Nimetön

Kotona tilanne on äitynyt niin pahaksi, että en tiedä mihin kääntyä. Tytär valehtelee, on todella tottelematon, ei noudata mitään sääntöjä ja kotiin tullaan milloin itselle sopii, ei osoita katumusta mistään, tuntuu, että en tunne koko lasta enään.
Lopetti urheilun vuosi sitten ja vaihtoi sen kavereiden kanssa hengailuun. Tupakkkakin tullut kuvioihin. kaveripiiri niin suuri, että en puoliakaan tunne. Olen juossut tytön perässä pitkin poikin keskellä yötä, soitellut perään jne… kaikkeen vastaus on, että ei kiinnosta.
Kotona kaikki ns. hyvin olemme työssäkäyvä isä ja äiti, ei polteta eikä olla alkoholisteja. Tyttö saanut kaiken tarpeelisen mitä ikinä tarvinut. Pelkään, että asiat menevät vain pahempaan suuntaan. Ei merkkiäkään kunnioituksesta meitä vanhempia kohtaan. Mikään rangaistuskaan ei auta, annat koti arestia, niin ottaa hatkat, otat puhelimen pois, niin ei haittaa, sittenhän ette muo tavoita.
En tiedä enää miten lähestyn tyttöä; Olen puhut, olen huutanut, olen itkenyt, olen saanut hermoromahduksen hänen edessään. Tyttö on siis nähnyt miten pahoin voin. EI KIINNOSTA häntä! Mitä voin tehdä, että hän näkisi mihin hänen elämänsä on menossa???

Nimetön

Surullista. samankaltaista kokemusta meilläkin poja kanssa. olosuhteet hieman erilaiset. Jaan saman voimattomuuden tunteesi ja pahan olon, samoin on satuttanut kun lapsi tuntuu aivan tunteettomalta.
valitettavasti emme saaneet ns. ammattiauttajilta mitään konkreettista apua: perheneuvola, turvatalo…viimeisessä sanoivat että tekevät lastensuojeluilmoituksen, kun ovat huolissaan lapsesta…vaikka äiti kertoi omasta voimattomuudesta nuoren kanssa ja hänen peliaddiktiosta.
Mitä isä sanoo? mitä isä tekee tilanteessa? olen nimittäin huomannut, että isät tämänkailtaisten ongelmien edessä laittavat ikään kuin päänsä puskaaseen. Äidit saavat murehtia ja voida pahoin. Välittääkö isä tyttönsä tilanteesta? onko isä todella huolissaan? osoittaako isä oma-aloitteisesti välittämistä ja murehtimista tytön käytöksestä? mielestäni isän asenne ei ole pieni yksityiskohta vaan usein voi olla lapsen käyttäytymisen syy. Jos tytölltä puuttuu isän rakkaus, tarkoitan sellainen aito ja huolehtiva? Äidin rakkaus, jota olet osoittanut välittämällä avoimesti tytöstä, ehkä on tytölle niin itsestään selvä, että hän luottaa siihen vaikka mitä tekisi, mutta olisikohan käytös ikään kuin haaste isälle, että hän välittäisi enemmän? voin osua aivan väärään, mutta tuli tämäkin aspekti mieleen. Kunhan jaksaisit myös huolehtia itsestäsi, ettet kulu loppuun, se vaara on aivan realistinen ja toteutuessaan todella paha tilanne: uupunut ja loppuunpalanut äiti. Muista huolehtia itsestäsi!!

Nimetön

Tuntuu etta tytolla on tullut murrosika aika kovaa ja aikaisin. Se on todella vaikeaa ottaa kontaktia jos on kontakti menetetty. Tuossa tilanteessa murkku varmaan tuntee etta hanta rajoitetaan liikaa ja ei anneta ollenkaan ns. loysia. Olisiko mahdollista seuraavalla kerralla kun han on lahdossas ulos, kysya etta tarvitseeko han kyytia tms. Vahan heittaa pakkaa ja kuvioita sekaisin niin etta et ole koko ajan kovasti kieltamassa vaan olet mukana kuvioissa jotenkin hallitulla tavalla. Ja kaytte vaikka McDonaldsissa tms. matkan varrella, kokonaan normista ja tutusta poiketen. Niin etta luottamus kasvaisi puolin ja toisin ja olisi mahdollista avata niita puhevaleja. Tai vaikka koko perheen valinen loma, tehden jotain sellaista jossa ei ole puhelimia tai muita valineita hairitsemassa, vaikka pieni vaellusreissu yhdessa.
Mulla itsellani ei ole viela murkkuikaista mutta kovaa tullaan perasta. Nailla evailla ollaan menty meidan lasten kanssa ja kaikkein tarkein on pystya avaamaan se keskusteluyhteys. Kysya etta mita sina haluat ja etta mita voidaan tehda yhdessa etta meilla sailyy kanavat auki.

Nimetön

Meillä hieman saman kaltainen tilanne 13-tytön kanssa paitsi tupakka ei ole kuvioissa ja jonkinmoinen kontrolli ollaan saatu pidettyä. Sun tekstissä kiinnitti huomiota tämä kohta: Tyttö on siis nähnyt miten pahoin voin. EI KIINNOSTA häntä!

Hmmmm… ehkä häntä ei tosiaan tarvitsekaan kiinnostaa. Meidän pitäisi olla kiinnostuneita lapsestamme eikä juurikaan päinvastoin. Olis tosi jees jos teinin käytös olisi kunnioittavaa, mutta kun niiden tehtävä on irrottautua meistä jolloin me ollaan ihan kamalia ja ainakin meidän tyttö haukkuu meitä kamaliksi vanhemmiksi jne. ja tiedän ettei oikeesti ajattele niin. Siinä hetkessä vaan tutuu siltä.

Eilen illalla meillä oli semmoinen teiniraivari että mä tajusin siinä yhden asian: on tosi tärkeetä jutella yhdessä, sopia, tehdä kompromisseja, luoda yhdessä säännöt ja rajat joita noudatetaan. Esim. että jos ei tänään tule kotiintuloaikana kotiin, saa viettä seuraavan illan kokonaan kotona tms.

Yhteinen harrastus lapsen kanssa voisi olla myös yksi kiva juttu. Siinä ei tarvitse puhua vaikeista asioista ja voi jonkun molempia kiinnostavan tekemisen nojalla viettää yhteistä aikaa. Tykkäisitkö käydä hänen kanssaan vaikka kahvilla/kaupoissa kiertelemässä/metsässä kävelemässä/uimassa/pelata jotain. Mä pidän itselleni tosi tärkeenä sitä että kun on tullut huonoa käytöstä niin seuraavana päivänä voidaan kuitekin harrastaa yhdessä ja iltaisin jopa vähän halatakin.

Tässä vähän mun ajatuksia. Tsemppiä sinulle!

Nimetön

Tämä ei välttämättä koske alkuperäistä tapausta, mutta oma tyttäreni ei halua näyttäytyä kanssani missään, sillä hänestä on noloa, jos minut nähdään hänen kanssaan. Kyse ei edes ole pukeutumistyylistäni tms. (vaikka siinäkin tietenkin on kaikki pielessä :)) vaan halusta olla itsenäinen.

Nimetön

Saako 13 v vastata :)?
No katoin yhtä lasten hoito ohjelmaa jossa oli aika samanllainen homma kun sinulla elikkä ne otti sen huoneesta kaikki tavarat pois mutta jättivät vain patjan, peiton ja tyynyn ja ne sulki ikkunan sillee että siitä ei pääse karkaamaan ja aina yöksi ne lukitsi oven. Ja sitte ku se nuori alko käyttäytymään kunnolla nii ne anto tavarat takas.

Nimetön

Lapset ovat temperamentiltaan omanlaisiaan. Vanhenpien tehtävä on ottaa vastaan kasvun aiheuttamat tunnekuohut, jotta lapsi saa ne koetuksi, mikä on hänen kasvulleen itsenäiseksi yksilöksi tärkeää. Ilman tätä maailma täyttyy ei itseään tuntevia yksilöitä, jotka eivät osaa tuoda tunteitaan esille. Ideaalitilanne on keskustella myrskyn rauhoituttua, ja KUUNNELLA toista pyyteettömästi. Rakkaus pitää osoittaa vaikeissakin tilanteissa. Uhmakas 13-vuotias murkkutyttökin tarvitsee läsnäolevat ja rakastavat vanhemmat joka päivä. Keskustelkaa yhdessä mitkä on ne rajat teille KAIKILLE, jotta arki sujuu paremmin teille KAIKILLE. Onnea tuleville päiville.

Nimetön

turvallinen koti jossa saa raivota; olette onnistuneet siinä. Nyt vaan yhteisiä sääntöjä, yhdessä laatimaan vaikka perhekokous nimellä koko perhe. niissä sovitaan säännöt, kotiintuloajat,teettekö yhdessä jotain kivaa tulevaisuudessa, loma yms. mitä palkintoja hyvästä käytöksestä entä huonosta. näin lapis kokee että pääsee vaikuttamaan asioihinsa joka on tärkeää tuossa iässä jossa jo harjoitellaan itsenäistymistä vanhempien tuella pikku hiljaa. jos tyttö mokaa kysy miten rankaisisit itseäsi jos olisit vanhempi. lapset ovat mnesti paljon tiukempia ja rangaistuksetkin kovempia. ja samaa mieltä toisen kommentoijan kanssa tehkää yhdessä juttuja kaksin vaikka syömään vaatekaupoille yms ole kiinnostunut nuoresi asioista mitä tykkää tehdä, pelaako mitä pelejä, mites kavereiden kanssa. Jos perheessä pienempiä sisaruksia vanhimman on tärkeää saada omaa aikaa aikuisen kanssa, järjestäkää sellaista laatuaikaa säännöllisesti. hyvää joulun odotusta

Vanhemmuus on kuin taitoluistelua luistimitta

Alkuperäiseen kirjoitukseen haluaisin kertoa näkemystäni. Olen käynyt kesällä läpi tuon kokemasi tunnekylmyyden 16-vuotiaan tyttäreni kanssa.
Hän on ollut aina kiltti ja kuulias tyttö, ei juo (kerran kokeillut), ei polta. Hän löysi sen sijaan itseään 8 vuotta vanhemman poikaystävän, itse oli juuri täyttänyt 16.
Suomen laki sanoo, ettei siihen voi vanhemmat puuttua jos tilanteeseen ei liity hyväksikäyttöä tms. En hyväksynyt suhdetta ja kielsin tapaamiset, jonka jälkeen lapseni alkoi salailemaan asioitaan ja lopulta yhtenä päivänä karkasi kotoa, ilman puhelinta, en saisi häntä kiinni ja kamala pelko valtasi minut.
Olen alkutilanteessa soittanut nuorisotalolle, lastensuojelun sosiaalipäivystykseen jne. Sieltä neuvottiin sopimaan kotiintuloajat, suhteeseen ette voi puuttua, sanottiin. En toiminut näin, vaan ajattelin ”savustaa” kundin pois lapseni elämästä, mutta mitä teet jos lapsesi ei suostu siihen? Koin, että menetin lapseni ja kolme viikkoa elin hirvittävässä kärsimyksessä, lapsi johon minulla oli hyvä suhde, oli ”kadonnut” , en tavoittanut häntä. Olin lamaantunut, romahdin hänen edessään ja todella romahdin sisäisesti, halusin pienen suloisen tyttöni takaisin.
No palataan päivään jolloin hän lähti ovesta ulos. Asian mieheni kanssa tajuttuamme, soitin jälleen sosiaalipäivystykseen, hätäkeskukseen jne. Nyt neuvottiin, että jollet saa yhteyttä häneen eikä hän tule yöksi kotiin tehdään katoamis- ja lastesuojuilmoitus. Olin kauhuissani ja kaikki mahdolliset pelkokuvat tulvivat eteeni, mitä jos hänelle käy jotakin! Sain useiden puheluiden jälkeen tälle poikakaverin avulla hänet ottamaan yhteyttä minuun, hän oli kunnossa ja selvinpäin, kertoi, että tukehtuu kun ei saa elää nuoruuttaan ja lähti siis luvatta ja sanoi hakkaa vaikka kun tulen kotiin, mutta tänään en tule (en ole koskaan käyttänyt fyysistä kuritusta lapsiini).
En alkanut raivota kuten ensin tein kun suhde tuli ilmi. Ymmärsin, etten ollut käyttäytynyt järkevästi, mutta ymmärsin sen, että en voi odottaa, että tyttäreni elää nuoruutensa omani kautta, eli kun kerron hänelle mitä kaikkea ei kannata tehdä.
Ymmärsin, että tärkeintä on se, että hän voi edelleen puhua minulle kaikesta, kun yhteys lapseen katkeaa, ollaan heikoilla jäillä.
He seurustelevat edelleen ja olemme sopineet, että me vanhemmat määräämme kotiintuloajat. Onneksi suhteemme pohja on ollut vahva ja olemme löytäneet tasapainon. En edelleenkään pidä siitä, että ikäeroa on mielestäni ihan liikaa, mutten hoe sitä tyttärelleni vaan keskustelen kanssaan suhteen hyväksyvästi. Enhän voi tietää miten tulevaisuus kulkee, onko suhde lyhyt vai pitkä, mutta haluan olla tietoinen lapseni elämästä, tekemisistä. Haluan olla se aikuinen turva joka on pysyvä ja tarvittaessa tukena. Olen lohduttanut itseäni ajatellen, että tyttäreni voisi käyttää päihteitä, kulkea pitkin öisiä katuja ja elää kaikkiaan turvatonta elämää. Hyväksyn tämän jos se on tyttäreni irtautumista ja nuoren kasvua. Hän on aina ollut elämäni valo ja aarre, jota en halua hukata.
Jos vain suinkin mahdollista, keskustele, hyväksy ja kiinnostusta lapsesi elämästä, vaikka siinä ei kaikki sinua miellyttäisikään. Poikaani kasvatin rennommin, pojathan ovat poikia ja kun hän kiinnostui alkoholista jota tiedän monien nuorten silloin tällöin nauttivan, ohjasin siten, että ethän juo kirkkaita, että pysyy joku järki päässä. Jotenkin on pitänyt luistella ja taiteilla, kaikki on ollut uutta kokemusta, kukaan ei synny vanhemmaksi vaan vanhemmuus kehittyy osittain lapsen määrittelemällä tavalla. Olen itse sosiaalialan työssä ja olen kokenut epäonnistumista vanhempana. Kaikki on kuitenkin sujunut lopulta hyvin kun itse pyrkii löytämään oikean asenteen ja tällä en tarkoita, että kaikki tulisi hyväksyä vaan sitä, että on hyvä pyrkiä neuvottelemaan mahdollisimman pitkälle ja odottaa, että ”hullu” vaihe menee ohi. Lapseen suhteen / yhteyden säilyttäminen on kaikkein tärkeintä, että voi tuntea lapsensa ja havaita mm. mahdollisia käytöksen muutoksia, jos jokin viittaisi vaikkapa huumeiden käyttöön. Jos ei ole puheyhteyttä, ei voi havainnoida. Voimme siis tehdä vain parhaamme ja kaikkeen emme voi varautua vaikka olisimme siihen pyrkineetkin. Suosittelen samaa kuin muutamat edellä, mene lapsen elämään mukaan niin paljon kuin voit. Yllätä hänet positiivisesti = anna jossakin siimaa ja pysy iloisen, vakavan vahvana aikuisena, joka ymmärtää nuoruuden pyörteitä.
Älä sulje huoneeseen ilman tavaroita kuten joku viestiketjussa esitti, sillä ei nuoren lapsen hyväksyntää saa.
Kaikkea hyvää toivotan sinulle, uskon, että sinäkin näet sen päivän minkä minäkin 25-vuotiaan poikani kanssa, eli hän kertoo, että olet ollut maailman paras äiti ja hän tietyssä iässä tosi nolo. Näin minäkin nuoruudestani ajattelen, äitini teki parhaansa, mutta minä päätin millä jäällä luistellaan, oli vanhemmalla taitoja tai ei.
Uskon, että teilläkin on pohjalla se vahva side joka kestää, saat lopulta takaisin sen suloisen ja fiksun lapsen jonka tunnistat omaksesi ja jolle olet kuitenkin kaikki kaikessa ja toisin päin. Onnea, valoa, rakkautta ja hyviä hermoja jatkoon, täältä iso voimahali ❤

Vastaa aiheeseen: 13 vuotias murkkutyttö

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.