Apua! Perheemme esikoinen on muuttanut käytöstään viimeisten kuukausien aikana ei niin mairittelevaan suuntaan. Ennen hyvätapaisesta tytöstä on tullut toisia kiusaava, kaikesta vastaan vänkäävä. Tämä lienee jälleen joku vaihe kasvamisessa, mutta tuntuu että omat pelimerkit on nyt aivan käytetty. Arki on pelkkää vääntöä, mikään mitä me vanhemmat ehdotamme ei käy jos sanon että nyt saa mennä ulos kavereiden kanssa, lapsi haluaa ehdottomasti olla sisällä jne. Kun tyttöä pyytää syömään vastaus on ”ihan kohta” ja jos hänellä ei satu olemaan mitään kesken sillä hetkellä hän vaikka hakee piirustuspaperia ja aloittaa uutta piirutusta jotta voi odotuttaa meitä muita. Sama juttu lähtemisten kanssa – hän vaikka seisoo käsillään, mutta ei tule pyydettäessä ja taas koko perhe odottaa vaatteet päällä. Kun hän vihdoin saapuu eteiseen tulee vielä ”pissahätä” ja taas me vanhemmat ja pikkusiskonsa odotamme. Ei varmasti tarvitse kertoa miten on iltatoimien laita. Pahinta kuitenkin on 6-vuotiaan pikkusiskon kiusaaminen joka on nyt jo ihan mahdottomissa mittasuhteissa. Esim. tänään koimme tyypillisen episodin jossa perhe on saapunut kotiin. Pikkusisko haluaa leikkiä isosiskon kanssa johon isosisko suurella äänellä ”minä haluan leikkiä yksin”, yritän kysyä jotain järkevää syytä tähän haluun leikkiä yksin, mutta saan vaan krokotiilin kyyneleitä ”mä en saa koskaan leikkiä yksin”. Ok annan luvan leikkiä yksin huoneessaan ja lohdutan itkevää pikkusiskoa. Kuluu pari minuuttia ja isosisko tulee kuninkaan elkein ilmoittamaan ”nyt mä voin leikkiä siskon kanssa”. Illalla sama juttu toistuu samalla kaavalla. Pikkusisko menee isosiskon huoneeseen leikkimään siellä olevilla leluille ja kun sohvalla kirjaa lukeva isosisko huomaa tämän hän juoksee huoneeseensa ja ilmoittaa jälleen kovalla äänellä ”mä haluan leikkiä yksin, nämä on mun leluja” ja pikkusisko itkee. Pahinta on se, että lapsen naamalta näkyy hänen saama tyydytys toisen itkettämisestä ja tuntuu, että kaikki moitteet vain vahvistavat tätä tyydytystä. Kaikki päivät tyttö ”tökkii” meitä perheenjäseniä saaden kaikki raivonpartaalle. Mikään keskustelu ei auta. Sama tyttö on erittäin pidetty ja kehuttu kympin oppilas koulussaan. Mitä me vanhemmat voisimme tehdä, ettei arkemme olisi yhtä tappelua?
Hei 8-vuotiaan vanhempi! Tyttärenne on pidetty ja kehuttu kympin oppilas koulussa. Se on hienoa. Saatte olla hänestä ylpeitä. Samalla siinä taitaa jo olla osaselitys hänen käytökselleen, joka on koetellut teitä viime kuukausina.
Olen samaa mieltä, jokin vaihe on nyt menossa hänen kehityksessään. Tuli tunne, että jossainhan tytön on purettava jännitteitä, joita koulupäivä väkisin aiheuttaa. On tosi hyvä, että hän purkaa paineita kotona eikä koulussa.
Jossain määrin sisarusten nahistelu kuuluu asiaan. Siinä harjoitellaan samalla erilaisia elämäntaitoja. On toki tarpeen, että vanhemmat seuraavat sivusta ja puuttuvat asiaan kun tilanne kiristyy. Pikkusiskon tunteista kannattaa myös puhua isollesiskolle, opettaa myötäelämistä. Sisarussuhdetta voi myös tukea yhteisin tekemisin ja molempia tasapuolisesti kehuen.
Tuli myös mieleen, että tytär hakee teiltä vanhemmilta huomiota. Olisiko voinut käydä niin, että pikkusisko on jollain tavalla joissain tilanteissa ohittanut isosiskon. Tai siis isosisko kokee niin, vaikka teidän mielestänne ehkä ei olisikaan niin käynyt. Jos isosisko on tähän asti ollut ”hyvätapainen” kuten kirjoitit, hän tekee nyt jostain syystä tempauksia, joilla varmasti saa teiltä huomiota. Negatiivinen huomio vain sitten rassaa koko perhettä.
On jo muutama kuukausi kulunut siitä, kun olet laittanut viestin tänne keskustelupalstalle. Tilanne on voinut muuttuakin johonkin suuntaan. Nyt on alkamassa kesäloma. Voisikohan isosiskoon kohdistaa nyt jotain myönteistä erityishuomiota, joka tasaisi tilannetta? Kahdenkeskistä kivaa aikaa toisen vanhemman kanssa, niin tytär saisi jakamatonta huomiota? Hänen kanssaan on myös jaksettava jatkaa juttelua käytöksestä ja pikkusiskon kiusaamisesta. Keskustelu onnistuu helpoiten rauhassa kahden kesken, ei siellä eteisessä, kun kaikki ovat pinna kireällä!
Isosiskolta voi myös rauhallisena hetkenä kysellä, miten siellä koulussa oikein hänen mielestään sujuu. Olisiko mahdollista, että siellä on sattunut jotain erityistä? Onko varmaa, ettei hän ole joutunut esimerkiksi kiusaamisen kohteeksi? Myös opettajan kanssa voisitte jutella. Hänellä saattaa olla viisaita kommentteja lapsestanne.
Ehkä kesä ja mahdollinen yhteinen loma perheen kesken rauhoittaa tilannetta ja antaa teille vanhemmille energiaa kivojen tyttöjenne kanssa!
Meillä on ihan sama tilanne paitsi kyseessä on 8-vuotias poika. Viime vuoden syksy ekaluokalla oli ihan tuskaa, mutta silloin kiukku purkautui vain koulukirjoihin. Marraskuussa hän oppi lukemaan ja sen jälkeen kaikki oli taas hyvin. Poika on tykännyt pikkuveljestään, mutta nyt yhtäkkiä kesälomalla hän on tullut todella mustasukkaiseksi. Pikkuveli on 2,5 v. ja todella hauska ja villi tyyppi mikä varmaan rassaa häntä kun itse on hiljaisempi ja ujompi. Isää kohtaan poika käyttäytyy ihan normaalisti (vaikka isälle pikkuveli on selkeästi läheisempi kuin isoveli), mutta aina isän poissaollessa hän kiusaa minua ja pikkuveljeä. Hän ei tottele mitään ja käyttäytyy kuin teini, vastaus on joka asiaan ”aivan sama” kun yritän esimerkiksi uhkailla pelikielloilla. Pikkuveljeltä otataan lelut pois ja välillä on ollut tönimistä ja lyömistäkin. Minulle hän on sanonut suoraan, että miksi pikkuvelin piti syntyä. Olen yrittänyt tehdä hänen kanssaan kahdestaan kaikkea kivaa, mutta sillä saa sovun vain siksi hetkeksi ja pikkuveljen ilmestyessä paikalle kivat hetket unohtuu. Asiasta on juteltu monesti, mutta mikään ei tunnu auttavan. Jos koulun alku ei helpota tilannetta niin alan olla aika epätoivoinen. Onneksi koulun psykologi on tuttu jo ekaluokalta kun pojalla epäillään lievää kielellistä kehityshäiriötä.
Ensimmäinen teksti on kuin meidän tämän hetkisestä tilanteesta. Välillä mietin jo, että onko kaikki raivoaminen normaalia.
Meillä on juuri aloittajan kaltainen tilanne. Tyttömme on pienestä asti ollut todella nokkela ja ajattelevainen ja koulu menee hyvin. Kotiin tullessa alkaa 5v pikkuveljen kanssa kissa-hiiri leikki ja riehuminen, jota ei meinaa saada loppumaan komentamallakaan, tai pikkuveljen vähättely ja töniminen. Joskus jopa potkiminen tai menee päälle makaamaan niin että toista ahdistaa. Välillä tunteet ailahtelee kuin teinillä ja välillä millään ei ole väliä.
Toisina hetkinä tyttö on mitä parhainta seuraa, huolehtii veljestään ja leikkii rauhassa hänen kanssaan.
Lohduttavaa kuulla, että tällaista on muidenkin 8.-vuotiaiden ja pikkusisarusten kotona, mutta alan kyllä vähitellen huolestua että onko tämä ihan normaalia.
Meillä on 8v täyttävällä tytöllä ihan sama meininki. Keksii kaikki maailman tekosyyt ettei tarvitsisi tehdä kuten pyydetään, vänkää kaikessa vastaan ja suuttuessaan huutaa päin naamaa, kirkuu ja paiskoo tavaroita. On yritetty pyytää nätisti, perustella, (mutta jos sille tielle lähtee niin saa koko loppuillan olla paikkailemassa porsaanreikiä), komentaa ja rangaista. Mikään ei mene perille. Eikä meillä ole mitenkään korkeat vaatimukset, kunhan käyttäytyisi edes jotenkin ihmiseksi. Perheneuvolaan ollaan jonotettunjo puoli vuotta…