Siirry sisältöön

Lasten itsenäisyyspäivän juhlaa vietetään teemalla Yhdessä rohkeammin

Tänä vuonna valtakunnalliseen Lasten itsenäisyyspäivän juhlaan saapuu runsaat 500 lasta juhlistamaan 108-vuotiasta Suomea. Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 3. joulukuuta Kansallisoopperassa Helsingissä. Kyseessä on seitsemäs kerta, kun lapset eri puolilta Suomea saapuvat Helsinkiin omalle itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa pääministeri Petteri Orpon isännöimää juhlaa. Kansallisoopperaan Helsinkiin on kutsuttu Suomen jokaisesta kunnasta kaksi 10-vuotiasta lasta.

Lasten itsenäisyyspäivän juhlan teema on tänä vuonna ” Yhdessä rohkeammin”. Teema on sama kuin peruskouluille julistetussa Koulurauha-ohjelmassa ja se viittaa siihen, että jokaisella lapsella ja nuorella on merkitystä ja mahdollisuus rakentaa turvallista, oikeudenmukaista ja toiveikasta yhteisöä.

– Ensimmäistä Lasten itsenäisyyspäivän juhlaa vietettiin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017. Silloin maailmantilanne oli hyvin erilainen. Yhdessä rohkeammin teema muistuttaa myös meitä aikuisia lasten näkemysten huomioisesta ja kuuntelemisesta. Toivoa ja tulevaisuudenuskoa ylläpidetään arkipäiväisillä teoilla, sanoo MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa, joka lausuu tilaisuudessa omat terveisensä juhlivalle yleisölle. Lasten itsenäisyyspäivän juhla on ennen kaikkea ilon, kaveruuden ja myös leikin juhla.

Yhdessä rohkeammin teema näkyy myös lasten juhlaan tuomien omien luovien töiden kautta. Ne voivat olla niin piirroksia, sarjakuvia, valokuvia, tarinoita tai vaikka runoja. Lasten itsenäisyyspäivän juhla muistuttaakin, että Suomen itsenäisyyden juhlinta kuuluu kaikille ja kaikenikäisille, niin lapsille kuin aikuisille.

Juhlan aluksi pääministeri Petteri Orpo toivottaa jokaisen juhlavieraan tervetulleeksi ja myös ministerit osallistuvat ohjelmaan. Virallisen osuuden jälkeen vieraille on luvassa monenlaista ohjelmaa, makeaa ja suolaista syötävää sekä musiikkia. Juhlan juontavat Christoffer Strandberg ja Berta.

Juhlassa nähdään aikaisempien vuosien tapaan myös yllätysohjelmanumero. Aiempina vuosina yllätysesiintyjiä ovat olleet mm. Robin Packalen, Käärijä ja Mirella.

Lasten itsenäisyyspäivän juhlan suunnittelevat ja toteuttavat valtioneuvoston kanslia, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja lapsiasiavaltuutetun toimisto. Edellisvuoden tapaan juhla järjestetään yhteistyössä Kansallisoopperan ja -baletin kanssa. Juhlaa voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenassa.

Katso Suomen lasten itsenäisyyspäivän juhla Yle Areenasta

Kuva: Samuli Miettinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös