Siirry sisältöön
MLL:n logo

Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto: Yksinäisyyden ehkäisy vaatii laaja-alaista yhteistyötä

Järjestöjen yksinäisyysverkosto kiittää uutta hallitusta siitä, että hallitusohjelmassa (16.6.2023) on nostettu esiin yksinäisyyden vähentämisen tavoite kansanterveyteen liittyen. Julkaistussa ohjelmassa ansiokkaasti todetaan, että yksinäisyys on yksi mielenterveyttä vaarantava tekijä.

Toimenpiteenä hallitusohjelmassa esitetään, että toteutetaan poikkihallinnollisesti ja yhdessä järjestöjen kanssa kansallinen terveys- ja hyvinvointiohjelma. Ohjelman toteuttamiseksi varataan yhdeksän miljoonan euron kertaluonteinen määräraha hallituskauden ajaksi, ja sillä pyritään ratkomaan yksinäisyyden lisäksi laajasti muitakin kansanterveydellisiä ongelmia.

Yksinäisyys tulee kuitenkin nähdä laajempana yhteiskunnallisena haasteena, ja sen käsittelyä ei tule ryhmitellä ainoastaan mielenterveyden kysymysten alle. Se kietoutuu vahvasti ja laajasti yhteiskunnan rakenteisiin, palveluihin ja erityisesti niiden toimimattomuuteen. Yksinäisyys heikentää merkittävästi terveyttä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Yksinäisyys on juurisyynä myös monen sosiaalisen ongelman, kuten syrjäytymisen, taustalla. Se kuormittaa palvelujärjestelmää: esimerkiksi yksinäinen iäkäs voi hakea omalääkäristä tukihenkilöä tilanteeseensa.

Yksinäisyydestä on viime vuosina puhuttu enemmän – kiitos mm. median, aktiivisten tutkijoiden ja toimijoiden sekä koronan. Myös yksinäisyyttä kokevat ihmiset ovat puhuneet itse yksinäisyydestään rohkeammin ja laajemmin, ja nostaneet esille tarpeen saada tukea tilanteeseensa. Järjestötoimijoilla on monia erilaisia yksinäisyyttä vähentäviä toimintamalleja ja ratkaisuja. Valitettavasti näitä ei ole hyödynnetty riittävän systemaattisesti, eivätkä ne ole levinneet tarpeeksi laajalle.

Yksinäisyys on monimutkainen ilmiö, johon tarvitaan monenlaisia ratkaisuja. Tarjolla on oltava mm. ammattiapua syvää yksinäisyyttä kokeville, sosiaalista kuntoutusta ja kuntoutumisen tukemista eri ikäryhmille, laaja-alaista vapaaehtoisten tukea ja rinnalla kulkemista sekä erityisen tärkeänä kynnyksetöntä osallisuutta vahvistavaa toimintaa. Lisäksi tarvitaan yksinäisyyttä ehkäisevää työtä mm. kouluissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla ja palvelutaloissa.

Järjestöjen yksinäisyysverkosto esittää Suomeen kattavaa yksinäisyysstrategiaa. Yksinäisyyden huomioimista opetussuunnitelmissa aina varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle. Opetussuunnitelmiin tulee lisätä kaveri- ja vuorovaikutustaitojen harjoitteleminen kaikille luokka-asteille pakolliseksi. Myös vanhempien osallisuuteen kouluyhteisöissä tulee panostaa ja siten ehkäistä lasten yksinäisyyttä ja ryhmän ulkopuolelle jäämistä. Työyhteisöissä, työterveyshuollossa, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja hoiva-asumisessa tulisi ottaa yksinäisyys puheeksi sekä tarjota yksinäisyyteen vaikuttavaksi todettuja ratkaisuja.

Järjestöillä on eri-ikäisten kansalaisten hyvinvoinnin edistämisessä ja yksinäisyyden vähentämisessä keskeinen rooli, ja niiden hyvät toimintaedellytykset ja riittävät resurssit on turvattava jatkossa. Hallitusohjelmassa kaavaillut leikkaukset järjestöjen avustuksiin heikentävät järjestöjen toimintaedellytyksiä ja mahdollisuuksia vähentää yksinäisyyttä.

Vuonna 2022 perustettu Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto toimii yksinäisyyden vähentämiseksi, nostaa esille vaikuttavaksi todettuja malleja, ja vaikuttaa yksinäisyyteen liittyvään päätöksentekoon. Verkoston tavoitteena on nostaa yksinäisyyden vähentäminen konkreettisesti ratkaistavaksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Edistämme sellaisia hyväksi havaittuja keinoja, joilla järjestöt yhdessä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa vähentävät ja ennaltaehkäisevät yksinäisyyttä. Järjestöjen yksinäisyysverkostossa ovat mukana mm. HelsinkiMissio​, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Mieli ry​, Miina Sillanpään Säätiö​, Nyyti ry​, Suomen Punainen Risti​, Suomen Setlementtiliitto ry​, Suomen Vanhempainliitto ry​ ja Vanhustyön keskusliitto

Valtakunnallisen järjestöjen yksinäisyysverkoston puheenjohtaja, järjestöpäällikkö Kirsti Kuusterä, Setlementtiliitto ry, 050 344 1822, kirsti.kuustera@setlementti.fi

Alueohjaaja Minna Partanen, Vanhustyön keskusliitto, 050 360 1209, minna.partanen@vtkl.fi
Osallisuusjohtaja Anu Jansson, Vanhustyön keskusliitto, 050 402 2529, anu.jansson@vtkl.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös