Siirry sisältöön

Ulkomaalainen isä muuttaa eron jälkeen kotimaahansa

Nimetön

Hei,

Sain juuri tietää, että lasteni ulkomaalainen isä aikoo palata kotimaahansa. Meillä on tähän asti ollut vuoroviikko systeemi ilman elatusapua ja tänään isä ilmoitti että palaa kotimaahansa (Euroopan valtio) jo ensi viikolla. Olen aivan tyrmistynyt. Ei tämä nyt ihan puskista tullut, mutta tämä aikataulu. Isä haluaa säilyttää yhteishuoltajuuden, mutta eihän se ole mahdollista. Olen järkyttynyt ja huolissani siitä, miten lapset tästä selviävät?? :(

Nimetön

Tätä kirjoittaessani lastesi isä on ilmeisesti jo palannut kotimaahansa pois Suomesta. Toivottavasti arkenne on lähtenyt sujumaan, vaikka isä on poistunut fyysisesti lastenne elämästä.

Uskon hyvin, että olet ollut tyrmistynyt etenkin, kun sinulla ei juuri ole ollut aikaa reagoida asiaan ja järjestellä asioita.

Et kirjoita minkä ikäisiä lapsenne ovat, mutta asiaa olisi hyvä käsitellä heidän ikätasoon sopivalla tavalla. Aivan pieni, ja toki vähän isompikin lapsi saattaa kokea äkillisen vanhemman poislähdön hylkäämisenä. Asiasta olisi hyvä keskustella ja tosiaan lapsen ikätasoon sopivalla tavalla. Toivottavasti isä ehti käydä näitä keskusteluja ja perustella asioita lapsillenne. Vaikka isä muuttaa pois toiseen maahan, hän on edelleen lasten isä. Syy ei ole lapsissa vaan isän elämäntilanteessa.

Toivottavasti isä haluaa kuitenkin pitää yhteyttää lapsiinsa esim. Skypen tai vaikkapa vai tavallisen puhelin välityksellä säännällisesti. Jos lapsenne ovat jo isompia, monet sosiaalisen median kanavat mahdollistavat tiheän ja edullisen yhteydenpidon. Toivotaan, että tapaamisista loma- ja muina vapaa-aikoina pääsette sopimaan myös.

Pidä myös huolta omasta jaksamisestasi. Tilanteessa, jossa olet lastenne ainoa lähellä oleva vanhempi sinä tarvitset todennäköisesti hoitoapua ja käsipareja arkeesi, jotta pääset itse välillä lepäämään ja rentoutumaan ja hoitamaan omia asioitasi. Onko sinulla sukulaisia tai tuttavia tai naapureita, joilta voisit pyytää apua? Pidä rima riittävän alhaalla avun pyytämiseen ja vastaanottamiseen.

Toivotan sinulle ja lapsillesi kaikkea hyvää ja jaksamista. Voit halutessasi olla yhteydessä myös meihin MLL:ään nimettömänä soittamalla maksuttomaan Vanhempainpuhelimeen. Saat meidät kiinni numerosta 0800 92277. Päivystysajat löydät netistä.

Vastaa aiheeseen: Ulkomaalainen isä muuttaa eron jälkeen kotimaahansa

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös