Lahjoita Lasten ja nuorten puhelin ja chat -palveluun
Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee aikuisen, joka kuuntelee.
Jotta pystymme jatkossakin ylläpitämään palveluamme ja vastaamaan mahdollisimman monen lapsen ja nuoren yhteydenottoon, tarvitsemme tukeasi. Auta meitä vastaamaan lapsille ja nuorille!
Hallitus on leikkaamassa järjestöjen tuesta joka kolmannen euron. Leikkausten toteuttaminen alkaa jo ensi vuonna. Toteutuessaan tämä tarkoittaa, että voimme auttaa yhä harvempaa lasta ja nuorta.
Leikkausten merkittävimmät vaikutukset kohdistustuvat ennaltaehkäisevään ja auttavaan työhömme lasten ja nuorten hyväksi. Samaan aikaan päätetyt julkisen talouden sopeutukset heikentävät merkittävästi pienituloisten lapsiperheiden sekä lasten ja nuorten hyvinvointia. Lasten, nuorten ja perheiden kokeman pahoinvoinnin odotetaan kasvavan. MLL:n Lasten ja nuorten puhelimen linjoille pyrkii tulevaisuudessa entistä useammat lapset ja nuoret samaan aikaan, kun omat resurssimme vastata kasvavaan tarpeeseen heikkenevät.
Lasten ja nuorten yksinäisyys ja hätä kuuluvat jo nyt yhteydenotoissamme, joiden määrä kasvaa vuosi vuodelta. Samalla kun yhteydenottojen aiheet ovat vakavoituneet, ovat myös puhelut pidentyneet. Puhelinpalvelumme mahdollistaa aidon ja välittävän kohtaamisen, jossa aikuinen voi rauhoittaa lasta tai nuorta myös äänellään.
112-sovelluksesta löytyvä puhelinpalvelumme 116 111 on ollut vuodesta toiseen suosituin kanavamme ottaa yhteyttä. Palvelun numero on myös yleiseurooppalainen lasten auttavien puhelinten numero, joka on yhteinen kaikissa Euroopan maissa.
Tällä hetkellä emme pysty vastaamaan kaikkiin lasten ja nuorten yhteydenottoihin. Viime vuonna lapset ja nuoret soittivat palveluun yli 116 000 kertaa, joista pystyimme vastaamaan vain hieman yli joka kymmenenteen. Chat-palvelussa jonottaneista kolmasosaan pystyttiin vastaamaan. Nettikirjepalvelussa jouduimme rajoittamaan käyttäjätunnuksien antamista palvelun ollessa ruuhkautunut. Tulevaisuudessa voimme vastata vielä harvempaan puheluun ja yhteydenottoon.
Tulevat leikkaukset vuodesta 2025 alkaen johtavat väistämättä tilanteeseen, jossa pystymme vastaamaan yhä harvempaan yhteydenottoon ja tuhannet lapset ja nuoret jäävät vaille aikuisen tukea. Tällä on erityisen suuri seuraus vaikeassa elämäntilanteessa oleville sekä itsetuhoisille lapsille ja nuorille.
Tarvitsemme lahjoituksia yhä kipeämmin, jotta pystymme ylläpitämään Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin palveluita.
Sinä voit auttaa. Lahjoita nyt!
Näin lahjoituksesi auttaa
- Lapsille ja nuorille on tarjolla maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua vuoden jokaisena päivänä. Puhua saa mistä vain.
- Yhteyttä voi ottaa usean kanavan kautta: puhelimella, chatissa, nettikirjeellä ja keskustelupalstalla.
- Lapsi tai nuori kohtaa koulutetun aikuisen, joka kuuntelee ja tukee. Esimerkiksi yksinäisyyttä, ahdistusta, pelkoa tai epätoivoa kokeva lapsi saa rauhoittavan ja auttavan aikuisen rinnalleen puhelun tai chatin ajaksi.
- Vaikeissa tilanteissa lapsi voidaan ohjata tuetumman avun piiriin.
- Koulutamme uusia vapaaehtoisia ja mielenterveyden ammattlaisia kohtaamaan lapsia ja nuoria.
Lahjoita nyt
MobilePaylla haluamasi summa numeroon 36210.
Tekstiviestillä lähettämällä MLL15 (15 €), MLL20 (20 €), MLL30 (30 €) tai MLL50 (50 €) numeroon 16155.