Nimetön

5-luokkalaisella tyttärelläni ei ole kavereita vapaa-aikana. Koulussa hän hengailee muiden mukana, mutta varsinaista bestistä ei ole. Olemme asuneet eskarista lähtien samalla alueella, mutta ryhmässä aran ja vetäytyvän tytön on ollut vaikeaa ystävystyä kenenkään kanssa. Kotona hän on iloinen ja puhelias. Välillä on ollut kaveri, mutta sitten mukaan on aina tullut uusi ”menevämpi” kaveri tälle toiselle ja tyttöni on jäänyt 3. pyöräksi ja vetäytynyt. Kiusaamista varsinaisesti ei ole ollut. Hän viihtyy hyvin myös yksin ja leikkii myös pikkuveljensä kanssa. Lisäksi hän on äärimmäisen passiivinen tekemään aloitetta seuran saamiseksi ja on aika valikoiva seuransa suhteen. Hän ei tunnu kovin paljoa itse kärsivän tilanteesta, mutta välillä harmittelee sitä ettei hänellä ole koulussa hyvää kaveria jonka kanssa voisi viettää aikaa myös vapaa-ajalla. Jotain satunnaisia tuttavaperheiden lapsia on joskus seurana ja naapurin tyttö välillä vaivautuu paikalle jos ei ole muuta seuraa. Olemme yrittäneet rohkaista (ja painostaa) häntä soittelemaan kavareille ja kokeilleet eri harrastuksia sosiaalisten kontaktien luomiseksi, mutta huonolla menestyksellä. Tämänhetkiset harrastukset ovat ”yksilölajeja”. Koulua aiomme vaihtaa ylä-asteelle mennessä jolloin toivomme uusien ympyröiden antavan uusia mahdollisuuksia. Mitä muuta voisimme tehdä ja onko edes syytä huoleen? Toisaalta nyt hän takertuu aika voimakkaasti vanhempiinsa ja en ole varma onko se pidemmän päälle hyvä. Hän on ikäisekseen ehkä vähän lapsellinen joka on varmaan osasyy siihen miksi hän ei oikein pärjää muiden ikäistensä vauhdissa.

Nimetön

Moi!

En ole äiti enkä sen ikäinenkään mutta tunnistin aika hyvin itseni kuvauksestasi ja kun niistä ajoista on niin vähän aikaa niin uskon voivani auttaa jotenkin?
Olen samanlailla ollut vanhempiin takertuva, lapsellinen, vähän hiljainen ja vetäytyvä ymsyms. ja siitä on tullut monia kokemuksia, hyviä ja huonoja.

Aina kehotetaan harrastuksia ja niitä mäkin ehdotan, oon saanut niistä paljon tukea ja itsevarmuutta melkolailla kaikkiin elämän alueisiin eikä muutaman kerran kokeilu harrastuksissa ainakaan huononna kenenkään elämää. Yksilöharrastuksissakaan ei ole mitään pahaa, siinä kun monesti oppii tuntemaan itseään mikä on oikein hyvä ja tärkeä juttu.

En vaan tajua miksi pitää painostaa/pakottaa toista ottamaan yhteyttä kavereihin. Jos mulle olisi tehty niin esimerkiksi 5luokalla en tiedä miten olisin reagoinut, mitään positiivista se ei kyllä olisi ollut.
Ei kaikkien tarvitse olla supersosiaalisia ja ”kahvitella” kokoajan vapaa-ajallaan, jos kertomasi mukaan tyttö ei koe suurena ongelmana yksinoloa ja jotain seuraa on ei se vaikuta erakoitumiselta ja antisosiaaliselta.

En haasta riitaa tai halua olla töykeä mutta sanon asiat niinkuin se musta tuntuu, toivon että se toisi jotain ajateltavaa… jos tyttäresi haluaa olla vanhempien kanssa niin anna olla, ei ne aina ja ikuisesti tee niin vaikka haluaisivatkin sillä vaiheet menee ohi ajallaan. Nauti siitä siis nyt kun on mahdollista! :)

Mun näkemykseni on siis että älä painosta mutta rohkaise ja keskustele, ole tukena ja kuuntele.
Vaikka ekstroverttisuus (ulospäinsuuntautuneisuus) on nykyajan suuri ihanne niin ei ole mitään pahaa rauhoittua ja olla välillä yksin tai pienemmällä porukalla ja olla introvertti, ihminen joka sosiaalisten tilanteiden lisäksi haluaa omaa aikaa.
En toki voi tietää onko tyttäresi varmasti introvertti tai muuten vaan kokee tarvetta olla myös rauhassa jne. mutta lueppa vaikka netistä kuulostaako tutulta.

Mua on kiusattu juuri tuon äskeisen ominaisuuden takia ja pitkään mietin että miksi mulle tehtiin niin ja miksi en kokoajan jaksanut ja halunnut olla toisten kanssa. Miksi en halunnut isoon ryhmään tai ainakaan pystynyt olemaan sellaisessa mukavasti.
Tuo kiusaaminen lannisti ja mua yritettiin muuttaa ja pakottaa ryhmiin samanikäisteni toimesta, olin epänormaali heidän mielestään ja kaikki keinot koitettiin. Se sattui kun tunsi ettei kelvannut toisille muunlaisena kuin muokattuna ja paranneltuna.
Sanoma on siis että annetaan kaikkien kukkien kukkia. Näin sanoisin itselleni jos nuoremmalle minälleni pääsisin puhumaan.
Vaikka koin rankkoja aikoja en muuttaisi mitään, sain vaan päättäväisyyttä että haluan olla oma itseni ja haluan kannustaa myös muitakin siihen. Siunausta ja tsemppiä!

Nimetön

Millä tavalla koet tyttösi olevan toisia lapsellisempi? Kysyn sillä, kun omalla saman ikäisellä tytölläni on vähän samaa ongelmaa. Ennen hänellä oli kavereita kouluajan ulkopuolellakin, mutta nyt ihan viimeisen vuoden aikana tuntuu että kavereilla on alkanut olemaan muuta tekemistä ja muita kavereita. Itselläni on käynyt mielessä, että onko tyttöni liian lapsellinen. Itse en pidä lapsellisuutta pahana, koska nykyään aikuistutaan aivan liian nopeasti, mutta.. Mieluummin haluan tyttöni olevan ”pikkuaikuinen”, jolla on kavereita kuin lapsellinen tyttö, joka joutuu sen takia olemaan yksin.

Minun tyttöni on kiinnostunut keppihepoista, My Little Pony Equestrian Girlseistä yms. kun taas luokkakaverit jo juttelee pojista ja seurustelusta. Tosi hankala tilanne, kun en haluaisi patistaa tyttöäni kiinnostumaan mistään tuollaisesta, jotka omasta mielestäni kuuluu pikemminkin yläkouluikäisille.

Onko tyttösi luokalla ketään toista, joka viettää vapaa-ajallaan aikaansa yksin? Voisitko ajatella että otat opettajaan yhteyttä. Olin aikoinaan huolissani oman tyttöni ystävyysasioista, koska on ujo ja hiljainen, joten otin opettajaan yhteyttä ja opettaja seurasi koulussa olisiko luokalla joku toinen, jolla ei oikein ole ystäviä tai taitoja luoda ystävyyssuhteita. Kun tuollainen tyttö sitten löytyi, opettaja otti yhteyttä tämän äitiin ja tämän äiti taas minuun. Sovimme, että tyttö tulee meille leikkimään ja siitä lähti alulle hyvä ystävyyssuhde, joka tosin on nyt vähän viilennyt juurikin noiden erilaisten kiinnostuksenkohteiden takia.

Nimetön

Ylemmälle ja aloittajallekin ; keppihevosista yms. kiinnostuneita tyttöjä on ympäri suomea niin paljon että uskoisi pienemmiltäkin paikkakunnilta löytyvän samantyyppistä porukkaa.
Oletan että hän voisi olla kiinnostunut esimerkiksi ratsastuksesta, jota suosittelen kokeilemaan.
Mielestäni on jopa julmaa toivoa tyttärensä, rakkaan lapsensa, olevan erilainen kuin nyt, vain kavereiden tähden.
Harrastuksista, netistä, jopa lähipaikkakunnilta jos ei muualta, löytyy varmasti ”jokaiselle jotakin” sen sijaan että tuputetaan niitä ”10 vuotias ja meikkaa, omistaa poikaystävän…” tai pahimmillaan ”13 ja raskaana” – ihmisiä.
Ei kaikki tietysti ole niin, mutta sanoisitko lapsellesi päin kasvoja että haluat/toivoisit hänen olevan erilainen, pikkuaikuisempikin jopa vain kavereiden takia jotka eivät näytä kelpuuttavan tytärtäsi sen takia, että hän on erilainen?

Toivon molemmille kirjoittajille paljon hyvää.
Oma näkemykseni on että ystäviä yleensä löytyy kun etsii ja omien kokemuksieni perusteella on parempi olla sitten vaikka yksin kuin väärien ihmisten kanssa.

Nimetön

Hei! Meillä on saman tyyppinen ongelma kohta 11-vuotiaan pojan kanssa. Meillä hänen pikkuveljellään on tosin paljon kavereita, ja isoveli sattuu olemaan jollain tapaa ikäistään lapsellisempi positiivisessa mielessä, joten hän on saanut myös pikkuveljen pari vuotta nuoremmista kavereista itselleen kavereita. Olenkin koittanut viestittää, että voi hyvin olla eri ikäisiä kavereita, ei niiden tarvitse olla esimerkiksi saman ikäisiä tai samalla luokalla. Itsellänikin on hyvin eri ikäisiä ystäviä, nuoria ja vanhoja. Tämä on tuntunut jotenkin helpottavan poikaani. (joka tosin ei juuri kovin näytä tilanteesta kärsivänkään, enemmän itse mietin juuri näitä juttuja).

Nimetön

Kiitos palautteesta. Olen itsekin introvertti joten ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. En vain muista omasta lapsuudestani vastaavia ongelmia kuin nyt tyttärelläni on ollut kavereiden suhteen. Toivon vain että osaan vahvistaa hänen itsetuntoaan oikealla tavalla.

Nimetön

Kiitos vastauksestasi.
Lapsellisuudella tarkoitan että tyttöni viihtyy hyvin itseään nuoremmassa seurassa ja ei ole vielä kiinnostunut pojista/meikkaamisesta (thank God) kuten hyvin monet luokkakaverinsa joista jotkut ovat jo todellisia ”pissiksiä”. Poneista ja nukeista ei ole koskaan ollut kiinnostunut.
Enemmänkin hän on haaveilija ja taiteellinen ja vähän hidastempoinen yleisesti, mikä on ihan ok.

Olen 2. luokalla jutellut silloisen opettajan kanssa ja hänen ohjeensa oli että aika tekee tehtävänsä. Nykyiselle opelle en ole jutellut, ehkä on jo vähän liian vanha tällaiseen.

Nyt on tilanne taas vähän parantunut, vanha kaveri haluaa olla taas ”bestis” ja ongelmana on päinvastoin että tämä erittäin dominoiva kaveri haluaisi viettää kaiken vapaa-ajan tyttöni kanssa joka taas pidemmän päälle ahdistaa hanta kun haluaisi omaakin aikaa…
No, ei pidä valittaa, parempi näin.

Vastaa aiheeseen: Ei kavereita vapaa-ajalla
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.