18 vuotias poikani ei välitä mistään

Nimetön

Poikani muutti kotiin täyttäessään 18. Takana reilut kaksi vuotta sijaishuoltoa,huostaanotto. Tuonakin aikana jolloin oli sijoitettuna, oli aikoja jolloin poika oli omilla teillään ja ei mennyt kouluun jne. Oli myös huumausaine kokeilu ja juomista.Omat voimavarani olivat koetuksella ja luottamus poikaan täysin mennyt. Nuo edellä mainitsemat syyt ilman huumausaine kokeilua olivat myös syynä sijaishuoltoon ja huostaanottoon. Pohjimmiltaan hän on arka,kiltti ja osaa käyttäytyä,ei ole väkivaltainen tms. Biologinen isä ei ole varsinaisesti ollut pojan elämässä kuin satunnaisesti eikä isäpuolen kanssa ole syntynyt läheistä suhdetta. Perheeseemme siis kuuluu myös 5 vuotias tyttö. Jonka isä on siis myös poikani isäpuoli. Minulle molemmat lapset ovat yhtä rakkaita ja omasta mielestäni olen ollut tasapuolinen ja yhtä rakastava molemmille lapsilleni. Kun poikani muutti noin kuukausi sitten kotiin,sain jotenkin rauhallisen ja hyvän mielen, että nyt kaikki tuo raskas aika on takana ja poikakin myönsi että hän on aikuistunut ja ns pöllöilyt ym on takana. Lupasi että palaa kouluun jossa kuitenkin pärjäisi,kunhan olisi ns paikalla. Autokoulun aloitti mutta sekään ei kinosta. Ei ole kiinnostunut palaamaan kouluun, ei saa asioitaan hoidettua esim sovittuja tapaamisia ym. Alkoholi on usein käytössä, rahaa hänellä kuitenkaan tule mistään koska ei ole pystynyt tukiasioitakaan hoitamaan. Tukiverkosto hänellä olisi minun lisäkseni siis mutta ei sekään tunnu nyt kiinnostavan. Itse olen taas jälleen kohta siinä pisteessä et voimani alkavat loppumaan. Olen yrittänyt puhua ja kertonut hänelle huolestani mutta ei sekään tunnu auttavan. Tukea kotona mieheltäni en saa, hän ei kuulemma ymmärrä tuollaista mitä poikani tekee. Onko ketään joka olisi ollut tai on samanlaisessa tilanteessa? Kertokaa miten olette itse jaksaneet ja mistä saaneet nuorelle siis jo kuitenkin täysi-ikäiselle 18 vuotiaalle apua? Olen miettinyt että pitääkö hänet jättää oman onnensa nojaan. Mutta kun hän on kuitenkin se oma lapsi jota haluaisi tukea ja auttaa. Kertokaa minulle,jospa saisin edes jostain samankaltaisia kokemuksia kokeneiden ajatuksia ja mietteitä.

Nimetön

Hei
Poikasi tilanne ei ole helppo ja käytös vaikuttaa siltä, että hänen ongelmansa eivät ole tulleet vielä ratkaistuiksi, vaikka yritetty on. Ja sinäkin läheisenä olet jo kovin uupunut, sen kyllä ymmärrän. Mutta älä silti vielä hellitä. 18 v on kyllä täysi-ikäinen lain edessä, mutta kehitys on useimmilla vielä kesken. Neuvoisin teitä ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen ja selittämään arkailematta asian laita. Ehkä poikasi olisi mahdollista saada sieltä apua tai lähete eteenpäin ja sinullekin löytyisi varmaan jotain tukea. Toinen mahdollisuus on, että poikasi ottaa yksin yhteyttä Nuorisoasemaan tai A-klinikalle saadakseen apua päihdeongelmansa hoitoon, minkä myötä mahdollisesti muukin kunto ja elämänhalu kohenisivat ja sinäkin alkaisit voida paremmin. Enempää en nyt keksi. Kannattaa kokeilla, ei siinä ainakaan mitään häviä. Toivon sinulle voimia ja valoisempia aikoja tulevaisuudessa.

Nimetön

Ymmärrän että halutaan antaa neuvo että toivo säilyisi, mutta Nuorisoasema oli meille (15 v poika ja nettiriippuvuus) täysi täysi pettymys, suorastaan groteski kokemus. Uupumuksesi ymmärrän täysin. Miksi lasten kasvatuksen taakka lankeaa AINA äideille. Täälläkin tuntuu pelkästään äidit kirjoittelevan. Miksi miehet pesee niin usein kätensä lapsistaan…ja sitten valittavat että naiset omii lapset itselleen, valittavat että lapset erotilsnteissa annetaan aina äideille…kun lapsi aiheuttaa hankaluuksia järjestäin se on äidin vastuulla…kokenut itse ja usein seurannut sivulta..

