Siirry sisältöön

Vauva uusperheessä – murrosikäisen isoveljen asenne

Nimetön

Hei
Minulla on 16-v poika edellisestä avioliitosta. Hän asuu äitinsä luona. Hänellä on lisäksi vanhempia sisaruksia äidin aiemmasta liitosta. Olen eronnut pojan äidistä kolme vuotta sitten, ja olemme molemmat uudessa avioliitossa. Nykyiseen perheeseemme syntyi poika kuukausi sitten. 16-v esikoiseni asenne oli jo raskausaikana negatiivinen, ja sama jatkuu. Hän tapasi vauvankin vasta pari päivää sitten, koska on vältellyt ja väistellyt tapaamista. En ole tuputtanut vauvan tapaamista, vaan toivonut ja kysellyt milloin tapaan hänet.

Olen huolissani ja loukkaantunut esikoiseni käytöksestä, ja en tiedä mitä tekisin.

Ramska

Nimetön

Hei Ramska!

Meillä on myös uusperhe. Miehelläni on 3 lasta aiemmasta suhteesta (asuvat äitinsä kanssa) ja meillä on nyt 2 yhteistä lasta. Kun ensimmäinen yhteinen lapsemme syntyi, mieheni vanhin tytär (silloin 13 v.) ei suostunut tapaamaan vauvaa. Vauvamme oli yli 4 kk vanha ennenkuin sisarpuolet kohtasivat ensi kertaa ja sen jälkeenkin harvakseltaan. Miehen 2 muuta lasta olivat vauvasta innoissaan, mutta vanhimman käytös oli kyllä todella ikävää. Tilanne on siinä mielessä tasaantunut kolmessa vuodessa, että nyt kaikki lapset hyväksyvät toisensa ja tapaavat toisiaan isänsä kanssa, mutta meidän kodissa tuo vanhin lapsi ei juurikaan käy. Uskon tämän johtuvan siitä, että hän ei hyväksyä minua eli äitipuoltaan.

En usko että poikasi käytös on normaalista poikkeavaa. Ehkä hän kokee oman asemansa jotenkin uhatuksi? Oliko ero esikoisen äidistä rankka? Mikä esikoisen äidin suhtautuminen on uuteen vauvaan? Meillä ainakin miehen exän kielteinen suhtautuminen kaikkeen uuteen on aiheuttanut paljon harmia ja vaikuttanut vanhimman lapsen sopeutumiseen.

Voi olla että aika kuitenkin tekee tehtävänsä ja poikasi hyväksyy uuden pikkuveljen pikkuhiljaa. Yritä järjestää kahdenkeskistä aikaa esikoisesi kanssa – ilman vauvaa. Osoita hänelle että esikoisesi on sinulle edelleen yhtä tärkeä – uudesta vauvasta huolimatta. Anna hänelle lupa näyttää kielteiset ja vaikeat tunteensa. Myös sinulla on lupa kertoa, että pojan käytös satuttaa sinua.

Tsemppiä hankalaan tilanteeseen ja toivottavasti asiat lutviutuvat parhain päin! Uusperhe-elämä ei todellakaan aina ole helppoa, mutta poiskaan en vaihtaisi! :)

Nekku

Nimetön

Hei Ramska!

Itse ajattelisin asiaa niin että pojalla ei ole tunnesidettä eikä mielenkiintoa samoin kuin teillä tähän pieneen. Tulee ajan kanssa. Antakaa aikaa. Voi olla vaikea asia tuollainen vauva, se voi pelottaa ja hämmentää. Ujostuttaakin mutta ääneen ei voi sitäkään sanoa. Murkuille omat ongelmat ja elämä vie aivokapasiteettia paljon ja ovat itsekeskeisiä. Älä loukkaannu vaan anna aikaa. Onnea lapsesta ja voimia perheeseen.

Nimetön

Meidän kuopuksen syntyessä esikoinen oli 16v. Poika oli aivan järkyttynyt vauvauutisesta, eikä suostunut katsomaan vauvaa moneen päivään vauvan synnyttyä. Noin puoli vuotta meni kunnes isoveljen sydän kunnolla suli. Perheemme ei ole uusperhe, vaikka lapsia on yhteensä 6. Eli sisarusten syntyminen oli pojalle kyllä tuttua :D .
Tuon ikäiselle on niin noloa ajatella, mitä vanhemmat ovat puuhanneet ja mustasukkaisuuskin nostaa päätään, vaikkei sitä kehtaa paljastaa.

Nykyisin nuorin on pojan silmäterä :)

Odotelkaa rauhassa tunteiden kehittymistä!

Nimetön

Hei,

on helppo kuvitella, että 16-vuotiaasi tuntee itsensä hylätyksi. Hän on muutenkin iässä, jolloin kaipaisi pysyvyyttä ja turvaa, kun omassa mielessä tapahtuu niin paljon.

Itse olisin varmaan myös raivona: Äiti ja isä sekoilevat ja eroilevat ja sitten pitäisi vielä iloita niiden uusista elämistä ja perheistä. Ensin veivät multa turvan ja nyt rehaavat uusien kumppaniensa kanssa.

Nuori kaipaa pysyvyyttä ja sitä, että rakastat häntä kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Kaikkein viimeiseksi siis ole loukkaantunut tai vihainen. Hänellä on oikeus olla vihainen ja loukkaantunut, ei sinulla.

Nimetön

Kiitos vastauksista!
Tiedän kyllä, että vanhemman pojan kanssa pitäisi viettää aikaa, ja tietenkin haluankin kovasti. Ongelma on se, että en saa häntä luokseni tai mihinkään yhteiseen tekemiseen mukaan.

Nimetön

Yhteydenpito on tietysti ihan kokonaan sinun vastuullasi, ei pojan. Hän kokee varmasti niin, että korvaat hänet -kasvavan pojan – uudella lapsella. Siksi ei ehkä halua tavata vaan väistää sivuun sinun ja hänen tilalleen tulevan lapsen suhteesta. Ole aikuinen ja älä edes ajattele, että voisit olla loukkaantunut.

Vastaa aiheeseen: Vauva uusperheessä – murrosikäisen isoveljen asenne

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös