Luin koko ketjun ja tunsin todella syvää ymmärrystä teitä kaikkia kohtaan.
Minun esikoiseni oli reipas, kiltti ja pidetty poika koko ala-asteen, yläasteelle siirryttyään alkoi rankka koulukiusaaminenn hänen ylipainonsa vuoksi. (ja todellakin olen kantanut syyllisyyttä lapsen ylipainosta, mikä johtuu suurilta osin siitä että syö ylisuuria annoksia ruokaa ”kun on niin hyvää”, muu perhe on norm.painoista).
Pojan koulukiusaaminen johti 7 lk siihen että poika itki kotona ja hoki että kuolee mieluummin kuin menee kouluun.. tällöin soitin kouluun että poikani ei tule sinne ennenkuin puututte asiaan! Aiemmat soittoni eivät olleet johtaneet mihinkään..
Poikani oli kuukauden pois mutta eivät vaikeudet siihen loppuneet., pojan numerot alkoivat tippua ja 8lk hän muuttui kovanaamaksi. Kovis rooli oli hänen suojamuuri. Poika sanoi että pakko oli muuttua ettei häntä kiusata!
Siispä koulunkäynti takkusi, lintsaus oli yleistä ja tuli alkoholi läträilyä kuvioihin. Olin vuosia huolesta kipeä ja kurkkuani myöten täynnä soittoja pojalleni ”oletko herännyt ja mennyt kouluun!”
Peruskoulun paperit sai lopulta, todistus täynnä vitosia ja kutosia.. vuoden makasi kotona ilman opiskelupaikkaa.. syksyllä pääsi opiskelemaan ammattikouluun.. ei olisi halunnut mennä, mutta minulla ei yh:na ollut varaa elättää. Nyt on 18v. ja ns. omillaan, mutta huonolla itsetunnolla varustettu nuori mies. Osaa katua tekemiään tyhmyyksiä ja pyytänyt anteeksi toilailujaan, mutta näen yhä koulukiusaamisen jäljet ja mihin se johti.
Ja tiedän, ei se auta vanhempaa kun toivotetaan ”voimia”. Eikä se, että kuulet kasvatus ohjeita 4 x vuodessa oppilashuoltopalaverissa, tyyliin ”pistä poika ajoissa nukkumaan”!!
Yksi ainoa kuraattori lähestyi minua eri tavalla sanoen sanat jotka saivat kyyneleet kohoamaan silmiini ”olet kyllä sisukas ja välittävä äiti kun jaksat aina vain tukea lastasi”.
Kiitos tälle kuraattorille aidosta kohtaamisesta.
Niin, eikä sille ”pääkiusaajalle” hyvin käynyt, tämä ns. hienon perheen poika heiluu nykyisin huumepäissään ostarilla..
Yksin täällä ollaan, liian yksin.
Minulla on sama homma poika ei millään jaksais herätä kouluun, jokapäiväistä on aamu myöhästylyt, tuntuu kyllä pahalta kun ei ajoissa mennä kouluun. Emme tiedä näin vanhempina mitä tehdä.
Olisi kiva kuulla miten aiemmin tähän ketjuun kirjoittaneiden lapsilla nyt menee. Meillä kohta 15 v tyttö joka ei kasia ole käynyt vielä oikein lainkaan. Sairaalakouluakaan ei ole käynyt kuin muutamia päiviä. Tutkimukset nuorisopsykalla alkaneet ja itse odotan niistä ja mahd.lääkityksestä terapian kanssa apua. Mutta nämä eivät varmaankaan ehdi auttaa siihen mennessä kun oppivelvollisuus loppuu. Saako koskaan suoritettua peruskoulua ym.huolia pyörii päässä
Hyvä ja tunnollinen oppilas oli seiskan kevääseen saakka, sitten joku muuttui. Kiusaamisesta ei ole kyse,vain omasta itseinhosta/masennuksesta mielestäni kyse. Todella yksinäinen tyttä tällä hetkellä.
poika ei mene kouluun.oma näkemyksensä on:vatskipu.itse ajattelen että psykosomaattista.
Hei!
Mitä teille muille kuuluu ja onko asiat mitenkään järjestyneet?
Saitteko tai saatteko apua jostain?
Mitä minun pitää tehdä, mistä haen apua?
14v tyttö kieltäytyy menemästä kouluun.
Vaikeudet alkoivat 6:lla. Hänellä oli kuitenkin yksi ystävä joka tuli 7:lle samalle luokalle. 7 meni aluksi todella hyvin koko syksyn.
Keväällä alkoi takkuaminen ja jäi 1kk kotiin.
Ei onnistunut edes kotikoulu.
Lapsi käy yksityisellä terapeutilla. Koulupsykologille ei suostu menemään.
Me päätettiin odottaa kesän yli mutta tänään alkoi koulu eikä suostunut menemään. On ihan lukossa eikä puhu mitään.
Mitä minä teen?!
Voiko kukaan kertoa miten pääsemme eteenpäin? Mistä haemme apua?
Moi Ninnun äiti,
onpa harmi kuulla että uusi kouluvuosi on alkamassa haastavissa merkeissä. Apua on kyllä saatavilla ja minulle tulee mieleen muutama eri vaihtoehtoa (niitä on varmasti vielä useampiakin):
1) voisit olla lapsesi lähikouluun yhteydessä, joko rehtoriin tai opoon ja kysyä heiltä, miten toimia. He varmasti osaavat opastaa sinua eteenpäin
2) Voisit soittaa kuntasi perheneuvolaan ja kertoa tilanteestasi ja pyytää heiltä apua
3) Voit tehdä lapsestasi lastensuojeluilmoituksen. Tämä voi kuulostaa rajulta toimenpiteeltä, mutta käytännössä se vain velvottaisi kuntasi lastensuojelun sosiaalityöntekijän arvioimaan lapsesi tilanteen ja teidän tuen tarpeen.
Mitä ikinä teetkin kannattaa varmaan mahdollisimman nopeasti hakea jotakin kautta apua. Paljon jaksamista haastavan vaiheen keskelle!
Hei, Ninnun äiti. Olen tällä hetkellä lapseni kanssa samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Suosittelen ottamaan yhteyttä alueenne lasten psykiatriin. Sitä kautta me ollaan saamassa nyt apua. Koulu ei pystynyt meitä auttamaan, päinvastoin ovat pahentaneet tilannetta pitkin matkaa.
Hei, Eksyin sattumalta tänne sivuille kun hain ideoita MLL sivuilta yläasteen huomiseen vanhempainiltaan. Päätin kirjoittaa tänne muutamia omia ajatuksia. Työskentelen yläasteella juurikin niiden oppilaiden kanssa, joilla on massiiviset poissaolot eikä koulu kiinnosta pätkääkään. Toisilla on käytöksen kanssa lisäksi haasteita koulussa, mutta hyvin usein kotioloissa nämä nuoret ovat omissa oloissaan, eikä ”käytösongelmat” näyttäydy kotona. Pulmat yleensä alkavat siinä kahdeksannella luokalla. Joillain jo seiskalla. Tämä on ymmärrettävästi erittäin raskasta aikaa vanhemmille, jotka kaikkensa yrittävät ja olisivat valmiita ottamaan apua vastaan ja hakemaan vaikka kuun taivaalta, jos vain tietäisivät miten voisivat auttaa lastaan tilanteessa, jossa näyttää seinä tulleen vastaan. Mitään taikasauvaa minullakaan ei ole. Lähden aina yrittämään saada kontaktia tällaiseen oppilaaseen: tutustumaan häneen, hänen ehdoillaan ja aikataulullaan. Lämmitellä pikkuhiljaa yhteistyöhän. Antaa aikaa, tutustua, kuunnella, kunnioittaa hänen näkemyksiään ja ajatuksiaan, mikäli sieltä kovan kuoren sisältä mitään ajatuksiaan ilmaisee. Tämä kestää aikaa. Mikään ei tapahdu hetkessä. Soittelen nuorelle koulusta joka päivä. Usein saan kontaktin tekstarilla, ellen muuten. Yritän houkutella tulemaan kouluun. Teen nuorelle selväksi, että olen hänen puolellaan ja yritän auttaa paskassa tilanteessa. Ymmärrän, että koulu ei voisi vähempää kiinnostaa. Muistutan myös, miksi päättötodistus olisi hyvä saada tavalla tai toisella ja olen valmis auttamaan siinä. Terotan nuorelle sitä asiaa, että niin kauan kun hän tulee kouluun ja astuu minun työhuoneeseeni, hätää ei ole. Asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Joskus nuori ei mene siis tunnille lainkaan vaan on ainoastaan minun luonani työhuoneessa. Poissaolomerkintää ei tule, ainoastaan opiskelu muualla. Näin tarjoamme pehmeän tavan tulla kouluun ja ikään kuin varauloskäyntiä nuorelle ongelmallisessa tilanteessa. Ja aina kun nuori tulee luokseni, on vain voittajia. Siellä sitten yhdessä ( kun aika on kypsä) pohdimme, miten voisimme koulussa auttaa ja tukea. Usein tavoitteenamme on ainoastaan saada vitoset opinnoista, jotta päästään luokalta ja päättötodistus on mahdollinen. Ajattelen, että minun tehtäväni on sitten keskustellen valaa nuoreen uskoa ja toiveikkuutta tulevasta, vakuuttaa, että hänestä kasvaa vielä kelpo nuorimies tai nainen. Pikkuhiljaa usein luottamus alkaa syntyä ja nuori alkaa käydä koulussa luonani ja pikku hiljaa siitä sitten myös oppitunneilla. Usein monet pelkäävät sitä, että taakka on niin suuri, että eivät vaan jaksa sitä kantaa ja jättävät sitten leikin kesken. Suojaavat itseään pettymyksiltä. Toisilla murrosikä puolestaan on voimakas, ja omaa tahtoa ja uhoa ilmaistaan sillä, että taistellaan koulua vastaan. Joillakin on suuria itseohjautumisen pulmia, mistä johtuen koulunkäynti tuntuu mahdottomalta. Jotkut ovat saaneet tarpeekseen koulusta, koska kokevat sen olevan paska paikka. Koulu ei tarjoa näille oppilaille juurikaan onnistumisen kokemuksia. Koulu edustaa valittavia aikuisia, jakuvia epäonnistumisen hetkiä, korostaa, että nuori on ongelmallinen, huono ja tyhmä. Kuka sellaisessa paikassa haluaisi vapaaehtoisesti olla. Kun on oltu paljon poissa koulusta, monet uhkailut on jo uhkailtu. Nuorelle tulee herkästi tunne, että mitään ei ole enää tehtävissä tai että työmäärä on noussut niin suureksi, että sitä ei kuuna päivänä jaksa/ pysty tekemään. Ei kiinnosta. Asiat kasautuu ja nuori vetäytyy entisestään. Tuntuu, että kaikki ovat pettyneitä häneen ja ulospääsyä ei ole. Myös masennus on hyvin usein syynä massiivisiin kouluongelmiin.
Joskus nuoren on todella vaikea avautua omille vanhemmilleen. Voisiko joku koulun aikuinen tai muu lähellä oleva henkilö antaa aikaansa nuorelle. Kuraattori? Psykologi? Ryhmänohjaaja? Tukihenkilö? Naapuri? Tai vanhemmat, jos nuori heidät hyväksyy. Yrittää kuunnella nuoren tarinaa. Hyväksyä nuori ja olla tukena ja läsnä. Rinnalla kulkea. Nuoret usein tyrmäävät aikuisen ensimmäiset lähestymisyritykset, mutta olen huomannut, että kun en anna heti periksi, vaan sinnikkäästi yritän uudelleen ja viestin, että nuori on minulle tärkeä ja haluan häntä auttaa ja olen täällä häntä varten, niin nuoret arvostavat sitä ja pisteitä ropisee. Tämä näkyy siten, että alankin saada murahduksia vastaukseksi, Olen niistä kiitollinen. Nuori istuu sohvallani, vaikka hän voisi aivan hyvin painella menemään. Olen tästäkin kiitollinen. Siitä se lähtee. Aikaa tähän menee, mutta minun tavoitteena usein onkin päästä olemaan ihminen ihmiselle. Vakuuttaa hänelle, että hän on hyvä tyyppi. Saada nuorelle edes jonkinlainen positiivinen muistijälki koulusta, että ei se nyt ihan läpeensä paska paikka ollutkaan. Olihan siellä se yks aikuinen joka oli ihan ok. Ja kun päättötodistus on saatu, olen kirjoittanut lausunnon joustavaa hakua varten, ja nuori on päässyt seuraavaan opiskelupaikkaan, monella on lähtenyt hommat pikkuhiljaa rullaamaan. Murrosikä on väistynyt ja nuori on alkanut puhjeta kukkaan. Pikkuhiljaa. Hitaasti. Mutta asiat ovat edistyneet, Tiedän tämän siitä, että monet minulla käyneet nuoret tulevat moikkaamaan ja kertoilemaan kuulumisiaan vuosienkin jälkeen.
Nuoret, joiden vanhemmat eivät ole antaneet periksi, taistelleet näkyvästi ja kuuluvasti nuoren hyvinvoinnin puolesta, yrittäneet ylläpitää puheyhteyttä nuoreen, ilmaisseet nuorelle tämän olevan maailman tärkein asia ja tälle tukena tapahtui mitä tapahtui. Ymmärtää nuoren ongelmallinen tilanne, vaikkei käytöstä ja toimintaa hyväksyisikään jne. nämä nuoret ovat pääsääntöisesti nousseet suosta jossain vaiheessa. Vanhempien huolenpito ja taistelu on jättänyt tärkeitä jälkiä nuoreen vaikka niitä ei siinä taistelun tiimellyksessä huomaakkaan. Nämä jäljet ovat kantaneet. Kannustan teitä ihanat vanhemmat siis edelleen jaksamaan samaan malliin, mutta samalla olemaan armollisia myös itsellenne.
Jatkuva päihteidenkäyttö, itsetuhoisuus ja kotoakarkailu sekä esimerkiski tappeluissa viihtyvät nuoret ovat sitten luku vielä erikseen. He tarvitsevat pysäytystä ja siinä kyllä lastensuojelun, nuorisopsykiatrian poliklinikan ja esimerkiksi nuorisoaseman täytyy ottaa roolia. Nuo ovat merkkejä, joita itse pidän erittäin vakavina.
Voimia teille vaativaan elämäntilanteeseen! Toivon nuorillenne kaikkea hyvää.
Hei.
Kannan oman korteni kekoon tähän keskusteluun.
Oma poikani 15v on täysin haluton lähtemään kouluun ja tämä alkoi 8.luokalla.
Itse olin heti 8.luokan alussa aktiivisesti yhteydessä luokanvalvojaan, mutta ei oikein mitään tapahtunut.
Taustalla on koulukiusaamista, johon koulu ei ole tarpeeksi puuttunut ja jopa vararehtori kuittaa vakavat asiat poikien leikkimielisellä leikillä. Lapseni käy isoa koulua jossa on todella isoa välinpitämättömyyttä nuoria kohtaan. Siellä ei vaan välitetä.
Itse olen käynyt jaksamisen äärirajoilla, kun koulukiusaamisen seurauksena lieveilmiöt olemme kotona kohdanneet. Poika käy käsiksi, kun hänen mukavuuksia yritetään ottaa pois.
Tätä taistelua kävin monta kuukautta kunnes itselle tuli seinä vastaan.
Koulu uhkaili tekevänsä lastensuojeluun ilmoituksen, kun ei tule kouluun, mutta mitään ei tapahtunut.
Tartuin härkää sarvista ja otin itse yhteyttä lastensuojeluun. Nyt todella olemme saamassa apuja ja tämä tilanne toivottavasti ratkeaa ja poika saa päättötodistuksen.
Kehoitan jokaista tekemään ilmoituksen omasta lapsestaan, jos ei mitkään konstit enää auta, kiristys, lahjonta, läsnä oleminen jne…Ja jos koulusta ei osata tarjota apua.
Olen päättänyt, että niin kauan kun pystyn vaikuttamaan jotenkin lapseni tulevaisuuteen tulen sen tekemään.
Minä en alistu siihen, että lapseni syrjäytyy ja jää oman onnensa nojaan.
Tsemppiä kaikille.
Meillä esikoinen, poika, on aina ollut kiltti, vähän arka ja empaattinen. Koulu meni ihan hyvin kasin kevääseen saakka. Sanoi aina että sitten ysillä alkaa panostaa, keskiarvio oli yli 8. Ysillä alkoi kuitenkin motivaatio laskea. On mennyt viime tingassa kouluun ja ottanut juuri sen verran myöhästymisiä kun voi olla ilman rehtorin puhuttelua… Ysin keväällä myöhästymisiä tuli enemmän ja hällä väliä meininki kasvoi. Sai päästötodistuksen keskiarvo putosi seiskaan. Nyt meni ammattikouluun, mutta linja oli varmaankin väärä valinta!! Nyt ei meinaa ehtiä enää kouluun ollenkaan, ja kiinnostus on vähemmän kuin nolla. Pelaa iltaisin kun tulee tyttöystävän luota ja nukkumaan meno viivästyy koko ajan, siihenkin koittanut monia keinoja..Tuntuu niin sydäntä särkevältä katsella vierestä miten pilaa koulunsa. En enää keksi mikä auttaa… aivan lohduton olo. Poika on niin RAKAS !! Mitään erityistä ei ole koskaan ollut, ihan tavallista perhe elämää. Pelko tulevasta on musertava, pärjääkö poika, meneekö tämä ohi, ajautuuko huonompaan, mihin tämä päättyy apua…. omat voimat on niin vähissä ja perheessämme on kaksi muutakin sisarusta, mietin miten heihin tämä vanhimman kanssa vääntäminen vaikuttaa…
Onko lapsesi suorittanut peruskoulun vai onko siellä yhä? Jos tuo meno jatkuu hän ei todellakaan tule saamaan peruskoulun päättötodistusta!.
Oppivelvollisuus on 15vuatiaasen asti nii se voi jo tehä mitä vaikka lintsata kaikki päivät jos haluaa
Hei, minulla 13v poika samassa tilanteessa. Motivaatio lopulta loppui ja jäi lähtemättä kouluun. Pojalla pienenä ollut vuorovaikutuksen, keskittymisen ja aistisäätelyn (näkyy mm.ruokailussa) vaikeuksia ja saanut yliopistosairaalasta 7v iässä asperger ja adhd diagnoosit. Autismin vuoksi ei yhtään ystävää ikäluokasta . Tarkemmin kun selvitimme niin luokassa edelleen kiusausta ja sanoo ettei opi, eikä pysty keskittymään. Siksi ahdistaa koulu. Onko teidän muiden lapsilta poissuljettu kehitykselliset aivotoiminnanhöiriöt kuten add, adhd tai asperger?
Moi.
Minulla on 15-vuotias, 8 luokalla oleva poika. 7 luokka meni meillä hyvin kun 6 luokan kevät oli taisteltu kaikkea mahdollista. 8 syksy alkoi hyvin mutta sitten alkoi lintsaus. Ensiksi muutamalla tunnilla ja yhtäkkiä kokonaan pois koulusta. Ei sitten millään kouluun. Uhkaus, lahjonta ja kiristys kokeiltu. Otin kouluun yhteyttä ja pyörät alkoivat hitaasti pyöriä. Pojalla on nepsy taustaa. Sain lukitestit, labra kokeet ja masennustestit järjestettyä. Lukitestissä tuli vaikea lukivaikeus. Labrassa oli vähän kilpirauhas arvot koholla mutta niitä seurataan. Ja masennustestit oli ok, ei masennusta. Pidimme koulussa palaverin, jossa saatiin ne kuuntelukirja tunnukset, listaa rästissä olevista tehtävistä ja kevyt laskeutuminen kouluun kahden viikon ajan. Olisi siis saanut kahden viikon ajan mennä kouluun klo 10 ja se olisi ollut ok. Kaikki vaikutti hyvältä palaverissa.
Mutta sen jälkeen poika päättikin vetää lössiksi. Alkoi nukkua 12 saakka ja ei vahingossakaan katso kouluun päin tai niitä tehtäviä. Kuukautta myöhemmin olin pojan palaverissa lastensuojelussa. Vaihtoehtoja ei juuri tunnu olevan. Kun kerran viihtyy kotona niin turha sijoitusta miettiä. Tuskin kuulemma on taikasana kouluun menoon. Sairaalakoulu kuulemma muuttui, että tarvitsee psyatrian paperit. Ja jos ei saa tehtäviä tehtyä niin syksyllä on 8 uusinta. Minä siihen ärähdin, ettei käy että toimintakyvyn annetaan valuu alas kokonaan ku ootellaan syksyä. Keksin ehdottaa työpajoja. Poika ei nyt kyllä lämmennyt niille mutta en tiedä mitä muuta tekisin vielä.
Sain tutulta vinkin, että voin vielä yrittää nepsy puolta tuoda enemmän pöytään ja pyytää adhd/add testit. Mitä sitä ei yrittäisi lapsensa tähden? Olen vain jotenkin sanaton avunsaannista. Ihan kuin mitään ei olisi tehtävissä kun lapsi vaan on kotona. Itse riemuitsen kun käy rippikoulua ja silloin pääsee edes johonkin. Pojalla ei ole paljon kavereita ja kannettavan ostin vasta viime syksynä. Pyöräilystä poika pitäisi mutta minulla ei ole varaa joka vuosi ostaa pyörää hänelle. Käytetyt ei oikein kestä ja uudet maksavat niin paljon. Sain kumminkin tsempin tuon kuraattorin viestistä tai siis oletan hänen olleen kuraattori. Leijonaemot ja isät kun pitävät huolta ja lapsen puolia niin jossain vaiheessa se palkitaan. Haluan uskoa siihen ja jatkaa taistelua. Jotain on jo voitettu ja pakkohan sen on jatkua niin. :) Tsemppiä kaikille samojen pulmien kanssa painivien kanssa. :D
Mietin ihan samaa, sillä meillä kouluahdistus alkoi nyt seiskalla ja epäilyksenä asperger. Koulukiusaamista on jonkin verran ollut, mutta saattaa johtua siitä ettei osaa olla ikäistensä seurassa ja tuntee olonsa muutenkin yksinäiseksi.