Ekaluokkalainen käyttäytyy koulussa väkivaltaisesti

Nimetön

Hei! Täällä sellainen tilanne, että poikani aloitti ensimmäisen luokan nyt syksyllä. Opiskelu sujuu ihan mukavasti, mutta saamme jatkuvasti ilmoituksia kotiin siitä, että poikamme on joutunut jonkinmoiseen tappeluun tai kahakkaan koulussa. Useimmissa heiluneet nyrkit.
Poikani ’oireili’ jo tällä tavalla pienempänä. Turhautuminen tai pettymys purettiin agression kautta. Esikouluikäisenä kohteeksi joutui jo hoitajat ja minä. Tämä laantui, mutta nyt koulun alettua ongelma on uusiutunut. Tilanteet joissa aggressio tapahtuu vaihtelevat. Se saattaa olla huijaus, jonossa ohittaminen, haukkuminen tai joku kaveri on tönäissyt tai ärsyttänyt muulla tavalla.
Koulussa tilanteet on tietysti selvitetty kaavalla: molemmat laitettu pyytämään anteeksi ja noin ei saa tehdä jne. Kotona on käyty tiukkaa keskustelua mitä tällaisesta voi pahimmillaan seurata, on otettu takavarikkoon pelikonsoleita jne, mutta mikään ei tunnu tehoavan. Ymmärrän, että lapsellani on tunnesäätyn kanssa ongelmia, eikä asiaa auta, että isänsä hävisi pojan elämästä ilmoittamatta kolme kuukautta sitten. Apuja olisinkin siis kaivannut siihen, että miten näin nuorelta saisi kitkettyä muihin kohdistuvan fyysisen väkivallan pois? Jos tähän ei nyt puutu rajusti, ollaanko teini-iässä istumassa poliisiasemalla kun poika on taas muksaissut jotain kuonoon? Toimiiko minkä tyyppiset rangistukset tällaisessa asiassa?
Haluan vielä täsmentää, että en usko fyysiseen kurittamiseen, mutta en myöskään vapaaseen kasvatukseen tai siihen, että ongelma vain katoaa kun nätisti aina jutellaan, että noin ei saa tehdä. Ja tuntuu, että kaikki keksimäni keinot on jo käytetty..
-epätoivoinen äiti

Nimetön

Hyvä Äiti,
tunnut olevan hyvin perillä poikasi taipumuksesta ratkaista riidat lyömällä. Jo laantunut ongelma on tullut uudelleen esiin poikasi jouduttua uuteen elämänvaiheeseen koulun alettua. Varmasti isän häipyminen on myös vaikuttanut tilanteeseen. Pojan tunne-elämä saattaa olla aikamoisessa myllerryksessä ja taantuminen vanhaan käyttäytymismalliin on saanut vallan. Tilannetta ei helpota, että usein pojilla on muutenkin taipumusta mitellä voimiaan tappelun kautta.
Poikasi tarvitsee uuden tavan käsitellä äkkiä kuohahtavia tunteitaan, oppia reagoimaan jotenkin muuten lyömisen sijaan. Tähän hän tarvitsee apua. Tiukka keskustelu ei auta, jos hänellä ei ole mitään muuta keinoa kuin ottaa nyrkit käyttöön.
Sinun kannattaisi varmaan olla yhteydessä koulun psykologiin ja keskustella miten voisitte auttaa poikaa.
Lisäksi voisit miettiä, löytyisikö jokin harrastus, joka antaisi uutta sisältöä elämään. Kiinnostuisiko poikasi musiikista tai urheilusta?
Jos koulusta tulee ilmoitus, että poikasi on taas joutunut tappeluun. Keskustele rauhallisesti asiasta hänen kanssaan ja miettikää yhdessä olisiko hän voinut toimia toisin.
Hyvää jatkoa teille molemmille.

Nimetön

Hei,
kerroit ekaluokkalaisen pojan aggressiivisesta käyttäytymisestä. Koulun aloitus kuormittaa lasta monella tavalla. Uudet sosiaaliset suhteet, selviytymisen paineet uusissa, oudoissa tilanteissa jne. Ehkä vanha käyttäytymismalli on aktivoitunut siksi uudelleen.
Mutta eniten häntä varmaan kuormittaa isän poistuminen kotoa. Oletko keskustellut aiheesta poikasi kanssa? Uskon, että isän lähtö herättää lapsessa monenlaisia tunteita ja kysymyksiä. Usein lapsi syyllistää itseään vanhempien erosta. Poikasi tarvitsee ehdottomasti keskusteluapua tilanteeseen. Jos sinusta on vaikeaa puhua asiasta, voit saada apua perheneuvolasta tai neuvolapsykologilta.

Nimetön

Meillä on esikoululainen joka on on kotona aivan tavallinen lapsi hyvien ja huonojen päivien kanssa. Huono päivä oireilee väsymisen kautta hölmöilynä, muttei fyysisenä tönimisenä tms. eikä äänen korottamisena, vain hölmöilynä. Tätä pidän täysin normaalina lapsen kasvamisena ja kehityksenä enkä ole huolestunut.

Esikoulusta kuitenkin tulee päivittäin negatiivista palautetta, ja puheiden perusteella siellä on aivan eri lapsi kuin kotona. Tilanteet päättyvät kiinnipitoon, jota lapsi on pyytänyt ettei tehtäisi, itsekin olen lapsen puolesta pyynnön, ja ratkaisuvaihtoehdon esittänyt. Tämä kuitenkin tehdään ”koska ohjeet sanovat”, ja siitä lapsi alkaa rimpuilemaan, joka johtaa kovempaan kiinnipitoon. Lapsi on syksyn aikana toistuvasti kertonut ettei hänestä voi koskaan tulla kilttiä, ja on siitä kovin pahoillaan. Olemme käyneet psykologin luona ja odotamme lähetettä lasten psykiatrille. En odota sieltä ihmeparannusta, vaan teemme sen painostuksen alaisena. Lähetteen saa omasta neuvolasta tarvittaessa.

Itse näen että tämän ikäisten lasten kanssa syy-seuraus suhde tulisi selvittää siellä missä ongelma näkyy. Se että kaikkialla (mediassa, somessa, koulusa) syyllistetään huonosta käytöksestä, ei johda avun saamiseen vaan pahentaa kaikkien jaksamista. Aina syy ei ole huonossa vanhemmuudessa tai huonossa kasvatuksessa tai edes lapsessa. Syy voi olla väärässä lähestymistavassa ja liian tiukassa hajuttomaan ja mauttomaan muottiin tunkemisessa.

Nimetön

Hei!

Ihan ensimmäisenä minulla tuli ajatus, että poikasi reagoi isän lähtöön, mikä ei todellakaan ole ihme. Hän ei ehkä osaa sanoittaa tunteitaan(pettymystä, vihaa, surua), ja paha olo purkautuu aggressiivisena käytöksenä.
Kirjoitit, että pojalla on pienempänä jo ollut samankaltaisia aggressiivisia oireita, niin ajattelisin, ettei hän pelkästään isän lähtöönkään reagoi. Miten pojan aggressiivinen käytös aiemmin loppui? Ymmärsikö poika satuttavansa muita ja tekevänsä väärin?
Ajattelen, että olisi tärkeä saada poika ymmärtämään, miltä toisesta tuntuu, kun hän lyö tai tönii. Miltä hänestä itsestään tuntuisi samassa tilanteessa?
Onko pojallasi kavereita koulussa tai vapaa-ajalla? Miten hän heidän kanssaan käyttäytyy, onko sama ongelma muuallakin kuin koulussa?

Poikaasi voisi helpottaa, jos hän saisi ammattiapua. Kouluterveydenhoitaja tietää varmasti, miten tilanteeseen kannattaisi puuttua. Ihan jo pojan tunnesäätelyongelmankin vuoksi. Lisäksi hänen kauttaan voi saada lisää apua, jos sellaiseen päädytte.

Toivottavasti tilanne paranee ja poika voi nauttia koulunkäynnistä hyvillä mielin :) Mukavaa joulun odotusta!

Nimetön

Hei!

Meillä aivan samanlainen tilanne, ja nyt taas etsin siihen apua. Tuntuu menevän aalloittain, välillä helpompaa, ja välillä taas mahdottoman vaikeaa. Toistaiseksi lueskelen Raisa Cacciatorea ja yritän päästä keskustelemaan perheneuvolaan. Omat keinot ovat todella vähissä, kun melkein joka päivä koulusta tulee viestiä tappeluista, ja nyt kotonakin ovat alkaneet nyrkit heilua minua ja kahta pikkusisarusta kohtaan. Voimakkaasti vaikuttaa hakevan rajojaan myös.

Meillä on kokeiltu viimeiset vuodet kehittyä empatiakasvatuksen kautta, mutta ei tunnu riittävästi vaikuttavan (miltä muista tuntuu, miltä sinusta tuntuu jne.), ja juurikin nuo kaikki pelit pois, kännyt jäähylle yms., mutta eiväthän nekään vaikuta.

Olisi hienoa, jos saisi selkeän ”ohjelman”, jota noudattaa, jonkin keinorepertuaarin, johon turvautua, kun aggressio nostaa päätään.

Meidän pojan on aina ollut hyvin vaikea puhua tunteistaan, vetäytyy harmitilanteissa. Ei siedä pettymyksiä, ja pinna on lyhyt. Lisäksi koulussa alkaa olla se kiusaajatyyppi, saa muiden ihailua ja on selkeästi leikkien pomo. Mutta miten ihmeessä puutun tähän kotoa käsin. Puhun, puhun ja puhun, ja se saa pojan taas kiukun partaalle ja sulkeutumaan ”mee pois” -kommentteineen. Tänään alkoi myös kiroilu, meidän perheessä tai lähipiirissä kukaan ei kiroile, mutta tämä 7-vuotias kyllä. Ja mitä sitten teet? Kiellät, mutta se ei tehoa.

Tuntuu kyllä varsinaiselta umpikujalta, mutta ehkä tästäkin noustaan taas.

Nimetön

Minusta on äärettömän lohdullista huomata että muutkin painivat samanlaisten ongelmien kanssa. Usein tunnen epäonnistumisen tunnetta, häpeää ja syyllisyyttä; minun lapseni on taas koulussa heittänyt tavaroita, tönäissyt, huutanut.
Ekaluokkalaisemme on koko syksyn oireillut koulussa. On parempia päiviä ja on tosi huonoja päiviä. Koen että lapsi on koulupäivän ajan turvaton ja oman onnensa nojassa. Tunnesäätely on kypsymätöntä ja itsetunnossa olisi parantamisen varaa. Epäonnistumisen pelko, suorituspaineet, stressi ajavat lapsen rajuihin, ei toivottuihin reaktioihin. Kotoakäsin on niin kovin vaikea auttaa. Välillä iskee totaalinen epätoivo ja uupumus, hyvien päivien jälkeen koen hurjaa riemua ja ylpeyttä. Alkaa tuntea itsensä välillä jo ihan mielipuoleksi…
Zempoiä kaikille meille!!

Nimetön

Kun poikamme oli toisella luokalla, meillä oli sama juttu. Jatkuvasti viestejä koulusta kotiin. Tosin mikään teoista ei ollut vakavia – mutta jatkuvaa pikkukiusaa, johon muiden lasten äiditkin reagoi. Meillä keskustelut ja etujen poisotto on auttanut lähinnä osittain. Niiden jälkeen tilanne kohentui aina mutta vain hetkeksi. Ei ollut mukava kuulla pojan tekemisistä aina opettajalta eikä pojalta itseltään, se harmitti.

Oli ratkaiseva apu se, että aloin viettää aikaa kahden kesken pojan kanssa ilman muita lapsiamme. Liikunnallisissa harrastuksissa olin mukana, onkimassa, pizzalla jne. Automatkat olivat mitä parhaimmat juttuhetket, koska silloin ei olla kasvotusten vaan vietetysten. Yritin tehdä sopivia kysymyksiä. Pikkuhiljaa, vasta pikkuhiljaa poika alkoi avautua ja kertoa koulusta muutakin kuin pinnallisen hyvää. Tilanne rauhottui.

Suosittelen kaikille kahdenkeskisen mukavasti vietetyn ajan roimaa lisäämistä.

Muttei tämä näin helppoa silti ole. Sain poikaan luottamussuhteen, kotona on rauha, mutta koulussa pikkukiusa aallottain jatkuu. Hän on nyt 3.luokalla. Hiljattain tajusin, että hän ei tottele naisopettajia, mutta miesopettajia yleensä todella hyvin. Olen nyt sitten päättänyt panostaa siihen, että poika ja isänsä viettäisivät enemmän yhdessä aikaa yhteisessä mukavassa. Ehkä sitten ei tarvitsisi yrittää olla ”mahtava” luokkatovereiden edessä, kun on jo mahtava isälleen.

Jos perheessäsi ei ole isää, voisiko esimerkiksi pojan eno tai joku muu antaa pojalle miehen seuraa?

Nimetön

Hei,

Syynä saattaa olla se, että poikaasi kiusataan ja hän reagoi siihen agressiivisesti. On helpompaa leimata se, joka nyrkkiä heilauttaa, kuin se joka kiusaa.

Keskustele, mitä on tapahtunut ENNEN tappelua.

Minulla on myös poika, josta tullut ilmoituksia tappeluista. Meillä keskusteluyhteys toimii ja juttelimme, miksi näin tapahtuu ja taustalla oli rankka kiusaaminen, jota edelleen selvitellään. Nykyään poliisin kanssa. On paljon vaadittu lapselta hillitä päivästä toiseen itseään, jos joka päivä joutuu kiusaamisen kohteeksi. Ei ole monen aikuisenkaan helppoa olla cool.

On myös niin, että kiusaaja huomaa toisen helposti ärsyyntyvän, joten onhan se kivaa huvia saada toinen räjähtämään.

Äiti rikki

Moi,

Meillä myös ekaluokkalainen, joka todella herkkä, on joutunut kokemaan valtavaa painetta koulun aloittamisen suhteen, kun koulussa on niin villi meininki. Sielläkin nahistelut ovat arkipäivää, ja muutama poika on nyt kiusannut useampaan kertaan, töninyt kumoon, potkinut, haukkunut yms.. Tämän seurauksena (?) sain eilen iltapäiväkerhosta viestin, että poikani on alkanut käyttäytymään väkivaltaisesti siellä muita lapsia kohtaan :( Aivan järjetön epätoivon aalto hyökyi eilen ylitseni, ja helpostihan sitä alkaa itseään soimaamaan kasvattajana kun tällaisia tilanteita syntyy. Aiemmin (eskarissa) ei ole tällaista ollut, ja eilen kun tuli kotiin niin itki ja sanoi että hänen täytyy olla kova että pärjää koulussa. Niin surullista. Kiusaamista enkä väkivaltaa hyväksy, ja sen ole kyllä tehnyt selväksi, mutta sydäntä niin raastaa kun toinen on niin sekaisin kaikesta mitä koulun aloittaminen on tuonut tullessaan. Toivottavasti keskustelu riittää, ja hän löytäisi paikkansa koulussa joka ei olisi kiusaaja, eikä kiusattu.

luottamus rikki

En edes tiedä miten aloittaisin mutta eppuluokan aloittaminen ei alkanut niin kuin ois pitäny pojallani. Se Tärkein kasvunalus ja sekin jo pilalla koulumaailmaa ajatellen saatikka sitten työmaailmaa myöhemmin…
Mutta joo meillä ihan sama juttu että oireet on samat kuin muillakin lapsilla mitä täällä kerrottu..ja et koulusta satelee viestejä??. Poikaani haukuttu tönitty ihan et vaatteetki rikki..yms..
Mut pahin oli nyt kun pojan kurkkuun käytiin ja opelta vaan tuli tyhjentävä vastaus että poikasikin voisi miettiä käytöstään????? Kyllä tippu Pohja luottamukseen myös koulua kohtaan saatikka että poikani saisi rauhassa kasvaa -ei syyttävä sormi aina!! koska syyttely lisää ongelmia että leimaa jota ei lapsella kuuluisi olla kun kuka meistä aikuisistakaan on täydellisiä. Eikä se kasvata ketään. T. Epäonnistunut

Nimetön

Hei,

käyn läpi oman ekaluokkaisen kanssa juuri yllä olevia tilanteita päivittäin. Lapsi on kotona aivan erilainen kuin koulussa, jossa ei siedä pettymyksiä ja osoittaa sen lyömällä tai potkimalla. Lisäksi viestejä huonosta käytöksestä satelee päivittäin ja tilanne on se, että seuraavaksi koulusta tulee kirjallinen varoitus. Kotona lapsi on todella erilainen ja puuhataan asioita yhdessä. Koulussa kiroilee paljon, kotona ei yhtään.
Viestiketjusta on jo muutama vuosi aikaa ja olisin kiitollinen jos jollakin olisi esimerkkejä millä tavalla ekaluokan jälkeen on mennyt ja onko tullut muutosta kun tuntuu, että kaikki keinot on jo käytetty?

Vastaa aiheeseen: Ekaluokkalainen käyttäytyy koulussa väkivaltaisesti
Huomioithan että keskusteluareenan viestit tarkistetaan ennen julkaisua. Periaatteiden vastaisia viestejä ei julkaista. Työntekijät moderoivat viestit kaksi kertaa viikossa, joten viestisi julkaisemisessa saattaa kestää joitakin päiviä.