18-vuotias adoptiopoika ei ota vastuuta mistään
Meillä on 18-vuotias adoptiopoika, jonka kanssa olemme enenevässä määrin uupuneita ja neuvottomia.
Poikamme ei suostu tekemään kotona mitään. Lukio-opinnot ovat käytännössä jäissä, sillä hän ei saa kursseja suoritettua. Kotona poikamme on aggressiivinen aina väkivaltaisuuteen asti jos patistamme hommiin. Hänellä on muutama harrastus (joita tuemme ja jotka kustannamme), joihin hän käyttää kaiken aikansa, juhlimisen ohella. Rahat menevät alkoholiin ja tupakkaan (viikossa hän saa meiltä 25-35 euroa plus välillä tämän lisäksi ruokarahaa).
Pojallamme ei ole mitään näkemystä tulevaisuudestaan, ei minkäänlaisia suunnitelmia itsenäistyä eikä halua keskustella koulusta / töistä. Hän on ikäänkuin juuttunut viettämään lapsen vastuista vapaata elämää, ja kertoo ahdistuvansa heti jos häntä yrittää patistaa mihinkään.
Hänen koulullaan on erinomainen psykologi, joka on pyytänyt poikaamme useaan otteeseen vastaanotolleen, mutta poika ei suostu menemään. Mekin olemme yrittäneet saada häntä keskustelemaan ammattilaisen kanssa, mutta hän kieltäytyy. Meidän kanssamme hän ei siis suostu puhumaan käytännössä muusta kuin omista harrastuksistaan.
Poikamme on useampaan otteeseen varastanut meiltä rahaa. Hän valehtelee jatkuvasti. Näihin puuttuminen saa aikaan aggressiivisen reaktion.
Tunnelma kodissamme on kireä ja poikamme tilanne kiristää myös meidän vanhempien välejä. Olemme yrittäneet hakea tukea mm yksityiseltä perheterapeutilta, mutta emme ole kokeneet saavamme apua. Eniten toivoisimme että saisimme poikamme jonkun ammattilaisen puheille, mutta hän katsoo, ettei tarvitse apua. Ottaisimme mielellämme vastaan neuvoja / ideoita / vertaistukea.
Hei!
Sovitte yhdessä tiukemmat säännöt jos tuntuu, että kaikki mitä hän saa on niin sanotusti itsestäänselvyys.
Jos rahat menee alkoholiin, tupakkaan yms. olisiko mahdollista vähentää sitä tai vakavimmillaan ottaa hetkeksikin pois kokonaan kaikki ylimääräinen. Hän on jo sen verran vanha että jos ”ylimääräisiin mukavuuksiin” haluaa rahaa niin monet hankkivat sen sitten vaikka itse että rahan arvo ymmärretään.
Tärkeintä on asettaa tiukat rajat vaikka iällisesti onkin aikuinen. Jos hän kuluttaa teidän rahojanne, asuu vielä kotonanne yms. niin tietty pohja pitää olla käyttäytymiselle.
Aggressiivisuus tuskin on hyväksyttyä ja keneltä tahansa sen pitäisi olla kiellettyä.
Sopikaa teille sopivaksi mitä kodin ja muun eteen pitää tehdä, vastuuta pitää opetella sillä se ei tule odottelemalla tekemättä mitään.
Tietääkö kukaan muu tilanteestanne? Voisiko vaikka joku pojalle muu luotettava aikuinen puhua asiasta ja kertoa kuinka paljon huolta se aiheuttaa?
Paljon jaksamista teille! Yrittäkää kääntyä eri terapeuttien tms. puoleen ja pyrkikää ainakin hoitamaan teidän vanhempien hyvinvointia jos poika ei suostu.
Meillä on samantapainen tilanne. Poika on 19-vuotias. Ammattikoulun keskeytti, armeijan sentään kävi. Kotona ei tee mitään.
Ei mitään hajua mitä haluaa tehdä, kouluun ei kuulemma mene. Oppisopimuksesta olen koittanut puhua, mutta alakin taitaa olla hakusassa. Ei mitään mielenkiintoa mihinkään.
Maksan puhelinlaskun, rahaa en enää anna. Satunnaisesti saa mummoltaan ja muualla asuvalta isältään muutaman kympin, jotka ryyppää. On myös ruvennut käyttäytymään humalassa arvaamattomasti, rikkoo paikkoja ym. (ei vielä kotona)
Harrastuksia ei ole. Kaveripiiri käsittääkseen koostuu opiskelevista.
Tämä kiristää suhteita perheen sisällä paljon, ja suoraan sanottuna häpeän poikaani.
En tiedä miten saisin hänelle otteen elämään. Ammattiapua ei suostu ottamaan vastaan.
Tästä ei nyt sinulle ollut apua, mutta tiedätpähän, ettet ole yksin :)
Meillä tyssäs ysille. Kaikki mahdolliset keinot käytetty, tuntuu hyvällä hetkellä, että pakkohän hänen on ymmärtää tilanteen vakavuus, mutta sitten kun juttelee, ei päästä puusta pitkään, kun jo ollaan keskellä ”ei niin rakentavaa” väittelyä. Huostaanottopäätöstä ja sen tuomaa katastrofia odotellessa…
Lukio on selvästi liian haastava opiskelupaikka hänelle. Mikä ala kiinnostaisi poikaa itseään aidosti?
Adoptio lapsen aikuistumishaasteen ymmärtää täysin. Mitä jos joku välivuosi jossain opistolla..jossa pääsisi harjoittelemaan itse vastuunottamista ja aikuistumista ”turvallisessa” ympäristössä. Kertokaa että haluatte aidosti auttaa häntä olette hänen puolellaan ja kiinnostuneita hänen tulevaisuudestaan. Olisi hyvä jos pojan kanssa pystyisi pohtia hänen tulevaisuuttaan minkälaisia unelmia hänellä itsellään on elämästään.