Siirry sisältöön
LAPSEMME-LEHDEN KUVA, EI KÄYTETÄ MUUSSA YHTEYDESSÄ.

Apu tuntemattomalta loi lämpimän tunteen siitä, ettei ole yksin

Muistan erään joulun oman vanhemmuuteni alkutaipaleelta. Kuopukseni oli syntynyt muutamaa kuukautta aiemmin ja perheen isovanhemmat olivat sairastuneet vakavasti. Syksy oli täynnä surua ja huolta. Sinä jouluna ei perheessämme ollut voimia laittaa joulua.

Muistan, kuinka syvästi minua lämmittivät pienet muistamiset, joulukortit, myötätunnon osoittaminen ja kuulumisten kysyminen. Tuli lämmin olo, kun saattoi tuntea, ettei ole yksin.

Koronapandemia on ollut monessa perheessä rankkaa aikaa. Vanhempien väsyminen ja huoli läheisistä ovat voineet viedä voimavarat tiukoille. Poikkeuksellisten vuosien jälkeen huoli rahojen riittämisestä voi kuormittaa vanhempien jaksamista ja vaikuttaa myös jouluun valmistautumiseen.

Koronatilanteen helpottaessa moni huoli saadaan ratkaistua. On helpottavaa, että rajoituksia puretaan ja erityisesti lapset ja perheet ovat saaneet pikkuhiljaa palata tavalliseen arkeen kotona, päiväkodeissa, kouluissa, harrastuksissa ja perhekahviloissa.

Lasten elämää ei kuitenkaan voi laittaa tauolle siksi aikaa, että koronan aiheuttamat muutokset perheissä saadaan palautettua takaisin raiteilleen. Taaperolle, eskari-ikäiselle tai teinille elämä on tässä ja nyt.

Joulu on lasten juhla, jossa me aikuisetkin saamme palata hetkeksi katsomaan maailmaa pienen ihmisen silmin. Joulu antaa meille mahdollisuuden uskoa hyvään ja levähdyshetken huolien keskellä. Poikkeusaikana jouluperinteet ovat entistä tärkeämpiä ja tuovat turvaa niin lapsille kuin meille aikuisillekin.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti toteuttavat tänäkin vuonna Hyvä Joulumieli -keräyksen, jonka avulla jokainen meistä voi auttaa sopivalla tavalla kotimaassa asuvaa lapsiperhettä. Keräysvaroilla kerätään ruokalahjakortteja vähävaraisille perheille.

Monilla perheillä ei ole lähellä paljon tukiverkostoa. Siksi tuntemattomilta saatu apu lämmittää erityisen paljon. Sen erityinen merkitys on siinä, että voi kokea, että joku ajattelee meidän perhettämme, vaikkei itse olisi osannut tai kehdannut pyytää tai toivoa apua. Haluaisitko antaa lapsiperheelle tänä jouluna lahjaksi tällaista uskoa ja toivoa?

Kolumni on julkaistu Lapsemme 4/2021 -lehdessä.

Eeva Oksanen

Eeva Oksanen

Vanhempainryhmätoiminnan suunnittelija

Antti Ranki

Valokuvaaja

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Lapsemme-lehden aiemmat kolumnit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös