Nimetön

Meillä todettiin alkuun koliikki ja odotettiin 4kk ikään saakka josko huudot loppuisivat, mutta ei. Nyt on jo 6kk ikää ja helpotusta ei näy. Lääkäri on todennut ”temperamentiltaan itkuinen lapsi”. Oon nii poikki tähän jatkuvaan tyytymättömyyteen että olen alkanut epäillä et vauva ei ole terve. :(
Olen niin väsynyt tähän elämään ja sosiaalinen elämä on lähes tipotiessään. En kehtaa juuri liikkua missään vauvan kanssa ja meillä ei käy juuri ketään kun en viitsi edes ketään pyytää tänne jos vauva huutaa. Jos ollaan yleisillä paikoilla ja vauva alkaa huutaa, menenä paniikkiin siitä ettei vauva rauhoitu! Mitä tämä voi olla ja onko muilla samoja tuntemuksia? Ei vaan jaksa enää.

Nimetön

Hei!

Pulautteleeko vauvasi kuinka paljon? Joskus myös refluksi voi aiheuttaa itkuisuutta. Joskus myös taustalla voi olla maitoallergiaakin. Netissä löytyy sellainen opas kuin Itkuinen vauva ja koliikki, sieltä voi löytyä jotakin tukea asiaan. Myös Refluksilapset Ry:n sivuilta voi käydä lukemassa kokemuksia osuisiko heidän tarinat ja refluksin kuvaukset sinun vauvaasi. Meille lääkäri määräsi sitten myöhemmin lääkettä refluksiin, kun se todettiin. Maidonsakeuttajaa voi kokeilla ihan ilman lääkärinmääräystäkin, mikäli vauva pulauttelee paljon. Meillä se toimi myös hyvin. Sakeuttaja löytyy ihan ruokakaupan hyllyltä, sieltä missä on korvikkeitakin. Mikäli sinusta tuntuu, että voimasi ovat loppumassa, suosittelen puhumaan asiasta neuvolassa tai jollekin lähipiiriisi kuuluvalle henkilölle, jotta saisit apua. Minä sain avun neuvolasta aikoinaan, kun uskalsin vain avata suuni. Sain väsymykseni keskellä apua kaupungin lapsiperheiden kotipalvelusta, josta tuli alkuun kerran viikossa hoitaja katsomaan muutaman tunnin vauvaani, jotta sain itse levätä. Kannattaa tiedustella jos teidänkin kaupungissa sellaista olisi saatavilla.

Nimetön

Hei! En tiedä oletko saanut muuta kautta apuahan helpotusta kun aikaa on kulunut, mutta vastaan nyt kuitenkin..

Ensiksi tsemppiä raskaalta kuulostavaan elämänvaiheeseen! Itselläni on 2 ihanaa lasta, nyt 1- ja 3-vuotiaat, joiden molempien vauva-ajasta päällimmäisenä muisto siitä, että ensimmäinen vuosi kului kyllä melkoisessa sumussa pätkissä nukuttujen yöunien ja itkuisten päivien seuratessa toisiaan. Meillä ei todettu koliiikkia, joten siltä osin en pysty samastumaan, vaan kaikki meni temperamenttipiirteiden ja kehitykseen kuuluvan itkuisuuden piikkiin. tkuisuus päiväsaikaan alkoi onneksi siinä vuoden korvilla asteittain vähetä ja vasta silloin opin toisenkin kohdalla tunnistamaan tilanteita, joissa helposti vauva turhautuu ja saattoi kiukutella pelkkää ”osaamattomuuttaan” tai sitä ettemme ymmärtäneet hänen viestejään.

Osaako vauvasi jo liikkua? Saattaa olla, että jo liikkeelle pääsy ja sen myötä avautuva tilaisuus tutkia vapaammin ympäristöä helpottaa pikkuhiljaa tilannetta. Meillä molemmat lähtivät 6kk hujakoissa ryömimään ja sen jälkeen huomasin, että olivat tyytyväisempiä kun pääsivät tutkiskelemaan paikkoja. Mikäli vauva itse ei vielä liiku oletko kokeillut kantamista kantoliinassa tai -repulla? Siinä vauva pääsee mukanasi liikkumaan ja saa samalla läheisyyttä ja syliä, joka vähentää stressiä ja saattaisi rauhoittaa. Itsellä tosin meni pitkään ennenkuin sain kumpaakaan viihtymään kantorepussa.

Onko teillä poissuljettu mahdolliset allergiat?

Kuinka teillä nukutaan yöt ja saatko mielestäsi itse tarpeeksi levättyä? Itse olen huomannut, että mitä väsyneemmäksi käyn, sen vähemmän siedän hermoilematta itkua ja vauvan epämukavuutta. Koita hyödyntää vauvan päiväuniajat ja lepää samalla itse, pyydä tukiverkkoja apuun jos niitä vain on ja koita järjestää aikaa myös itsellesi. Omalla kohdallani pelkästään roskien vienti tai kaupassa käynti oli alkuun jo lepoa kun pääsi edes hetkeksi irti kotoa. On tärkeää, että pidät hyvää huolta myös itsestäsi ❤️.

Kuulostaa, että olet todella ahdistunut tilanteeseen. Itselläni vauvan itku tuntui ihan joka solussa ja siihen sekoittui syyllisyys ja riittämättömyyden siitä, että en kokenut äitinä osaavani auttaa omaa lastani, vaikka koin olevani ainoa, jonka pitäisi siihe kyetä.

Kaikesta pelosta ja epämukavuudesta huolimatta rohkaisee sinua menemään ihmisten ilmoille ja nauttimaan kuluvasta kesästä?. Vaikka se alkuun ahdistaa saatat yllättyä kun selviät siitä kaikesta huolimatta hengissä! Itse en toisen lapsen kohdalla voinut enää jäädä kotiin itkevän vauvan kanssa vaan vauhdikas esikoinen piti meitä liikkeellä ja kuljin pitkin puistoa itkevä vauva sylissä esikoisen juoksennellessa ympäriinsä. Lopulta en enää jaksanut välittää miltä se muiden silmiin näytti ja pikkuhiljaa huomasin vauvankin alkavan viihtyä kun oli katseltavaa ?.. Nyt on erittäinkin tyytyväinen kun pääsee ulkoilemaan ja itselleni ulkoilu on ihan henkireikä arjessa jaksamisen kannalta.

Vauvan itku on onneksi sellaista, että vaikka se riipii äitiä syvältä on sivullisten helpompaa sietää sitä ja useimmiten ymmärrystä löytyy, etenkin muiden äitien keskuudessa. Sitä ei siis kannata hävetä, mitä muut ajattelisivat jos kutsut ihmisiä käymään tai liikut itse ihmisten ilmoilla ja vauva itkee.. Ja mikäli joku sinulle tärkeimmän pienen ihmisen itkun takia yöunensa menettää, en olisi sen jälkeen huolissani välien katkeamisesta.

Tulipahan pitkä sepustus ja vieläkin juttua piisaisi mutta taidan tältä erää lopettaa. Toivottavasti olet jo saanut jotain muuta kautta apuja tai mikäli et niin tästä vastauksestani edes jotain hyötyä..

Nimetön

Heippa!

Aivan kuin olisit kirjoittanut meidän tilanteestamme keskimmäisen vauva-aikaan. Kolusimme lääkärit, vyöhyketerapeutin, fysioterapeutin, osteopaatin, testattiin refluksilääkkeet ja otettiin vaikka mitä verikokeita. Poika todettiin terveeksi eikä syytä itkuisuudelle löytynyt. Myös me hyödynnettiin lapsiperheiden kotipalvelua, koska se oli ainoa keino, jolla sain nukkua edes hetken päivällä.
Myös meille todettiin, että lapsella on vain voimakas temperamentti ja sitä oli kovin vaikea uskoa kun lapsi kiljui toisinaan suoraa huutoa aivan kuin häntä olisi sattunut johonkin.
Nyt poika on kohta kolmevuotias ja on edelleen hyvin temperamenttinen tapaus. Vaivat loppuivat pikkuhiljaa puolivuotispäivän jälkeen, mutta hän edelleen vetää herneet nenään aika pienestä ja on muutenkin räiskähtelevä persoona. Taisivat lääkärit siis olla ainakin osittain oikeassa.
Kannustaisin hakemaan lapsenhoitoapua raskaassa tilanteessa, jotta saisit levättyä. Silloin jaksat paremmin hoitaa vauvaa ja vauvakin rauhoittuu todennäköisesti helpommin kun pysyt itse rauhallisena.

väsymysmaximus

hei,
löytyikö teille apua?
meillä tilanne että ensimmäiset 3kk kärsimme vaikeasta koliikista mikä tarkoitti selkä kaarella huutoa 23-09 välinen aika joka ikinen yö ja sen jälkeen koliikki on laantunut 4-5h/yö mikä on toki kiva, mutta heräämme silti tunnin välein huutamaan! lisäksi nukumme sylikkäin sillä kun ote irtoaa alkaa huuto, eikä rauhoitu millään. ollaan kokeiltu koliikkitipat, keinut, vyöhyketerapiat ja hieronnat mutta mikään ei auta. kävimme myös lääkärissä mutta mitään ei löytynyt. kaikki unioppaat luettu ja unikoulukin yritetty mutta ei tule sitä hetkeä että laske vauva tyytyväisenä sänkyyn koska kiljuu täyttä huutoa myös sylissä. huudatusta yritetty myös mutta tuntien jälkeen luovutin. olen aivan epätoivoinen ja tunnen itseni surkeaksi.

Vastaa aiheeseen: 6kk vauva on edelleen tosi itkuinen
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.