Siirry sisältöön
Nimetön

Poden ihan hirveätä morkkista siitä, että pian 18 vuotias tyttäremme onnistui juomaan itsensä aivan räkäkänniin ja vielä silmiemme alla…olenkohan aivan epäonnistunut ja huono ihminen. Annoin nimittäin tytölle piccolopullon kuoharia, jonka hän nautti kanssamme. Itse joimme punaviiniä -tämä tapahtui siis uudenvuoden aattona ja meillä oli vieraita.

Myöhemmin, kun tytär alkoi sammalta ja silmät pyörivät päässään minulle kerrottiin, että hän oli kaatanut itselleen isoja lasillisia punaviiniä. Enkä minä ollut huomannut tätä, eikä kukaan muu ollut estellyt häntä!!

Jos positiivisia asioita hakee, niin hän kertoi ettei kyllä juo alkoholia hetkeen. Harmittaa se, että tytär lähinnä syyttää meitä (isäänsä, minua ja vieraita) siitä, että annoimme hänen juoda. Itse en kyllä syyttelisi ketään, vastuu on kyllä jokaisella ja itse ennen kaikkea olisin voinut jättää sen piccolopullon antamatta.

Nimetön

Hei!

Oikein hyvä, että kerroit mieltäpainavasta asiasta.
Kerroit antaneesi tyttärelle piccolopullon. Se, että hän nautti pullon kotona ja oli kanssanne koko illan on sinänsä hyvä.
Jos hän kokeili alkoholia nyt ensimmäisen kerran, niin sen vuoksi hän ehkä tuli niin nopeasti humalaan. Tai vaikka kerta ei olisi ollut ensimmäinen, niin sitten hän vain yksinkertaisesti joi liikaa, koska alkoholia oli helposti saatavilla.

Syy ei kylläkään ole yksin sinun, koska muitakin aikuisia oli paikalla. Viime kädessä oma vanhempi on vastuussa omasta lapsestaan, mutta totta kai kaikkien paikalla olleitten aikuisten olisi kuulunut puuttua tilanteeseen, mikäli huomasivat.
Se, että olisit jättänyt piccolopullon antamatta ei välttämättä olisi muuttanut tilannetta.

Tyttäresi on pian 18-vuotias niin kuin kerroit ja täysi-ikäiseksi tultuaan hän vastaa itse itsestään.
Kokemus oli hänelle tietysti ikävä, mutta se kuitenkin tapahtui teillä kotona ja nyt hän sai kokea ”kantapään” kautta liiallisen alkoholin juomisen huonot puolet.

Ennen kuin tytär tulee täysi-ikäiseksi, niin hänen kanssaan voisi vielä asiasta puhua. Välttämättä ei uudenvuoden tapahtumista enää niinkään, mutta ylipäätään alkoholista ja sen tuomista haitoista sekä teidän vanhempien suhtautumisesta alkoholiin. Tärkeää mielestäni olisi kuunnella, miten tytär itse nyt suhtautuu alkoholin käyttöön tämän kokemuksen jälkeen.

Hyvää alkanutta vuotta ja kaikkea hyvää perheellesi.

Vastaa aiheeseen: Tytär joi itsensä humalaan

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös