Perheessämme on vanhempien lisäksi 15v tytär ja jo omassa elämässään oleva poika. Tytär on aina ollut sosiaalisesti vaativa. Jo päivähoidossa ja alaluokilla muut ihmettelivät käytöstä, jossa tyttö konfliktitilanteessa menee täysin lukkoon, puhumattomaksi – se tietysi ärsytti opettajia, jotka odottivat anteeksipyyntöjä jne.
Saman tyyppinen käyttäytyminen jatkuu vieläkin. Hän on älykäs ja halutessaan hyvin osaava ja omatoiminen, isoja harrastuksia tai sosiaalisesti arvostettua asemaa ei koulussa ole. Mutta koulumenestys aika ok (ei juuri paneudu koulunkäyntiin), ja muutama kaverikin on. Joskus on ilmennyt, että hän on kiusattu koulussa, mutta siinä taustalla kyllä myös tyttären omaa käytöstä.Nyt yläkoulun puolella opettaja ei ole huomannut mitään ongelmia koulussa,eikä käytöksessä, joku toinen opettaja nosti esille sen, että tytöllä on voimakas oma tahto- osaa ja tekee ne asiat, jotka haluaa tehdä. Toisaalta on noloa, että ongelmana ei ole lintsaaminen, juopottelu tms. iso asia: teenkö minä ongelman asiasta, joka ei ole ongelma; mutta huolestuttaa vain se, että hän on usein jaksamaton, välinpitämätön, tuntuu että ei välitä lainkaan muista ihmisistä, jos ei ole paras, niin ei yritä edes, toimii ilman jatkuvaa komennusta ihan väärällä vuorokausirytmillä, ulospäin ei kuitenkaan masennuksen oireita (ei siis oikeastaan), eikä ahdistusoireita, vaan kummallinen passiivisagressiivinen vastutus kaikkea ”tavallista” kohtaan. Vietämme mielestäni paljon aikaa hänen kanssaan mm. matkustellen ja tarjoamme paljon erilaisia virikkeitä ja ihan normaalia perheen kotona oloa ja siellä yhteisiä puuhia (ruuanlaitoa, seurapelejä, leffailtoja). Välillä menee tosi hyvin, mutta koko ajan on tunne, että mikään ei tunnu riittävän. Hän palasi juuri onnistuneelta vierailulta ja oli heti seuraavan päivän kotona täysin mahdoton…makasi koko päivän sängyssä ja vaikka lupasi ulkoiluttaa koiran, ei vielä klo 19.00 mennessä ollut sitä tehnyt kehoituksista huolimatta… Tästä kimmastuneena kielsin hänen seuraavan päivän kaveritapaamisensa ja tilanne meni täysin jumiin. Tytär makaa sängyssä silmät kiinni, ei kuule, ei vastaa, ei keskustele, ei kerro miksi toimii näin. Keväällä hän kävi omasta aloitteestaan perheneuvolan psykologilla (ilmeisesti kertonut terkkarille masennusoireista- jotka itse minulle kertoi feikiksi).Käynnit lopetettiin kuulema tarpeettomina. Mitään tietoa hän tai terapeutti ei ole kertonut meille vanhemmille. Ainoa asia, minkä tytär sanoi, että hän ei saisi olla niin vaativa itseään kohtaan. No täällä kotona ei todella tunnu siltä, että hän vaatisi itseltään…tai sitten on niin vaativa, että kun ei täydellisyyteen pysty, niin jättää välistä kokonaan. Mutta muutama kuukausi olikin valoisempaa, mutta nyt kesälomalla taas valuu noihin toimintamalleihin, jotka tekevät yllättävyydessään hyvin vaikeaksi normaalin perhe-elämän ja saavat minut uupumuksen sekaiseen raivoon. olen iäkäs äiti, vaativassa työssä, isä on juuri jäänyt työttämäksi ja aina elänyt vähän perheen tunne-elämän ulkopuolella. Liekö nämä syitä tyttären tyytymättömyyteen elämäänsä kohtaan – niin se on ehkä se oikea sana: hän on passiivisella tavalla tyytymätön itseensä, vanhempiinsa, kaikkeen.Olen miettinyt lastensuojeluilmoituksen tekoa mutta tällä paikkakunnalla se ei johtaisi mihinkään, mutta kertoo, että oma tunteeni on, että hän viihtyisi paremmin jossain muualla, kuin tässä perheessä.Saisinko vinkkejä siihen, mitä pitäisi tehdä toisin?
Moni kuvaamistasi asioista voi olla normaalia murrosikään liittyvää vastustamista ja eriytymistä vanhemmista. Tuossa iässä nuoren itsenäistymisen kannalta olisi tärkeää viettää enemmän aikaa kavereiden kanssa ja ”vastustaa” vanhempia (vaikka sitten passiivisella tavalla). Olisi hyvä tietää kuinka tyttö käyttäytyy esim. kavereiden / sukulaisten seurassa; kokeeko mielihyvää, onko energisempi, iloinen jne.
Toisaalta jos tyttö on itse hakeutunut psykologille, hän on itse huolissaan tilanteesta ja tarvitsee ainakin jonkinlaista tilanteen avaamista. Mistäköhän johtuu, että tyttö vaatii itseltään liikaa? Tai kokee tyytymättömyyttä elämäänsä kohtaan.
Puhumatomuutta / ei-toivottavia ongelmanratkaisumalleja ei pitäisi vahvistaa antamalla niille liikaa huomiota. Mutta keskustelemalla tytön kanssa (vaikka sitten yksin puhumalla) osoitat tytölle, että välität ja toivot tilanteen paranemista / tytön mielialan nousua.
Voimia ja jaksamista!