Siirry sisältöön

Iloisen Hyväntekijän Päivä Linnanmäellä

Lauantaina 5. elokuuta 5.8. kello 11–16 voi huvitella hyvää Linnanmäellä, kun huvipuisto ja Lasten Päivän Säätiön perustaneet lastensuojelujärjestöt järjestävät Iloisen Hyväntekijän Päivän. Koko perheen kesätapahtumassa Linnanmäki kertoo tekemästään työstä suomalaisen lastensuojelutyön hyväksi.

Linnanmäen Huvipuiston perustivat vuonna 1950 kuusi lastensuojelutyötä tekevää järjestöä: Barnavårdsföreningen i Finland r.f., Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Parasta Lapsille ry sekä Pelastakaa Lapset ry. Järjestöt auttavat vaikeissa tilanteissa olevia perheitä sekä lapsia ja ovat vahvoja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Järjestöissä ammattiauttajien tukena on lukuisa määrä vapaaehtoisia.

Vuonna 1957 järjestöt perustivat nyt jo 60 vuotta täyttävän Lasten Päivän Säätiön, joka lahjoitti viime vuonna avustuksina 4,3 miljoonaa euroa lastensuojelujärjestöille. Tavoite vuodelle 2017 on vaikuttava 4,5 miljoonaa euroa.

Iloisen Hyväntekijän Päivänä huvipuistossa on mahdollista tutustua kaikkien kuuden Lasten Päivän Säätiön perustajajärjestön toimintaan järjestöjen toiminnallisilla pisteillä. Päivän aikana voi myös tutustua lastensuojelujärjestöjen toimintaan, jos haluaa itse vapaaehtoiseksi tai haluaa lisää tietoa toiminnasta auttaakseen jotakin läheistään.

Toimintapisteillä on luvassa mm. siirtotatuointeja, kasvomaalausta, aarteenetsintää ja muotoiltavaa taikahiekkaa. Hauskojen toiminnallisten pisteiden lisäksi ohjelmalava Estradilla kävijöitä viihdyttävät Pikkuli, Mimmit ja Taikuri Keke Pulliainen. Tapahtumapäivänä Linnanmäen pääyhteistyökumppanit tuovat lisäksi omat maskottinsa huvipuistoon seikkailemaan Rolle-pellen kaveriksi

Kommentit

  1. Hei oisi apua vailla lasten huvipuisto kun itsellä ei ole varaa vidä ei lapset ole ollut pitkään aikaan misää huvipuitsa osin apua vailla JONKI verran että jos saisin avusta

    1. Hei,

      MLL:n keskustoimistolla ei valitettavasti ole jaossa rannekkeita Linnanmäelle. Piireillä saattaa olla mahdollisuus jakaa rannekkeita, mutta saamme tiedon tästä vasta elokuussa. Otimme yhteystietosi talteen ja olemme yhteydessä, mikäli näyttää siltä, että voisimme auttaa.

      Ystävällisin terveisin,
      Jonna MLL:n viestinnästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös