Siirry sisältöön

Perhekeskusmallin kehittämistä on jatkettava

Viime hallituskaudella käynnistyi mittava uudistustyö lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE-ohjelma) kehittämiseksi. Tavoitteena oli luoda perhekeskusmalli, joka vastaisi paremmin lasten ja perheiden tarpeisiin. Tämän työn jatkaminen myös uudella vaalikaudella on välttämätöntä, jotta palveluiden suunta saadaan käännettyä korjaavasta ennaltaehkäisevään ja kustannukset kuriin.

Perhekeskustyössä on aika ottaa seuraava askel eteenpäin. Aikaa ja resurssia ei tule käyttää enää termien pyörittämiseen, vaan perhekeskusten luomiseen. Perhekeskus kokoaa sosiaali- ja terveyspalvelut, varhaiskasvatuksen ja koulun palvelut sekä järjestöjen ja seurakuntien toiminnot. Perhekeskus voi olla yksi rakennus, mutta yleensä se on lasten ja perheiden lähipalvelujen kokonaisuus, joka sisältää hyvinvointia ja terveyttä edistävät sekä varhaisen tuen ja hoidon palvelut. Oleellista on, että lapset ja perheet löytävät palvelut ja toiminnat jo silloin, kun ei ole suurta hätää.

Perhekeskus rakentuu yhteistyönä. LAPE-ohjelmassa kertynyttä tietoa ja syntyneitä rakenteita, työryhmiä, on syytä hyödyntää ja jatkaa niin paikallisesti kuin alueellisesti. Järjestöillä on hurja määrä osaamista ja kokemusta hyvinvointia perheiden omia voimavaroja vahvistavasta ja ongelmia ehkäisevästä toiminnasta. Moni järjestö tavoittaa vuosittain satojatuhansia lapsia ja perheitä eri toimintojen kautta ja kuulee heidän tarpeitaan. Jo yksin MLL:n perhekahviloissa, joita on yhteensä 655, toteutui vuonna 2018 yli 350 000 lasten ja aikuisten käyntiä.

Jokaisella lapsella on oikeus hyvään lapsuuteen. Tämä mahdollistuu, kun perheille on tarjolla varhain kohtaamisen ja osallistumisen paikkoja, vertaistukea vanhemmuuteen ja arjen apua. Huomiota on syytä kiinnittää myös erityispalveluiden osaamisen hyödyntämisessä peruspalveluissa ja lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden varhaisen tuen ja intensiivisen avohoidon vahvistamisessa.

Perhekeskus ei vaadi syntyäkseen uusia rakennuksia, vaan yhteistä sopimusta lapsiperhepalveluiden kokoamisesta yhteen sekä avun ja tuen tarjoamista lapsiperheille laajalla sektorilla. Perhekeskusmallia on Suomessa rakennettu pitkään ja tulevalla vaalikaudella rakennustyö on saatettava maaliin saakka.

Tarja Satuli-Kukkonen

Tarja Satuli-Kukkonen

Kehittämispäällikkö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös