Siirry sisältöön
Nimetön

Olen totaalisen uupunut taistelemaan poikani kanssa. Poika oli isänsä luona pari yötä ja kotiin palattuaan käytös oli järkyttävää. Pyysin poikaa ystävällisesti istumaan nätisti sohvalle, jotta voimme katsoa TV:tä. Hän alkoi tieten tahtoen ärsyttää menemällä eteeni seisomaan, etten näe ohjelmaa. siirsin hänet lopulta seisomaan lattialle, kun en jaksanut pelleilyä. Hetken kuluttua minulla meni hermo, kun ei pyynnöistä huolimatta lopettanut riehumista. Poistuin toiseen huoneeseen, jolloin poika alkoi hakata ovea hajalle. Kestin tovin kunnes minulta meni totaalisesti hermo ja huusin hänelle täyttä kurkkua, ja tämän seurauksena sain sitten itse hyperventilaatiokohtauksen. Tästä poika riemastui ja alkoi hakata minua kättä pidemmillä esineillä. Isän luota tullessaan käytös on aina tällaista. Siinä kun ahdistuksessani koitin hänelle takoa järjensanoja päähän hän huusi että saa hakata äitiä mikäli häntä huvittaa!!! ADHD:ta ei todettu ja muutenkaan kukaan ei osaa mitään diagnosoida. Perheneuvolassa käydään, mutta apua ei tule. Kuinka kauan tällaista pitää sietää?

Nimetön

Kuulostaa niin tutulta, olisin voinut itse kirjoittaa vastaavan viestin 3v sitten. Jos lohdutus yhtään auttaa niin kyllä siellä tunnelin päässä valoakin näkyy kun jaksat itse vain siihen uskoa.
Itseläni tilanteen purkaminen alkoi sillä, että päätin että näin en halua tai käytännössä jaksa jatkaa ja päätin tehdä asialle jotain. Varasin ajan perheneuvolasta, jonka asiakkaita olemme edelleenkin ja siitä kaikki alkoi muuttua paremmaksi. Poikani osallistui ryhmätoimintaan sekä sai psykologin apua ja itse pääsin vertaistukiryhmään. Aloitin työstämään yhteistyötä lapseni isän kanssa, mikä ei todellakaan ollut lähestymiskielon jälkeen helpoa. Olemme nykyään ihan puheväleissä ja pystymme sopimaan yhteisistä säännöistä ja käytännöistä. Näin arki isän luona ei poikkea liikaa normaalista arjesta. Uskon että tämä on vaikuttanut eniten poikani suhtautumiseen minuun. Tietenkin myös osaltaan tilannetta on auttanut adhd-lääkityksen aloittaminen. Täytyy kyllä myöntää, että kyllä tällainen tilanne vaatii pitkää pinnaa. Yksin en olisi jaksanut, enkä varmasti olisi tässä kirjoittamassa kommenttia. Joten jos vain apua on tarjolla, niin sitä kannattaa ottaa vastaan. Itselläni kesti liian pitkään myöntää ongelmallinen käyttäytyminen, mutta sitä ei tarvitse sietää eikä se ole normalia. Olen saanut lisävirtaa omista harrastuksista, kun lopulta on opponut nauttimaan omasta ajasta kun poikani on isällään. Ja kyllähän lapsikin kehittyy tietysti ajan kanssa, mutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen on puututtava heti ja tehdä selväksi ettet sitä hyväksy. Nämähän ovat tietysti vain asioita jotka ovat meidän tilannetta auttaneet, mutta toivottavasti sait edes vähän toivon kipinää aurinkoisemmasta tulevaisuudesta.

Nimetön

Hei,
Oletko ajatellut miksi poikasi reagoi noin voimakkaasti tullessaan isältä luoksesi? Oletteko eronneet hiljattain? Onko asia jotenkin selitetty lapselle vai onko isä vain häipynyt? On tärkeää että lapsille kerrotaan totuudenmukaisesti mitä hänen elämässään tapahtuu, lapsen tasoisesti tietenkin. On kyllä huono juttu että lapsi noin voimakkaasti regoi, luulen että hänellä on hätä, 6-vuotias ei osaa sanoittaa tunteitaan, nyt ne purkautuvat noin. On aikuisen tehtävä ennakoida, sanoittaa lapselle asioita ja huolehtia siitä että tunteet eivät muutu agressiviseksi käytökseksi. EI tuon ikäiselle ”voi takoa järkeä päähän”, hän on ihan pieni vielä!! Hän tarvitsee turvaa, syliä, aikuisen joka ohjaa ja näyttää mallia. Ja sanoittaa asioita, kertoo, puhuu. Jos itselläsi noin napsahtaa ja alat raivota olette molemmat, äiti ja poika pattitilanteessa, etkö todellakaan saa apua perheneuvolasta? Onko ystäviä joille voi puhua,päiväkodissa, neuvolassa?

Nimetön

Hei!
Tunnen syvää myötätuntoa sinua kohtaan. Oma poikani (nyt jo 11 v.) poti aikanaan samankaltaista vihanhallinta vaikeutta, suuttuessaan löi ja potki minua. Riehumista yritettiin kitkeä tiukasti sylissä pitämällä ja puhumalla. Ihan hyvä konsti jos toimii. Minulla vaan omat voimat eivät tahtoneet riittää kiinni pitämiseen. Erään kerran sitten hermostuin ja raahasin pienen potkivan raivopään vaatteet päällä suihkuun. Pojan raivoaminen loppui siihen ja sen jälkeen halasimme sekä keskustelimme suuttumuksen aiheuttaneesta asiasta. Teimme mieheni kanssa pojalleselväksi ettei ketään potkita tai hakata. Pojalle tehtiin selväksi että sama toistuu jos noin kovasti riehuu. Lisäksi sovimme edetä omaa tyynyä sängyssä voi käyttää nyrkkelytyynynä.
Edellä kuvatuin keinoin kovat raivarit pikkuhiljaa jäivät pois. Suihkussa vaatteet päällä vihainen 6v. Kävi 2 kertaa. Koulun alkaessa poika aloitti karateharrastuksen. Mielestäni itsehillinnän opettaminen eritysesti pojille ennen koulun alkua on tärkeä asia. Minunkaan pojalleni ei ole ADHD:ta vaan aika äkkipikainen luonne. Jäähylle laitto toimi tuohon aikaan myös aika hyvin. Tätä nykyä poikamme on aika rauhallinen ja puhumalla pärjää oikein hienosti. koulusta ei ole kertaakaan tullut tietoa tappeluista. Sanallisesti poika välillä sanailee äidin suohon…
Toisiin kommentoijiin yhdyn siinä mielessä että kannattaa selvitää miksi isän luona vierailu laukaisee kiukun ja huonon käytöksen.

Nimetön

Hei.Kuulostaa kyllä adhd:n käytökseltä, mutta voisin ajatella myös kiintymyssuhdevauriota. Onnellinen saat olla siitä, että tunnut olevan hänelle se tärkeämpi ja rakkaampi vanhempi. Ymmärrän kyllä , että pinnasi palaa.En tiedä oletko kehunut paljon lastasi, mutta aloita pienillä asioilla. Sano usein rakastavasi häntä vaikka tuntuisi muulta.Hän on varmasti saanut paljon huonoa palautetta, koska käytös vaan jatkuu.Lapset joilla on käytöshäiriöitä saavat usein kuulla kuinka vaikeita ovat ja onhan se tosi, mutta lapsi oikeasti tarvitsee hyvää palautetta, jotta voisi muuttua.Palkitse lastasi hyvästä käytöksestä välittömästi. Mieti mitä asioita voist vähän katsoa läpi sormien ja kiinnitä huomio vaikempiin asioihin.Näin ei sinun tarvitse koko aikaa kieltää ja sanoa ei.Voimia sinulle, itselläni on samanlainen lapsi tullut muualta. Hänellä on adhd ja lievä lääkitys.

E

Heippa poikani raivo on sitä että hakkaa äitiä ja haukkuu häivy voisit kuolla jne… monet illat mietin että mikä lasta vaivaa ja miksi itken myös paljon.

Paljon vanhempi

Varmaankin poika olisi jutella äidin kanssa, kohdata hellyyttä oltuaan kotoaan poissa. Ehkä hänen agressionsa johtui siitä, että hänellä oli ollut äitiä ikävä. Äidin seuraa, rakkauden osoittamista ei varmaan TV ohjelman katselu korvaa. Joten seuraavalla kerralla yhteistä puuhaa, leikkimistä, herkuttelua. Eihän sitä tiedä, vaikka sillä rauhoittuisi, kun ei kerran ”vikaa” ole löydetty muualta.

Alueelle ‘Perheen ihmissuhteet’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.

Takaisin ylös