Hyvä Joulumieli -keräys ylitti tavoitteensa ja jakoi suunniteltua enemmän ruokalahjakortteja

Suomalaisten auttamishalu kasvaa vaikeassa tilanteessa. Kotimaan vähävaraisten lapsiperheiden ilahduttamiseksi järjestetty Hyvä Joulumieli -keräys ylitti tavoitteensa. Lahjoitusten ansiosta Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto pystyivät jakamaan 4 000 ruokalahjakorttia enemmän kuin oli suunniteltu.

– Koronavuosi loi tämän vuoden Hyvä Joulumieli -keräykselle hyvin poikkeukselliset olosuhteet. Sen vuoksi olemme erityisen iloisia, että lahjoituksia tuli odotettua runsaammin ja pystyimme jakamaa lahjakortteja enemmän kuin oli alun perin suunniteltu, MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa sanoo.

Hyvä Joulumieli -keräyksen tavoite oli jakaa 21 000 ruokalahjakorttia lapsiperheille, jotka ovat kohdanneet taloudellisia vaikeuksia. Lahjakortteja voitiin lopulta jakaa kaikkiaan 25 000.

– Koronakriisin vuoksi tänä vuonna apua tarvitsevien perheiden määrä on kasvanut. Siksi on hienoa, että pystyimme luomaan joulutunnelmaa näin moneen perheeseen. Kortin saaneet kertovat, että kiitollisuus ja ilo ovat tunteita, joita lahjakortti heissä herättää. Tavoitteen ylittyminen näin isosti herätti samoja tunteita meidän järjestäjienkin sydämissä, SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula sanoo.

Jokainen lahjoitus on tärkeä

Keräyksen lahjoittajina oli jälleen iso joukko yksityishenkilöitä sekä satoja yrityksiä.

– Haluamme kiittää jokaista Hyvä Joulumieli -keräykseen mukaan lähtenyttä lahjoittajaa. Jokainen lahjoitus on ollut tärkeä ja tuonut iloa vaikeuksia kohdanneille perheille, Kalliomaa toteaa.

Hyvä Joulumieli -keräys alkoi 19. marraskuuta ja se päättyy jouluaattona. MLL ja SPR järjestävät keräyksen yhteistyössä Ylen kanssa jo 24. kerran. Mukana kumppaneina ovat Lidl, S-ryhmä ja Kesko. Keräyksen tuotoilla lahjoitettiin 50 euron arvoisia ruokalahjakortteja kotimaan vähävaraisille perheille.

Lisätietoja
tiedottaja Eveliina Kutila, eveliina.kutila(a)mll.fi, p.  040 580 2393
järjestöpäällikkö Arja-Liisa Mauno, arja-liisa.mauno(a)mll.fi, p. 040 584 5176
sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, maaret.alaranta(a)punainenristi.fi, p. 040 358 3257

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.