvoistaan. En kieltäisi helluntaiseurakunnassa käymistä, koska sieltä saa eväitä elämään.

Nuoren puhelimen käyttö

Nuori saa päättää omasta puhelimen käytöstä

Vastaa aiheeseen: Turvallisesti itsenäiseksi

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös