Siirry sisältöön

Etsinnässä uusia leikkejä Leikkipankkiin

Uuden leikin kilpailu on julistettu alkaneeksi. Kännykällä kätevästi toimiva Leikkipankki on ajanvieteideoiden aarrearkku, josta löytyy jo monet klassikot, mutta paljon myös tuoreita tuttavuuksia. Siitä huolimatta maailma on pullollaan leikkejä, joita ei ole vielä Leikkipankkiin kirjattu. Näiden etsimiseksi järjestetään nyt Uuden Leikin Kilpailu. Kaikki Leikkipankkiin leikkejä 9. marraskuuta mennessä lisänneet osallistuvat arvontaan.

Uusi leikki tarkoittaa Leikkipankin yhteydessä sellaista, jota ei ole vielä kirjattu pankin tietokantaan. Uuden Leikin Kilpailussa pankkiin lisättävä leikki voi olla joko itsekeksitty tai muusta syystä pankista vielä puuttuva. Lisää siis omat suosikkisi Leikkipankkiin ja osallistu kilpailuun, sillä kaikki leikkejä 18.10.–9.11.2018 välisenä aikana syöttäneet ovat mukana arvonnassa.

– Osallistua voi niin monella leikillä kuin vain haluaa, ylärajaa ei ole. Pääasia on, että osallistuu leikkimisen ilon levittämiseen jakamalla leikki-ideansa muidenkin käyttöön, perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen sanoo.

Kilpailulla halutaan kannustaa ihmisiä jakamaan leikkitietouttaan kaikkien saataville. Leikkipankki nimittäin rakennetaan yhdessä ja meistä jokaisella on mahdollisuus lisätä omat lempileikkimme sinne. – Ilahduttavan moni yksityisihminen on jo tarttunut tähän mahdollisuuteen ja lisännyt sinne joko itse kehittelemänsä leikin tai muun sellaisen, jota siellä ei vielä ollut, Tarja Satuli-Kukkonen sanoo.

Tavoitteena on, että Leikkipankista löytyy vuoden lopussa 800 leikkiä. Nyt leikkejä on koossa vajaa 650 kappaletta. – Leikkipankin katsotuin leikki on PehmoGO, jossa perinteinen piilottamisleikki on tuotu digiaikaan. Peli yhdistää hauskalla tavalla uutta ja vanhaa leikkikulttuuria, Satuli-Kukkonen kertoo.

Uuden Leikin Kilpailu alkaa 18. lokakuuta ja on käynnissä 9. marraskuuta asti. Uusia leikkejä pankkiin kilpailuaikana lisänneiden kesken arvotaan kolme tuotepalkintoa, joista yksi on Menolippu -lautapeli (arvo 50 €) ja kaksi Nivea-tuotepakettia (kummankin arvo 20 €). Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse. Kilpailun järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

  1. tarkista, ettei leikkiäsi vielä löydy Leikkipankista
  2. jos sitä ei ole vielä siellä, kirjaudu sisään osoitteessa leikkipankki.fi
  3. kirjoita leikin nimi, ohjeet ja oma nimesi / nimimerkkisi lomakkeelle sekä sähköpostiosoitteesi
  4. paina tallenna
  5. muutaman päivän sisällä löydät oman leikkisi Leikkipankista ja olet mukana kilpailussa
  6. odottele yhteydenottoa, josko arpaonni suosi

#uudenleikinkilpailu #leikkipankki

Lisätietoja
koordinaattori Eevamaija Paljakka, eevamaija.paljakka(a)mll.fi,
p. 050 438 0557
perhekeskustoiminnan päällikkö Tarja Satuli-Kukkonen, tarja.satuli-kukkonen(a)mll.fi, p. 040 524 0888
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p. 040 580 2393

Leikkipankista löytyy leikkejä ja vinkkejä hauskaan yhdessäoloon kaikenikäisille. Kännykällä kätevästi toimivasta pankista on helppo ja nopea hakea mitä tehtäis -kysymykseen vastaus. Leikkipankki rakennetaan yhdessä ja jokainen voi lisätä omat suosikkinsa sinne. Leikkipankkia ylläpitää Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös