Siirry sisältöön
MLL:n logo

170 järjestön yhteinen kannanotto:  Järjestörahoituksen tulevaisuus on turvattava nyt

Rahapelitoiminnan tuotot laskevat. Sillä on suuri merkitys sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden, liikunnan ja nuorison, kulttuurin ja taiteen sekä tieteen toimintaedellytyksille. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt vetoavat hallitukseen, että se päättää puoliväliriihessä, miten järjestötoiminnan tulevaisuus ratkaistaan kestävästi ja järjestöjen autonomiaa kunnioittaen.

Järjestöillä on ollut suuri merkitys suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakennustalkoissa vuosikymmenten ajan. Ruohonjuuritason auttamistoiminta on viimeksi näyttänyt voimansa koronakriisin keskellä, kun se on tukenut ja auttanut heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, jotka olisivat ilman järjestöjen apua jääneet yksin. Tätä järjestöjen työtä ei yhteiskunnalla ole varaa menettää. Siksi hallituksen on tehtävä ratkaisut, jotka turvaavat järjestöjen toimintamahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

  • Veikkaus Oy:n kautta kerättävät valtionavustustoiminnan määrärahat on kohdennettava yleishyödylliseen kansalaisjärjestötoimintaan.
  • Tuotoista on irrotettava rahoituskohteet, jotka kuuluvat selkeästi julkisen vallan vastuulle.
  • Emme kannata, että järjestöjen rahoitus siirretään maksettavaksi suoraan valtion budjetista. Se lisää järjestötoiminnan epävarmuutta ja vaikeuttaa pitkäjänteistä suunnittelua. Budjettirahoitus myös lisäisi pahimmillaan kansalaistoiminnan poliittista ohjausta ja heikentäisi autonomiaa.
  • Arpajaisvero on laskettava pysyvästi kuluvan vuoden tasolle.
  • Rahoituskohteiden siirtäminen valtion budjetissa paikasta toiseen ei ratkaise keskeistä haastetta eli tuottojen vähentymistä. On tärkeää, että jokainen avustuksen saaja tarkastelee toimintaansa kriittisesti ja arvioi, miten toimintaa voidaan kehittää ja mitä voidaan tehdä toisin.

Helsingissä 16.4.2021

Allekirjoittaneet järjestöt:

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
ADHD-liitto ry
Aivoliitto ry
Aivovammaliitto ry
A-Kiltojen Liitto ry
Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Aspa-säätiö
Autismiliitto ry
Balanssi ry
Barnavårdsföreningen i Finland r.f.
Colores- Suomen Suolistosyöpäyhdistys ry
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
Eläkeliitto ry
Ensi- ja turvakotien liitto ry
Epilepsialiitto ry
Erilaisten oppijoiden liitto ry
Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry
Erityislasten Omaiset ELO ry
ESTERY – Etelä-Savon hyvinvointijärjestöjen tuki ry
Finnilco ry
Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf, liittynyt vetoomuksen jättämisen jälkeen
Hengitysliitto ry
IBD ja muut suolistosairaudet ry
Ikäinstituutti
Järjestökeskus Kitinen ry
Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry
Kehitysvammaisen Palvelusäätiö
Kehitysvammaisten Tukiliitto
Kehitysvammaliitto ry
Kehitysvammatuki 57 ry
Keminseudun Reuma ry
Keski-Lapin psoriasisyhdistys ry
Kesälukioseura ry
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry
Koillis-Lapin A-Kilta ry
Kokoa ry
Koulutus Elämään Säätiö, liittyi mukaan vetoomuksen jättämisen jälkeen
Kuntoutussäätiö, liittynyt vetoomuksen jättämisen jälkeen
Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry
Kuurojen Palvelusäätiö sr
Kuvataideyhdistys Maahiset ry
LapCI ry
Lapin aivoyhdistys ry
Lapin Kilpi ry
Lapin munuais- ja maksaliitto ry
Lapin sosiaali- ja terveysturva ry
Lasten Kesä ry
Lastensuojelun Keskusliitto
Leijonaemot ry
Leirikesä ry
Länsi-Pohjan Muistiyhdistys ry
Länsi-Pohjan Omaishoitajat ry
Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Maria Akatemia ry
Mielenterveysyhdistys HELMI ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Mty (Mielenterveysyhdistys) Etappi ry
Muistiliitto
Munuais- ja maksaliitto
Music Against Drugs ry
Myllyhoitoyhdistys Ry.
Naistenkartano ry
Nasy – Naiset Yhdessä ry
Nuoret Lesket ry
Nuorten Palvelu ry
Nykterhetsförbundet Hälsa och Trafik rf
Näkövammaiset lapset ry
Näkövammaisten liitto ry
Omaishoitajaliitto ry
Parkinsonliitto ry
Pelastakaa Lapset ry
Pesäpuu ry
Pienperheyhdistys ry
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistus ry
Positiiviset ry
Pro-tukipiste ry
Psoriasisliitto ry
Punaisen Ristin Kemijärven osasto
Puustellin Tuki ry
Raiskauskriisikeskus Tukinainen/Tukinainen ry
Raittiuden Ystävät ry
Rovaniemen Invalidit ry
Rovaniemen Seudun Mielenterveysseura ry
Satakunnan Sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry
Selkäliitto ry
Sininauhasäätiö
Sovatek-säätiö
Suomen ASH ry
Suomen Gynekologiset Syöpäpotilaat ry- Gynekologiska Cancerpatienterna i Finland
Suomen Kipu ry
Suomen Kylät ry
Suomen Meniere-liitto ry
Suomen Migreeniyhdistys ry
Suomen Moniääniset ry
Suomen muistiasiantuntijat ry
Suomen Pakolaisapu ry
Suomen Polioliitto ry
Suomen Sydänliitto ry
Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys
Suomen työterveyshoitajaliitto ry
Suomen Valkonauhaliitto-Förbundet Vita Bandet i Finland ry
Suomen Vanhempainliitto
Svenska hörselförbundet rf
Syömishäiriöliitto – SYLI ry
Taiteen Sulattamo ry/mielenterveysjärjestö
Takuusäätiö
Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto ry
Tornion Sydänyhdistys ry
Tunne rintasi ry
Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry.
Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry TATSI
Työttömien Keskusjärjestön ry
Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö sr
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry
Vates-säätiö sr
Velallisten Tuki ry
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry
Yhteiset Lapsemme ry
Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös