Siirry sisältöön
Nimetön

Hei,

Mieheni lapset, poika 6v. ja tyttö 10v. ovat meillä joka toinen viikonloppu ja valtaosan lomistaan. Olemme asuneet yhdessä lähes vuoden. Lapsilla on oma makuuhuoneensa, mutta ilmeisesti sopeutuminen vie vanhemman osalta aikaa. Hän nimittäin tulee joka yö nukkumaan olohuoneeseen sohvalle, koska alkovissa olevaan sänkyymme ei mahdu. Lisäksi hän herättää mieheni (ja minut) joka kerta ja pyytää isäänsä viereensä nukkumaan.

Ymmärrän, että kaikki tämä kielii ikävästä ja isän halin puutteesta ja yritän ymmärtää, mutta olen kyllästynyt pätkittäisiin yöuniin (erityisesti pidempien yhdessäoloaikojen aikana). Ajatukseni saattavat olla itsekkäitä, mutta mietin myös, että ei yksi lapsi voi pompottaa kolmen ihmisen yörytmiä ja lepomahdollisuuksia tällä tavalla. Haluaisin myös itsekin nukkua rauhassa mieheni kanssa riippumatta siitä, ovatko lapset meillä vai eivät. Odotan esikoistani, kaipaisin lepoa, ja jokaöinen heräily kiristää hermoja. Tunnen myös, että tytön käytös etäännyttää minua hänestä, koska olen ärsyyntynyt hänen käytöksestään. En osaa nousta kaiken yläpuolelle. Nuorempi lapsi nukkuu yönsä rauhassa alusta loppuun sängyssään.

Mistä tytön heräily ja muiden herättäminen johtuu (liian vähän huomiota)?
Onko tämä jonkinlainen (minuun kohdistettu) valtataistelu tytön puolelta isänsä huomiosta?
Miten minä voisin ajatella asiaa, ettei se nakertaisi suhtautumistani tyttöön enkä olisi alati stressaantunut siitä?
Pitäisikö mieheni hilata tytön sängyn viereen patja ja siirtyä nukkumaan sinne ainakin puolet öistä?
Kuulostaa kärjistetyltä, mutta onko minullakin yhtäläinen oikeus nukkua rauhassa omassa kodissani ja jatkaa arkeamme mieheni kanssa normaalisti (mm. nukkua perinteisesti yhdessä) kun lapset ovat meillä?

Nimetön

Hei!

Itselläni ei ole uusperhekokemuksia, mutta kerron oman näkemykseni.

Meillä tyttö 9 ja poika 12-v tykkäävät kovasti, kun juttelen heidän kanssaan (joskus yhdessä kaikki 3 toisen lapsen huoneessa, mutta mieluiten haluavat erikseen omat juttutuokiot)heidän mennessään nukkumaan. Huomaan, että kokevat sen tärkeäksi ja ovat tosi tarkkoja, ettei toisen luona oltu liian pitkään. Juuri noissa hetkissä he uskaltavat kysyä niitä mietittävimpiä kysymyksiä, joihin ei juuri arjen kiireessä ehditä pysähtyä tai ei tule tilaisuutta, tai kertovat kokemiaan asioita/ salaisuuksia.

Mitäpä jos teilläkin tyttö saisi tällaisen ikioman iltahetken (15-30min) iskältä myös? Mikä ettei nuorempikin lapsi, jos ”haluaisi oman osansa”. Se voisi riittää hyviin yöuniin omassa sängyssä? Jos vain varaa nukkumaanmenoajalle riittävästi aikaa ;). Nimittäin itsellä välillä nuo hetket tuntuvat vievän liikaakin aikaa, mutta huomaan myös sen, miten tärkeitä ne lapsille ovat, ehkä päivän tärkeimpiä hetkiä, siksi niitä jaksaa. Ja vaikka meillä pojalle iskä on kaikki kaikessa, niin illalla häneltä riittää lyhyt piipahdus, kun taas minulta halutaan tuo juttelutuokio.

Tyttö ehkä kokee teidän kaikkien ollessa yhdessä, ettei saa riittävästi henkilökohtaista aikaa/ huomiota isältään. Ehkäpä myös on mustasukkainen siitä, että saat omia iskän teidän huoneessa ihan yksin ja tulee halu sotkea tuo kuvio jotenkin ja haluaa tuoda esille, että minäkin olen täällä.

Meidän poika on herkkä lapsi, ja jos tuo iltahetki on hätäinen tai päivällä on ollut kovasti erimielisyyksiä, hän tulee unenpöpperössä viereen yöllä ja ilmeisesti ikäänkuin ”ottaa takaisin” sen mitä tarvitsee, nukkumalla vieressä aamuun asti (tosin mieheni on usein töissä yöt, josten mahtuu tulemaan).
Jos tilanne antaa myöden, niin isän ja tytön väliset lyhyetkin kahdenkeskiset hetket, vaikkapa vain pienellä ajelulla ja kahviossa käynti, voisi olla kiva juttu ja saisi hänet kokemaan itsensä isälle yhä tärkeäksi. Meillä tytölle moiset jutut ovat tosi mieluisia; jotain, missä voi myös hiukan jutella asioista, arkisistakin.

Vauvan synnyttyä isommat lapset aktiivisesti vauvan hoitoon mukaan kehujen kera, niin siitä ei lie isompaa ongelmaa syntyvän.
Kaikkea hyvää uusioperheellenne!

Vastaa aiheeseen: Tyttö 10v. herättää joka aamuyö

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös