Kaksi vuotta naimisissa 12 vuotta vanhemman, 52- vuotiaan miehen kanssa. Viimeinen vuosi ollut aivan ”kaoottinen”. Vuosi sitten hän onnistui järjestämään itselleen potkut hyvästä työpaikasta oman epärehellisyytensä vuoksi jonka jälkeen heräsin todellisuuteen. Hän sai sentään uuden työn, onneksi.
Hän on totaalisesti koukussa tietokoneeseen ja puhelimeen, ei edes joka päivä ole meidän muun perheen kanssa, eikä siitä syystä myöskään kuule/muista mitään. Hänen avaamat keskustelut liittyy ainoastaan siihen, mitä netistä löytyy (”tule nyt kattomaan miten hauska”, hahhah-videoita onpas hauskaa sekä tietysti facebook ”ainiin ethän sinä tietenkään tätäkään tiedä kun et tunne ketään”). Lisäksi meillä on iso omakotitalo ja MITÄÄN hän ei tee. Edes paperilappu ei nouse lattialta jos sellainen sattuu putoamaan. WC-paperin hylsyt on lattialla vaikka roskis vieressä. Mitään talon huoltotöitä ei tapahdu ennenkun jotain hajoaa, kaikki tavarat on kateissa. Remontti pahasti kesken, kellarissa vanha lattia aukaistuna ja märkä savimaa ollut paljaana 1,5 vuotta, noin esimerkiksi. Ja talkoillahan näitäkin on tehty, yhtään päivää ei mies ole yksin tehnyt mitään. Syksyllä laittoi kaverinsa kanssa yhden oven ympärille listoja, joita siis tarvitaan kolme. Yksi niistä on edelleen laittamatta… Ja kun autosta pitää purkaa 25 kilon sementtisäkkejä, muistuu yhtäkkiä mieleen joku hoidettava sähköposti ja minä sitten kannan ne säkit. Ja ei niillä ole ollut edes käyttöä.
Hän on äärettömän mukavuudenhaluinen ja aina menossa jonnekin, matkoja ja kaikkea hauskaa pitää olla jatkuvasti (ja paikasta riippumatta myös läppäri mukana). Hänen rahatilannehan ei tätä kestä. Ja koska ei kestä minunkaan, en yleensä hänen reissuihin osallistu (ja miksi lähtisin esim. maksulliseen hotelliin katsomaan sitä, jota näen myöskin perheen ruokailuaikaan kotona ruokapöydässä tuntitolkulla joka päivä?).
Mm. nämä kaikki on palaveerattu ja sovittu tietyistä asioista moneen kertaan mutta hyvin nopeasti kaikki palautuu ennalleen. Myöskin minun 9-vuotias poika alkaa tajuta, että taas se sitä ja taaskaan se ei tätä. Miehen lapset on jo aikuisia.
Mies arvostelee jatkuvasti minun kaikkea tekemistä riippumatta onko kyseessä lapsen, työ tai mikä tahansa asia. Kun meillä on keskustelu meneillään, minä olen vähintäänkin tyhmä ja erikoinen. Ja tietysti sen lisäksi hänen ajatukset on ainoat oikeat ja hänen mukaan eletään (9-vuotias saa jo valvoa niin pitkään kun haluaa, hän on kyllästynyt siihen, että olen aina raha-asioista huolissani koska luottokortit on sitä varten, remonttisuunnitelmista puhumattakaan). Kannanotot asioihin on hyvin jyrkkiä mutta oma panostus mihin tahansa asiaan on tasan 0. Ja syy tai seuraus on 40 kiloa ylipainoa.
Nyt saattaa olla niin, että kun mennyt joulu oli elämäni ensimmäinen joulu, jolloin jouduin olemaan humalaisten ihmisten seassa (mies ja hänen sukulaiset), se oli myös viimeinen.
Hei!
Tuo sana ”kaoottinen” kuvaa kyllä hyvin kaikkea kertomaasi.
Tuollaista ei ole pakko kestää jatkuvasti ja miehesi antaa huonon miehenmallin 9-vuotiaalle pojallesi.
Mikäli puhuminen ei auta ja sovituista asioista ei pidetä kiinni, niin olen samaa mieltä, että seuraavan joulun viettäisit oman poikasi kanssa jossain aivan muualla.
Sinun olisi tärkeää pystyä pitämään huolta myös itsestäsi. Ei ole oikein, että kaikki vastuu kodista ja perheestä kaatuu sinun päällesi. Kyllä miehen tulisi se ymmärtää.
Parempaa jatkoa sinulle ja tsemppiä arjen pyörittämiseen.
Kirjoitin juuri oman juttuni palstalle… Ja Se on hyvin pitkälti samanlainen kuin kertomasi! Aikaa on vain läppärille ja facelle, mies (työtön nyt) ei hoida omaa osaansa kotitöistä, vauvan hoidosta, raha-asioista (vaikka reissaa) ja jos jotain tekee niin tekee niin huonosti että yleensä tulee lisää ongelmia. Tilanne on naurettava, tuntuu etten jaksa.
Onko teillä tullut tilanteeseen mitään parannusta?
No heippa!
Täällä ollaan siinä tilanteessa että avioeron harkinta-ajasta on puolet lusittu. Lähtenyt olisin jo syksyllä vaan mies pitää kiinni siitä että saan talosta (eli pääsen muuttamaan) omani pois vasta kun avioero astuu voimaan virallisesti. Tyyppi painelee pitkin poikin sinne tänne viikonloput ja välillä myös viikolla. Hän ilmoitti että NYT hän alkaa tehdä asiat viimein omalla tavallaan 5 vuoden tauon jälkeen. HÖPÖ HÖPÖ sanon minä. Yhtään kertaa en ole kieltänyt minnekään menemästä, ainoastaa esittänyt toivetta että olisko välillä mulle aikaa. Vastauksena tietysti että olenhan minä joka kerta pyytänyt mukaan… Olis kai sitä voinut joskus kotonakii olla kun remonttikaan ei ole edelleenkään edennyt yhtään. Lopputulos siis avioero. Nyt enää odotan ajan kulumista. Tämän ajan kyllä jaksan!
Alueelle ‘Perheen ihmissuhteet’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.