Siirry sisältöön

Leikki yhteisenä kielenä – Leikkipäivää vietetään lauantaina 22.4.

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 22. huhtikuuta. Päivän teemana on leikki yhteisenä kielenä, joka muistuttaa siitä, ettei jaettuun iloon tarvita aina sanoja. Yhteisen leikin vietäväksi kutsutaan kaikenikäiset, erikieliset ja erityistarpeiset leikkijät Leikkipäivänä ja sitä edeltävällä leikin teemaviikolla.

Valtakunnallinen Leikkipäivä järjestetään lauantaina 22. huhtikuuta. Koko kuluva viikko (17−22.4.2023) on omistettu leikille. Sen tarkoituksena on tuoda näkyviin leikkiä, sen tuomaa jaettavaa, yhteistä iloa ja hyvää oloa. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella on oikeus leikkiin.

−Leikkiin heittäytyminen ja leikkiminen on joskus aikuisista vaikeaa. Leikkiviikolla on hyvä tilaisuus kokeilla erilaisia leikkihetkiä lasten ja aikuisten kesken, sanoo Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori Karolina Lamroth Mannerheimin lastensuojeluliitosta.

Tänä vuonna leikkiviikon teemana on leikki yhteisenä kielenä. Vaikka meillä ei ole yhteistä kieltä, voimme löytää toisiimme yhteyden leikin avulla. Leikki yhteisenä kielenä kutsuu leikkihetkiin mukaan erikielisten leikkijöiden lisäksi myös erityislapset. Monella erityislapsella on arjessa apuna kuvatuki. Toiminnalliset leikit, joissa sanat eivät ole pääosassa, toimivat myös heillä.

−Leikin avulla kaikki voivat irrottautua itsestään hetkeksi. Leikissä voi turvallisesti kokeilla jännittäviä asioita, tunteita, opetella yhteyden luomista kaveriin tai vaikka leikkiä läpi uusi, pelottava tilanne, joka ei sitten oikeasti olekaan enää niin pelottava, kertoo toiminnanjohtaja Anna-Mari Laitila Mahdollisuus lapselle ry:stä.

MLL:n koordinoima, yli 50:n eri toimijan muodostama Leikkipäivä-verkosto haluaa muistuttaa leikin tärkeydestä ja hyvän olon tuomisesta meille kaikille, ikään ja kansallisuuteen katsomatta. Siksi tänä vuonna tiedote leikkiviikosta ja Leikkipäivästä jaetaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja ukrainaksi. Tiedotteen lisäksi eri kielillä on saatavissa 14 leikkivinkkiä leikkihetkien avuksi.

Leikkipäivä-tapahtumia järjestetään ympäri Suomen. Kuka tahansa voi järjestää leikkitapahtuman, kunhan tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Järjestäjätahoja on monenlaisia, esimerkiksi MLL:n paikallisyhdistyksiä, kirjastoja, museoita, ja seurakuntia. Kaikki Leikkipäivä-tapahtumat löydät osoitteesta: https://leikkipaiva.fi/leikkipaiva-2023/leikkipaiva-tapahtumat-2023/

Leikki on lasten oikeus, mutta se tekee hyvää myös aikuisille. Lasten ja aikuisten yhteiset leikkihetket tuovat kiireiseen ja suorituskeskeiseen arkeen kaivattuja suvantopaikkoja. Leikkipäivä-verkosto toivoo, että leikin teemaviikolla eri-ikäiset ihmiset pysähtyvät ja antavat yhteisen leikin viedä mennessään!

Leikkipäivä kutsuu aikuisia ja lapsia viettämään kiireetöntä aikaa yhdessä leikkien vuoden jokaisena päivänä. Leikkipäivä-ohjelma edistää leikkiä monin tavoin ja kannustaa ihmisiä heittäytymään leikin vietäväksi. Lisätietoja ja inspiraatiota leikkiin: leikkipäivä.fi, leikkipankki.fi

Lisätietoja:

Karolina Lamroth
Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori
Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Sähköposti: karolina.lamroth(at)mll.fi
Puh. 050 4635 615

 

Ladattavat materiaalit

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös