Nimetön

Lapseni asuu äidillään, joka on yksinhuoltaja. Lapsemme täyttää pian 12-vuotta ja hän on selkeästi ilmaissut jo monen vuoden ajan, että hän haluaa muuttaa minun luokseni. Ilmeisesti syynä on se, että hän joutuu huolehtimaan uuden perheen 2 ja 1 vuotiaista sisaruksista.

Minulla ovat olosuhteet kunnossa eli työpaikka on, lapsella paljon ennestään tuttuja leikkikavereita, sukulaiset asuvat lähellä ja lapsella on hyvät suhteet isovanhempiinsa, asun isossa omakotitalossa yms. Koulu olisi 500m päässä.

Eli saako 12-vuotias esim. vaatia, että minutkin kirjataan hänen huoltajakseen? Lapsen äiti halusi olla yksinhuoltaja.

Saako lapsi vaatia, että jäisi minun luokseni asumaan. Kerran vuonna 2010, lapsi ei suostunut palaamaan äitinsä luokse, jolloin poliisi, sosiaaliviranomaiset ja haastemiehet noutivat hänet väkisin, jolloin lapseni itki.

Mitä mieltä olette?

Nimetön

Hei vaan. Oman kokemukseni perusteella en suosittele huoltajuusriitoja minkään asteisia.
Laki sanoo, että 12-v täyttänyt lapsi saa päättää kumman vanhemman luona haluaa asua eikä lapsen oman tahdon vastaista päätöstä voida tehdä.
Käytännössä se ei ihan näin mene.
Mieheni lapsi muutti meille – isälleen – 12-v täytettyään ja asia eteni kaikkiin oikeusasteisiin vaikka vanhemmilla oli yhteishuolto. Prosessi kesti 1,5 v ja vaikka päätös oli lapselle myönteinen, lopputulos oli enemmänkin kuin huono.

Sinun kohdallasi voit tietysti hakea huoltajuusmuutosta yhteishuoltoon lastenvalvojan kautta.
Lapsen asumisjärjestelyjä varten ja lapsen oman tahdon kuulemista varten pitäisi myös varata aika lastenvalvojalle. Käsittääkseni tämä pitäisi olla neuvotteluaika, jonne myös lapsen äiti tulisi mukaan. Jos asutte eri paikkakunnilla, neuvottelu toteutetaan lapsen asuinpaikkakunnalla.
Näin ainakin meidän tapauksessamme.

Mitä yhteishuoltoon tulee, sehän ei vaikuta siihen, miten tapaamiset toteutuu tms, eikä lapsi voi asua molempien vanhempien luona yhteishuollosta huolimatta, lapsella voi olla vain yksi koti ja yksi osoite. Myös yhteishuoltajuuden kohdalla kirjataan sopimukseen, kumman luona lapsi asuu ja miten tapaamiset etävanhemman luona totetuu ja ainakin asumisen suhteen tätä päätöstä on noudatettava.

Meillä asia eteni niin, että lapsi ei ollut koskaan sanonut äidilleen yhtään vihjausta, että haluaisi joskus muuttaa isän luo asumaan. Hän jäi meille / isälleen kesälomatapaamiselta 12-v täytettyään. Lastenvalvojelle oli varattu neuvotteluaika asuinjärjestelyn muutosta varten. Äiti ei suostunut sinne tulemaan ja lastenvalvoja ei suostunut ottamaan isää ja lasta vastaan, ei edes kirjatakseen lapsen oman tahdon.
Tätä varten aika varattiin isän paikkakunnan lastenvalvojalle, mutta myöhemmin oikeus ei katsonut tätä päteväksi, vaan että se on manipuloitu mielipide.

Äiti sai hyvän lakimiehen ja vei siis asian oikeuteen. Sovittelija teki kotikäynnit ja suositteli lapsen palauttamista äidilleen, eli noudattamaan voimassa olevaa sopimusta jonka mukaan lapsi asuu äidillään jne. Minä ja mies olimme naimisissa, meillä oli kaksi yhteistä pientä lasta. Minun osuudesta keskusteluissa sovittelija sanoi, että ”voitahan sinäkin tässä olla, vaikka ei tämä asia sinua koskekaan”.
Koko tämän oikeusprosessin ajan lapsi asui meillä / isän luona.
Myöhemmin tuli lapsen oman tahdon selvitys, josta tulikin varsin mittava olosuhdeselvitys oman tahdon selvityksen lisäksi.
Se, mikä minuan jälkeenpäin ihmietetty oli se, että koko prosessin ajan puhuttiin vain siitä, että lapsi haluaa muuttaa isin luo, koska on aina ollut isin tyttö ja aina halunnut asua isin kanssa. Isillä vaan sattui olemaan vaimo ja kaksi lasta uudessa liitossa. Ei lapsi silloin voi yksiselitteisesti muttaa ISIN LUO eikä voi asua ISIN KANSSA; hän muuttaa isin perheeseen! Osaksi tätä perhettä! Tätä eivät huomanneet sovittelija, ei lastenvalvoja, mutta ei myöskään oman tahdon selvitystä ja olosuhdeselvitystä tekevät sosiaalityöntekijätkään!
Lapsella itsellään ei siis ollut oikeasti käsistystä, mihin tai minne hän oli haluamassa ja tulossa, hänhän oli vain 12-v ja halusi kovasti irtautua äidistä, uhmata, olla itsenäinen. Kerrankin. Mutta eipä tätä käsitystä ollut yhdelläkään lapsen ja isän ja äidin ympärillä pyörivällä ihmiselläkään! Ja minua ei kukaan kuullut eikä kuunnellut, koska minulla perheen äitinä ei ollut mitään merkitystä tai vaikutusta siihen, jos kotiini on tulossa yksi huollettava ihminen lisää?

Oman tahdon selvityksen loppulauselma oli, että isän luo muutto on lapsen oma tahto, eikä sitä ole manipuloitu ja että lapsi on ikätasoistaan hieman kypsempi ja keskitasoa älykkäämpi. Tässä vaiheessa äiti luopui kanteesta. Oikeus teki päätöksen, että kaikki, aivan kaikki, oikeudenkäyntikulut 1,5 vuoden ajalta tulevat isän maksettavaksi ja lisäksi isä joutuu maksamaan äidille elatusmaksut siltä ajalta, kun lapsi on asunut isän luona, mutta sopimuksen mukaan olisi kuulunut olla äidillään.

Samassa oikeuskäynnissä sovittiin myös lapsen ja äidin väliset tapaamiset. Ne eivät ole toteutuneet, koska lasta itselleen raivokkaasti taisteleva Äitien Äiti ei ole suostunut lastaan tapaamaan. Meille/isälleen 12 vuotiaana muuttanut lapsi on nyt 16 v ja on tavannut äitinsä yhden kerran nopeasti kun äiti on ojentanut joululahjan.

Meidän pikkulappsiperheeseen siis muutti varhaisteini-ikäinen ajatuksella ja asenteella ”haluan asua isin kanssa, muutan isin luo, olen isin tyttö”, Ja sitten toisena osapuolena mies, tuo isä, joka vaaleaenpunaisella puusilmäisyydellä lapsensa meille onnesta hymisten taisteli asumaan. Käytännössä arki ei toiminut. Yhden perheen sisällä oli kaksi yksikköä; isä ja hänen tyttärensä ja toisaalla minä, pienet lapset ja mies. Tytön kapina oli äänetöntä. Minua vain ei ollut olemassa hänelle. Tai oli, jos leivoin jotain hyvää, avasin rahapussini tms. mutta kaikki se, mitä kuuluu arkeen – se ei kuulunut minulle enkä voinut vaikuttaa enkä vaatia, sen lapsi ja isä hoitivat kahdelleen, minua ei ollut olemassakaan tälle tytölle. Tässä lyhyesti on vaikea selittää tilanteita, mitä oli ja tapahtui.

Minä yritin. Hakkasin päätäni seinään ja omat pienet lapsenikin kärsi ja jäivät toiselle sijalle kun kovasti yritin panostaa suhteeseen teinitytön kanssa, jossa minä olen täysin yhdentekevä hänelle. Ei hän muuttanut meille, vaan isän luo. Se, olenko minä siinä vai en, onko meidän yhteiset vai ei, ei kiinnostanut häntä lainkaan.
Lapsenlikan tehtäviin häntä en odottanut, enkä sellaiseen luottanut, sen verran paljon ja kiusasi ja itketytti 1 ja 5 v pienempiään; mutta kun olisi edes astiansa tiskikoneeseen laittanut!

Neljä vuotta hakkasin päätäni kiviseinään, yritin ja jaksoin, toivon ja kuvittelin. Asetelma pysy samana koko ajan. Isä ja lapsi olivat yksikkönsä, minä teinille olemassa silloin kun se hänelle sopi. Aina en edes tiennyt, onko hän kotona tai missä on ja milloin tulee.
Mitään erityistä ei siis tapahtunut, minä vain en enää jaksanut. Totesin, ettei minun tekemisilläni ole mitään merkitystä jotta tilanne muuttuisi. Ajatus, että teini on kohta täysi-ikäinen ja muuttaa omilleen vesittyi, kun mies alkoi puhua, että jos opiskelee.. ja miten vuokran maksaa.. eihän se voi silloin omillaan asua… ja mietin, että lojuuko kotonani velton teinin sijasta veltto passattava opiskelva nuori aikuinen, jolle ylivoimainen asia on oman astian laittaminen tiskikoneeseen.. ei kiitos. Totesin, etten siinä enää lapsiani kasvata. Erosimme.

Minun mielestäni lapsi teki huonon valinnan. Äidillä on tällä hetkellä varsin tasapainoisen kuuloinen, hyvä elämä tahollaan. Isä taas tekee pitkiä työpäiviä, ja on paljon poissa kotoa yhä edelleen. Näin oli silloin kun lapsi meille muutti, näin oli koko oikeusprosessin ajan (eli koska isä on paljon pois, arjen asiat olisivat minun vastuulla, paitsi tämän isin lapsen kohdalla) ja näin on edelleenkin, kun olemme eri osoittessa. Lapsen ja isän kontakti ja yhdessäolo ovat myös todella vähäisiä. Lisäksi isä on talousvaikeuksissa näiden kaikkien maksujen kanssa.
Ja äitiään tyttö ei ole tavannut vieläkään…

Tämän pitkän oman vuodatuksen lopuksi vielä muistuttaisin ihan vaan siitä, että tuon ikäinen lapsi haluaa irtautua vanhemmistaan ja tyttö äidistään. 12 v on vielä aivan lapsi, eikä oikeasti tajua mitä kaikkea muutto isin luo tuo mukanaan. Mitä kaikkea muutoksia siihen tulee. Lapsella on tapaamisista myös romanttinen kuva, että isin luona kaikki on hyvin ja onnellisesti, mutta arjen todellisuus voi olla jotain aivan muuta, kuin mitä lapsi on ajatellut. Lapsi on lojaali vanhemmilleen, isin tyttö isälle. Vaikka pieleen menisi ja jossain vaiheessa tekisi mieli perua koko homma, ei sitä voi sanoa, koska ”minä päätin” ja halutaan osoittaa isille, että ollaan tämän puolella, ei petetä jne.

Et muuten kirjeessäsi mainitse, onko sinulla uutta perhettä; puoliso, lapsia.
Jos on, silloin lapsi ei muuta sinun luo, vaan perheeseesi. Ja vaikka siitä nyt alat keskustelemaan, ei lapsi sitä välttämättä osaa sisäistää. Ja se, miten arki todellisuudessa menee, ettei se menekään tyyliin minä ja isi kahdestaan, voi tuoda paljon isoja ongelmia teille kaikille (todettakoon, että minullakin oli tämän isin tytön kanssa ihan hyvät välit silloin kun hän oli meillä viikonloppulapsena).

Minusta tuo 12 v ikä on aivan liian alakanttinen – ja tätä mieltä olen siitäkin huolimatta, että mainittu miehen tytär oli ja on keskitasoa älykkäämpi, sosiaalisesti taitava ym. 12 v on aivan täysi lapsi, eikä osaa katsoa pitkälle eteenpäin.

Suosittelen, että menette valittsevan olosuhteen mukaan ja nautitte tapaamisistanne. Vasta kun yläaste on käyty, kun lapsi on 15 v, voisi asiaa miettiä uudelleen.

Jos lapsi kokee kotona olevat asiat epäkohdiksi, niistä voisi keskustella lapsen äidin kanssa tai ottaa vaikka yhteyttä sosiaalityöntekijään. Ratkaisu, että lapsi muuttaa huoltajuuskiistan kera isän luo, on vähän sama kuin ampuisi kärpästä tykillä. Minun mielestäni, ja tuo edellä kerrottu kokemus taustalla .

Suti

Todistetusti tuo 12v saisi päättää kumman luona asuu, tai että täytäntöönpanoa ei saa laittaa voimaan vastoin 12vuotiaa tahtoa ei muuten PÄDE!!! Meille tuli tänää ilmotus että tuomari laittoi täytäntöönpanon käyntiin vaikka tyttömme 12 v haluaa asua meillä eikä halua isälleen. Että siinä teille suomen hienoja laki pykäliä. Tuomarit tekee mitä tykkää!!!!

nimetön

haluisin asua isälläni mutta äitini ei anna asua sielä,koska hän ei usko että 12v saa päättää kummalla asuu

Vastaa aiheeseen: 12 vuotiaan lapsen oikeuksista
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.