Äiti-71

Hei, tilanne kuulostaa osittain tutulta. Meillä on myös poika (ihan just 18), joka on menttänyt kiinnostuksen kaikkeen muuhun paitsi pelaamiseen. Autokoulunkin aloitti, mutta ei ole muutaan tunnin jälkeen enää sopinut uusia tunteja. Koulua ei jaksa käydä ja mieluiten nujuaa omassa huoneessaan. Välit isäänsä ovat poikki; isänsä pitää mykkäkoulua. Pojallamme ei onneksi ole päihteidenkäyttöä.
Meillä kävi perhetyöntekijä privaaatisti kotona ja tulee uudestaan. Hänen tarkoituksena on toki purkaa pojan ja isän välistä solmua, mutta myös opastaa meitä päivä kerrallaan eteenpäin. Lisäksi kävimme tereysasemalla lääkärissä. Se oli ehkä hienoinen pettymys, mutta toisaata poikamme sai sitäkin kautta vahvistusta minun puheilleni. Itse pidin muutaan sairaslomapäivän ollakseni poikani tukena kotona. Vaatii työtä saada hänet sängystä ylös ja aamiaiselle. Lisäksi maanittelen häntä päivittäin kävelylle tms. ja onneksi on lähtenyt. Annan hänen pelata, mutta rajoitetun ajan, minkä jälkeen antaa koneen minulle. Tilanne vaatii minulta voimia, koska isänsä ei ole tilanteen tasalla. Hänen mielelstään poikansa on vain laiska. Toivon perhetyöntekijän käynneiltä paljon. Toivon ammatti-ihmisen osaavan selittää miehelleni isän roolin tilanteessa. Iästään huolimatta poika on vielä lapsi ja tarvitsee tukea ja apua. Oma turvaverkkoni on onneksi kattava ja tukeva. Saan apua ja tukea läheisiltä ja ystäviltä.

Toivon sinulle voimia tilanteessasi. Toivottavasti oma turvaverkkosi on tukeva ja saat apua omaan jaksamiseesi; se on kaiken perusta!

Pattitilanteessa

Hei!
Törmäsin tähän keskusteluun etsiessäni epätoivoisesti apua ja keinoja auttaakseni omaa poikaani.
Omani on 19v. ammattikoululainen joka muutti vuosi sitten pois kotoa ja asuu kimppakämpässä. Ei ole nyt n. 2 kuukauteen käynyt koulua, ei hoida asioitaan, ei vastaa puhelimeen/viesteihin. Ainoastaan pelailee kotona tai katselee videoita. Opintotuki katkennut ja vuokrat maksamatta, häätö uhkaa. On todennut itse että saattaa olla masentunut (mutta ei tiedä miltä se tuntuu), itse epäilen myös aspergeria. Unirytmit ihan sekaisin, nukahtaa vasta puolen yön jälkeen ja herää kuulemma kahden maissa.
En tiedä mitä enää tehdä, täysi-ikäisen puolesta kun ei saa hoidettua mitään. Koulun terkkari neuvoi vain poikaa varaamaan aikaa hänelle.
Itsellänikin mielenterveystaustaa mutta oma tilanne alkaa olla hyvä terapian ansiosta. Tämä silti vaivaa mieltä niin paljon että on vaikeaa saada omiakaan asioita hoidettua kun on niin huolissaan toisesta. Ja jos pojalta asunto lähtee alta niin pelkään että joutuu tänne muuttamaan, sitä en kestäisi. Isälle ei ole asiasta edes kerrottu, saisi raivarit eikä ymmärrä tällaista ollenkaan, mielenterveysongelmatkin on vain laiskuutta. Olen niin yksin tämän kanssa.

16-v. Nettiriippuvainen poika

Olen masentunut pojan käytöksen vuoksi. Terveydenhoitaja ja kuraattori ei ota asiaa tosissaa.
Poika vaan pelailee. Koulu menee penkin alle. Koko ajan on jotain rästissä.

Yöllä en saa nukuttua, kun koetan pitää pelaamista aisoissa. Meille vanhemmille huutaa ja nimittelee.
En jaksa.

Isä44v

Meillä asuu esikoinen 19v. Ei paljoa paremmin mene hänelläkään. Lopetti tai joutui lopettamaan lukion mutta opon avulla hänelle räätälöitiin markkinointiin suuntautuva amis.
Roikkuu koneella, ei saa asioitaan oma-aloitteisesti tehtyä(onko sanat saamaton ja vätys oikea ilmaisu?), ei puhu vanhemmilleen(kuulemma kohtelemme häntä kuin joku 12v lasta)..etsivä nuorisotyö yrittänyt luoda häneen kontaktia mutta koska aikuinen niin enempään eivät pysty. Vanhempina ollaan aika epätoivossa jo..

Itkut

Mitä teille kuuluu.. pari vuotta sitten nää julkaistu???
Oma poikani samassa jamassa on arrogantti. Ei vaan tykkää tehdä asioita, jotka epämieluisia. Ei vaan halua . Nyt 17v. Iltalukioon pääsi erityisluvalla. Ei kiinnosta. Ei kuntoutusrahakaan motivoi. Uskoo että Kela elättää. Peruskoulu siis vain käyty.

Väsynyt äiti

Mitäköhän näille perheille nykyään kuuluu? Onko asiat selkiytyneet millään tavalla…

Itsellä 17-v tyttö, jolla lukio jäi kesken eikä mikään opiskelu enää kiinnosta. Yläkoulusta yli 9 keskiarvo, joten ei johdu siitä, etteikö halutessaan kyllä pärjäisi koulussa. Mutta nyt hän vain näkee oman tulevaisuutensa toivottomana. Tällä hetkellä tyttö täyttää elämänsä järjettömällä määrällä urheilua ja syömisten vahtimisella.

Apua on haettu, nuorisopsykiatrilta tyttö sai mielialalääkkeet, joista on ollut vähän apua. Mutta minua ahdistaa tuo lapsen lähes täydellinen eristäytyminen muusta maailmasta ja näköalattomuus tulevaisuuden suhteen. Mistä tähänkin löytyisi ratkaisu?

:)

Joo ok

Äiti -79

Halusin kertoa tähän keskusteluun myös tarinani, koska monet vanhemmat painivat samanlaisten asioiden äärellä. Asun mieheni kanssa avioliitossa, meillä on kaksi teini-ikäistä poikaa, josta toinen lain mukaan on kolmen viikon päästä aikuinen. Hänen elämänsä on luisunut raiteltaan väärään suuntaan pikku hiljaa…13-vuotiaana hän alkoi seurustelemaan, elämä oli ihanaa, tyttöystävästä tuli meidän perheenjäsen.Koulu maistui ja harrastukset, elämä meni eteenpäin ja kaikki oli kunnossa.Parin vuoden jälkeen he erosivat rankoin seurauksin.Kuvaan tuli alkoholi ja muut päihteet.Koulu alkoi luisua alamäkeä, Korona korosti ongelmaa.Yhtenä aamuna puhelin soi, siellä oli poikani kaverin äiti.Hän kertoi, että hänen poikansa oli ajanut huumepöllyissä autoa ja jäänyt poliisin tutkaan.Oma poikani oli myös ajanut autoa, mutta ei ollut jäänyt kiinni.Tästä eteenpäin kaikki muuttui.Käytiin päihdeneuvonnassa, isä uhkasi tällaisen tapauksen toistuessa, että poika ei ole enää tervetullut kotiin. On muutenkin hallitseva persoona, nimimerkkillä my way or the highway..Hän joutui pitkään arestiin, mikä oletetusti rauhoitti tilannetta.Kunnes taas…tuli pimeä syksy, kaikki kaverit täytti 18.Hän alkoi juomaan kotona, ei käynyt missään, valvoi yöt, nukkui päivät.On käyttänyt muitakin päihteitä, on jäänyt tietämättään kiinni minulle.Isä ei huomaa mitään, pikkuveli myös näkee ja kärsii, olen aivan hukassa tunteiden kanssa.Itken salaa, salaan asioita, epäilen kaikkea hänen käytöstään, käyttäydyn miehelleni masentuneena, vihamielisenä, koska en voi kertoa ongelmasta..mutta silti haluan suojella häntä joutumasta kadulle.Olen aivan toivottomassa tilanteessa, haluan nostaa kissan pöydälle mutta pelkään että poikani heitetään suoraan susille.Olen keskustellut poikani kanssaan asioista useasti mutta en suoraan….Välillä mietin että haluaako hän tarkoituksella jäädä kiinni vai eikö vaan välitä.Keskusteluissa hänen kanssaan on tullut julki, jonka hän siis suoraan myönsi, että tuntee itsensä hel**n yksinäiseksi, mikä yllätti minut täysin.Aloin pohtimaan, onko taustalla kuitenkin jotain ongelmia, mitä koitetaan turruttaa aineilla.Onko kyse masennuksesta???Muita samanlaisten asioiden kanssa painivia, luen mielellään muiden kokemuksia.

Vastaa aiheeseen: 18 vuotias poikani ei välitä mistään

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.