Liittokokous 2014

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) liittokokous oli koolla Turussa 14.-15.6. Kolmen vuoden välein kokoontuva liiton ylin päättävä elin hyväksyi Suunta 2024 -strategian ja valitsi liittohallituksen puheenjohtajan ja -valtuuston. 

MLL:n liittokokous linjasi liiton työtä vuoteen 2024 saakka. Suunta 2024 -strategiaa on valmisteltu laajapohjaisesti haastattelujen, kyselyjen ja keskustelujen avulla. Työpajoihin on osallistunut vapaaehtoisia kaikkialta Suomesta. Strategiassa painottuu monipuolinen toiminta lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi, vapaaehtoistyö, avoimuus ja vaikuttavuus.

Kokoukseen saapui yhteensä 270 edustajaa MLL:n 588 paikallisyhdistyksestä ja 10 piirijärjestöstä.

Kokouksen aikana esiteltiin Suomen Kulttuurirahaston Koko Suomi leikkii-hanketta, jonka toteutuksesta MLL ja Suomen Punainen Risti yhdessä vastaavat. Hanke haastoi varsinaissuomalaisia heittäytymään leikkiin mm. Förillä ja järjesti Flash Mobin Turun Hansatorilla ja jokirannassa.