Siirry sisältöön
Kahden äiti

Hei! Olen kahden lapsen äiti. 3-vuotias esikoisemme käy neljä kertaa viikossa kerhossa, ja kerhomatkat kuljetaan bussilla. Kuopuksemme, nyt 8kk, ei viihdy rattaissa hyvin. Jos kunnon itku alkaa, ei auta lelut, laulaminen tai silitys. Hän ei syö tuttia vaikka on useasti yritetty tarjota. En ole uskaltanut ottaa vauvaa pois rattaista bussissa, koska pelkään mitä tapahtuu, jos tulee esimerkiksi äkkijarrutus. Nyt kuitenkin mietin, voiko vauvan turvallisuuden tunne tai kiintymyssuhde vaurioitua, jos hän joutuu toistuvasti itkemään bussissa ilman että saan häntä rauhoittumaan? Tiedän että syliin ottaminen rauhoittaisi mutta voiko vauvan ottaa bussissa syliin (turvallisuus)? Kerho on kuitenkin esikoiselle tärkeä, joten sitäkään ei voi lopettaa. Miten tällaiset tilanteet, joissa vauva itkee, mutta häntä ei voi ottaa syliin, tai tilanteet, joissa vauva itkee mutta ne on vaan hoidettava (esimerkiksi lääkärikäynnit tai lääkkeen antamiset), vaikuttavat kiintymyssuhteeseen tai turvallisuuden tunteeseen vai vaikuttavatko mitenkään? Entä jos tällaiset tilanteet toistuvat eivätkä ole yksittäisiä.

Vastaa aiheeseen: Vauvan itkuun vastaaminen

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös