Nimetön

Sairastuin kymmenen vuotta sitten ensin vaikeasti fyysisesti ja sitten psykoottistasoiseen masennukseen. Viimeiset kahdeksan vuotta on puolet vuodesta mennyt sairaalassa, mm yksi joulukin. Mies on hiljalleen katkeroitunut, muuttunut umpimieliseksi ja itsekkääksi. Seksiä ei ole ollut viiteen vuoteen koska mies ei halua, muutenkin tämän tästä saa kuulla olevansa syypää epänormaaliin perheelämään. Jaksamiset on kummaltakin loppu, nyt on edessä asumusero, sairastuneen äidin lopultakin jaksaessa tehdä sen. Lapset jo murrosikäisiä.

Nimetön

Tekstisi oli surullista luettavaa. Teillä on ollut todella raskasta viime vuosina. Varmasti olette kaikki aivan uuvuksissa, jolloin ei aina löydy voimia tukea toista niin kuin olisi hyvä tehdä. Asumusero voi olla hyväkin asia. Kaikki saavat hiukan omaa tilaa lisää ja aikaa miettiä asioita rauhassa. Silloin ratkaisutkin voivat selkeytyä paremmin jatkon suhteen. Syyttely ei auta ketään. Voimia sinulle! Itsekin olen psykoottistason masennuksesta toipunut aikanani. Vuosia siinä vierähti, mutta mahdollista se on. Niin kuin kaikki elämässä. :)

Alueelle ‘Perheen kriisit ja muutokset’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.