Olen palannut takaisin työelämään muutama kuukausi sitten (lapsi nyt vajaa 1,5v), ja heti aviomieheni kanssa on tullut ongelmia. Jos päiväni venyy esim.15min. ylitöiksi, saan kotiin tultuani joko valitusta myöhästymisestäni tai nyrpeitä katseita. Mieheni hakee lapsemme hoidosta vajaa tunti ennen työpäiväni päättymistä, mutta päiväni ei saisi venyä yhtään, koska hänenkään päivä ei voi mennä pitkäksi lapsen hoidosta haun vuoksi. Ennen lasta mies teki aina ylitöitä. Olen alalla, jossa joulunaika on vilkas ja ylitöitä tulee pakosta, odotan vatsa solmussa, kuinka selviämme siitä kunnialla. Olen ehdottanut ulkopuolista hoitoapua, mutta mieheni ei huoli ideaani. Sukulaisia ei ole apuna. Olen työnantajan ja puolisoni vaatimusten välissä. Mitä tehdä? :-(
Hei, kumpi teistä vie lapsen aamulla hoitoon? Jos sinä viet aamulla ja miehesi hakee illalla, olisiko mahdollista, että mies voisi tarvittaessa aloittaa päivänsä aikaisemmin?
Ja sitten, mitä enemmän isä hoitaa lasta, sitä paremmin isä ja lapsi tutustuvat toisiinsa ja keksivät omia yhteisiä juttujaan ja sen mukavampaa heillä tulee olemaan keskenään myöhemminkin.
Ja kerro miehellesi vielä tämäkin tarina rohkaisuksi: tyttärelleni ja hänen miehelleen oli sattunut kummallekin jokin yllättävä työasia, ja minut soitettiin viime hetkessä hakemaan lasta,joka pettyneenä tokaisi: missä isi on? Ja murahti vähän häveliäästi sivuun: kaiken maailman mummeja! (Toinen mummi oli nimittäin hakenut hänet sovitusti edellisenä päivänä.)