Siirry sisältöön

Sateenkaariperheiden lasten oikeusturvasta huolehdittava

Suomen voimassa olevassa lainsäädännössä on useita kohtia, joissa sateenkaariperheiden lapset asetetaan muita heikompaan asemaan. Parhaillaan uudistettavana olevan isyyslain yhteydessä olisi mahdollista edistää naisparin perheeseen syntyvän lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa aivan merkittävällä tavalla. Tästä huolimatta Suomen hallitus on aikeissa jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä.

Oikeusministeriön työryhmä suositteli, että naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvän lapsen juridinen suhde molempiin vanhempiinsa voitaisiin vahvistaa isyyslain nojalla ilman tarvetta perheen sisäiseen adoptioon. Tällainen käytäntö on voimassa kaikissa muissa Pohjoismaissa ja lukuisissa muissa Euroopan maissa kuten Maltalla ja Espanjassa.

Naisparille syntyvän lapsen oikeusturva paranisi huomattavasti, koska hänen juridinen suhteensa molempiin vanhempiinsa olisi selvä jo syntymästä lähtien. Nykyisin lapsi saa oikeuden toiseen vanhempaansa vasta kun perheen sisäinen adoptio on vahvistettu. Tähän voi mennä useita kuukausia, jopa vuosi. Siihen asti lapsi on hyvin turvattomassa asemassa, jos toinen vanhemmista menehtyy tai vanhemmat eroavat.

Hallituksen on huolehdittava kaikkien lasten oikeusturvasta. Ei ole olemassa hyväksyttäviä perusteita lykätä naisparien lasten aseman parantamista tulevaisuuteen.

Me allekirjoittaneet lapsi- ja perhejärjestöt edellytämme, että hallitus huolehtii kaikkien lasten oikeusturvan ja hyvinvoinnin edistämisestä.

 

Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Pääsihteeri Mirjam Kalland, 075 324 5550, mirjam.kalland@mll.fi

Pelastakaa Lapset
Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta, 010 843 5039, hanna.markkula-kivisilta@pelastakaalapset.fi

Sateenkaariperheet
Toiminnanjohtaja Juha Jämsä, 044 997 1956, juha.jamsa@sateenkaariperheet.fi

Väestöliitto
Toimitusjohtaja Helena Hiila-O’Brien, 09 2280 5101, helena.hiila@vaestoliitto.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös