Nimetön

Tyttö on nyt 15 vuotias. Olen tasaisin väliajoin hakenut apua hänen kasvattamisekseen. Hän on neljästä lapsesta kolmas.

Hän on aina ollut erittäin hankala. Äidimrakkaus on ollut moneen kertaan loppu ja siitä tunnen kovaa syyllisyyttä.

Tämän hetkinen käytös on ilkeää ja piittaamatonta. Haistattelee ja kohtelee kaikkia huonosti. On täydellisen itsekäs ja empatiakyvytön. Pelkään että hän on jotenkin mielisairas. Hän on minulle ystävällinen vain jos tarvitsee jotain. Rahaa yleensä. Muuten haukkuu ja huutaa, ei tee mitään pyydettyä ja kaiken keskipisteessä on hän itse.

Olen aivan lopussa. Joudun valvomaan öisin kotiintuloaikoja ja usein valvon koko yön koska en saa ahdistukselta nukuttua. Olen jatkuvasti uupunut masentunut ja ahdistunut. Lapsen sanat osuu ja uppoaa. Mikään järjellinen selitys ei toimi, hän ei vain ymmärrä että käyttäytyy väärin.

Mitä minun pitäisi tehdä. Olen lopussa ja joudun vahtimaan tätä keskimmäistä lasta niin etten enää voi lähteä edes pelireissuille mukaan. Olen erittäin erittäin väsynyt.

Neuvokaa.

Nimetön

Tunnistin tilanteesi erittäin hankalan teinin sisaruksena eläneenä. Teini-iässä olisin toivonut että vanhemmat uskaltavat laittaa rajat: puhelin pois jos ei totella ja rahaa ei tarvitse antaa. Osta vain ne tavarat ja koulukirjat joita tarvitsee. Muutaman vuoden kuluttua hän on omillaan jos ei ala sujumaan…usko pois nuo aivan kamalat teinit kyllä vanhempana kiittävät sinua ettet antanut periksi!

Nimetön

Toivoisin että tilanne ratkeaisi mahdollisimman pian. Olen todella väsynyt ja kotona on ahdistavaa. Muut lapset kärsivät ja ovat kertoneet että jatkuva riitely ahdistaa ja pelottaa. En jaksa ajatella vuosia eteenpäin, en edes päivää.

Kärsin rintakivuista ja jatkuvasta uupumuksesta. Osaisitteko sanoa milloin pahin vaihe menisi ohi?

Nimetön

Taisin itse olla äidilleni juuri tuollainen teini-iässä ja nyt jälkeenpäin ymmärrän, että olisin oikeasti toivonut, että äiti laittaisi minulle jyrkät rajat kaikesta haistattelustani huolimatta. Muistan lämmöllä erästä kertaa, kun jäin poikaystäväni luokse yöksi äidin kielloista huolimatta ja äiti tuli keskiyöllä soittamaan poikaystäväni vanhempien ovikelloa ja hakemaan minut pois. Voi kun se oli noloa ja voi kun huusin äidille sen jälkeen… mutta nyt jälkeenpäin tiedän, että se nolo, mutta päättäväinen teko saattoi pelastaa paljon.

Näytä siis tytölle kuka on pomo! Puhelin ja tietokone pois. Rahat pois (huom. tämä on mielestäni tärkeintä, koska rahan avulla huonovointinen teini saattaa päätyä väärälle tielle, jolta ei ole enää paluuta). Kotiintuloajan voi sopia vaikkapa yhdessä tytön kanssa ”kompromissina”ja jos sitä ei noudata, lähde kerran hakemaan tyttö itse kotiin tai laita poliisit asialle. Tee jotakin sellaista, mitä tyttö ei uskoisi sinun tekevän. Uskon, ettei sitä tarvitse tehdä montaa kertaa, että tyttö havahtuu.

Lisäksi hakeutuisin pikaisesti perheneuvolan kautta psykologin arvioon, jos muu ei auta.

Paljon voimia hankalaan tilanteeseen! Toivotaan, että se menee pian ohi ja kaiken draaman takaa kuoriutuu lopulta ihana ihminen. Itse olen erittäin vaikeasta murrosiästäni huolimatta nykyään menestynyt, erittäin empatiakykyinen ja rakastava äiti+vaimo. Rakastan myös omaa äitiäni yli äyräiden ja olen hänelle äärimmäisen kiitollinen.

Nimetön

Hei!
Tuttu tilanne tällä hetkellä myös meidän perheessä. Tämä14v. on meidän yhdeksäs tyttö. Tyttöjen kanssa on ollut vaikeampaa kuin poikien. Kaikki ovat olleet murrosiässä. Osalla mennyt kevyemmin, osalla myrskyisämmin. Tietty napakkuus ja ryhti täytyy vanhempana säilyttää, vaikka se kyllä väsyttää ja raivostuttaakin välillä.
Kyllä se pahin vaihe menee kuitenkin ohi se on varmaa. Sanon aina välillä murkulle, että jos en rakastais ja jos et ois meille tärkeä, en välittäis missä oot iltamyöhällä ja miten käyttäydyt. Harmittaa kun tuntuu ettei lapsi yhtään välitä miltä esim.äidistä voi tuntua.
Yritämme laittaa rajoja, hakea kotiin jos ei ala kuulua ym.
Onneksi isommat sisarukset puhuvat myös järkeä ja haluavat auttaa kun näkevät että vanhempia väsyttää murkun typerä käytös.
16vuotiaana alkaa jo jonku verran tasottuun…rakkautta ja selkeät rajat ja rajavalvonta. Sellaista se on, vaativaa tämä vanhemmuus.
Voimia meille kaikille nykynuorten kanssa painiville…

Nimetön

Itsekin olin teini-iässä äärimmäisen hankala, itsekäs ja empatiakyvytön, teini-ikä oli minulle vaikeaa aikaa, olin myös keskimmäinen lapsi, en oikein tuntenut kuuluvani joukkoon ystäväpiirissäni tai missään muuallakaan, minulla oli hieman masennusta ja muita ongelmia. Lohdutukseksi voin sanoa, että tämä on ohimenevä vaihe, ja se kyllä lopulta tulee helpottumaan, kun teinisi hieman kasvaa.

Pikkusiskoni sen sijaan oli kuin enkeli, varmaan, kun hän näki millainen hirviö minä olin ollut, niin hän sitten osasi käyttäytyä paremmin :D

Oletko yh- tai millainen tukiverkosto sinulla on? Saatko keneltäkään apua? Oletko keskustellut perheenne ongelmasta ulkopuolisten kanssa? Miten vanhemmat lapsesi suhtautuvat tilanteeseen?

Itse olisin teininä toivonut, että olisin saanut enemmän vastuuta, kaikki vastuu aina annettiin vanhemmalle siskolleni ja tuntui, ettei minuun oikein luotettu.

Voisi olla myös hyvä laittaa esim. viikkorahat ja muut rahoitukset ehdolliseksi, viikkorahaa ei tipu, jos ei yhteisesti sovituista kotitöistä ja kotiintuloajoista pidetä kiinni. Myös esim. kiroilusta voisi aina sakottaa hieman pois viikkorahasta.

Lisäksi voisit selvittää mitkä teinisi kiinnostuskohteet ovat (esim. matkustelu? joku erikoinen harrastus, kuten ratsastus? jne.) ja sopia, jos hän käyttäytyy jonkun pidemmän aikavälin mallikkaasti (auttaa kotitöissä) ja kunnioittavasti palkitsisit hänet jollakin kivalla matkalla tai jotain.

Eläimet ovat erittäin terapeuttisia, koska ne rauhoittavat, aistivat ihmisten tunnetiloja voimakkaasti ja reagoivat sen mukaan. En tiedä millainen budjetti sinulla on, mutta esim. joku ratsastusterapia voisi olla ihan mahtava juttu lapsellesi.

Tsemiä :)

Nimetön

Tilanteesi kuulostaa tutulta ja on todellakin äärimmäisen raskas. Nuoret ovat niin yksilöitä, että on vaikea sanoa milloin helpottaa. Oma tyttäreni on nyt 20 v. Hän on myös ollut aina haastava; helposti ärsyyntyvä, hyvin temperamenttinen ja virikehakuinen. Pahinta oli 14 -16 vuotiaana, mutta vielä pari vuotta sen jälkeenkin oli hankalaa. 14 v . oli oikeastaan kaikkein mahdottominta aikaa. Jatkuvaa raivoamista, erilaisia kokeiluja ja rajojen koettelua. Mulle oli todella ilkeä. Yritettiin niin hyvällä kuin pahalla. Tuota ehdotettua kännykän takavarikointia kokeiltiin, mutta olen sitä mieltä, että ei ole hyvä keino. Ei ainakaan meidän kohdalla – lähti suutuspäissään kavereiden kanssa karkuteille ja sitten ei saatu tietenkään mistään kiinni ja huolissaan etsittiin – eli itselle vaan tuli harmia siitä rangaistuksesta.
Koulun kanssa oli myös jatkuvaa keskustelua ja yritin toimia koko ajan koulun kanssa samoilla linjoilla, vaikka tyttäreni mielestä en tukenut hanta, kun asetuin koulun puolelle.
Siinä 17 – 18 v. alkoi helpottamaan. Nyt on 20 v. Asuu edelleen kotona ja meininki on nyt toisenlainen, joskus voi olla huonoja päiviä,mutta valtaosin ihan jees tilanne.

Tilanteen ollessa pahimmillaan hain apua myös sosiaaliviranomaiselta, hän neuvoi, että kannattaa yrittää neuvotella nuoren kanssa. Kovin mustavalkoinen asetelma ei toimi.

Jatkuva riitely ja huoli ahdisti ja kulutti tosiaan, yritin olla joissain asioissa suurpiirteinen – tavoite lähinnä saada hengissä pidettyä ja että koulun saisi hoidettua niin, että olisi jotain jatkomahdollisuuksia. Onneksi nykyinen koulumaailma tarjoaa paljon vaihtoehtoja. Kotitöiden ja pukeutumisen osalta en jaksanut enää niin paljon riidellä – muissa asioissa oli aivan riittämiin. Ja neiti onkin nyt varsin uusavuton, mutta eiköhän jossain kohtaa nekin asiat opi.
Melkoista luovimista tuo aika oli. Erilaisia tilanteita – joita ei mielellään muistele -riitti. Ajattelin aina, että jokainen päivä on lähempänä tytön aikuistumista. Joskus se rauhoittuminen ja aikuistuminen koittaa. Kovin rauhallinen tuo ei tosin ole vieläkään, mutta henki ja asenne on nyt kuitenkin toinen. Olemme myös varsin läheisiä noiden haastavien vuosien jälkeen.

Jos jotain yhteistä tekemistä, mihin tyttö suostuu, niin hyvä. Ei tarvi olla mitään ihmeellistä tai fiksua, esim. salkkarien katselu oli meillä yhteen aikaan sellainen, mitä välillä suostui mun kanssa tekemään.

Raisa Cassiatoren ”kapinakirja” oli minulle hyvä tuki pahimpina aikoina. Ehkäpä kannattaisi käydä lääkärissä kysymässä apuja rintakipuihin ja uupumukseen.
Tsemppiä ja sitkeyttä sinulle !

Nimetön

Nuoret naisenalut ovat hyvin usein murrosiässä vaikeita kasvatettavia. Turha verrata sisaruksiin, kaikki ovat yksilöitä. Olet varmasti kokeillut jo kaikenlaista, rajojen asettaminen lienee se tärkein. Sinähän se lystit maksat, puhelimet, elokuvat, ym.
Silloin kun tyttäresi on hellyttävimmillään – eli hän useimmiten pyytää sinulta tuon tuokion jälkeen rahaa – yritä päästä hänen kanssaan keskusteluyhteyteen ja kerro että olet väsynyt ja huolissasi hänen käyttäytymisestään. Käytä aikaa. Älä anna priksi, vaikka hän voi uhata lähteä palaverista, sillä hänhän tarvitsee sen rahan. Hänen on pystyttävä jollain tavalla asettumaan asemaasi ja myös palattava omaan asemaansa perheen ”ainoasta oikeutetusta”. Jos juttelu on hedelmällinen, sopikaa uusi jutteluaika, joka on aina sama. Ja anna vasta sitten se hänen kaipaamansa raha.
Tämä ei ole lahjomista vaan asioiden asettamista tärkeysjärjestykseen.❤️

Nimetön

Hei,
Olemme kokeneet samaa muutama vuosi sitten. Onneksi jaksoimme pyytää apua sosiaalityöntekijältä ja saimme sitä. Ei ole helppo nöyrtyä, mutta ne palvelut on sitä varten,että apua saadaan.
Nyt kun nuori on varttunut, hän ei enää kapinoi vaan kiittää siitä, että jaksoimme asettaa rajat.
Pyydä apua , sinun tilanteessa ei jaksa ajatella että kyllä tämä ajan kanssa selviää.
Tsemppiä.

Nimetön

Meillä on myös 15-vuotias ysiluokkalainen tyttö, joka ei tällä hetkellä ymmärrä omaa parastaan, eikä valitettavasti juuri mitään muutakaan. Vaikeudet alkoivat oikeastaan kasiluokan keväällä, silloin hän jäi kiinni juomisesta ja tupakan poltosta. Poissaoloja koulusta alkoi myös tulla. Lisäksi välit parhaaseen kaveriin katkesivat, mutta onneksi ne nyt ovat kunnossa, vaikkakin kaveripiiri on muuttunut melko paljon. Harrastukset ovat myös jääneet. Kesä ja osin syksykin meni vähän paremmin, mutta nyt kevätlukukauden alku on mennyt penkin alle sekä koulussa että kotona. Tyttö haluaisi lukioon, mutta näillä poissaolomäärillä numerot laskevat varmasti ja lukioon on silloin turha haaveilla menevänsä.
Kotiintuloajoista hän lipsuu jatkuvasti, tulee röökiltä haisevana silloin kun sattuu huvittamaan. Kotona huutaa, haistattelee ja saattaa jopa olla fyysisestikin agressiivinen, ei aina kuuntele mitään puhetta. Omat keinot alkavat olla vähissä, ei auta keppi eikä porkkana. Eniten pelottaa ettei sekaantuisi huumeisiin tms., muuten ehkä kuitenkin voisi ajatella ajan auttavan. Vaikea on myös itse arvioida milloin ollaan siinä pisteessä, että pitää pyytää lastensuojelusta apua.

Nimetön

Oli melkein kuin omaa tarinaa olisin lukenut!

Tyttäreni on 17-vuotias, lukion toista luokkaa käyvä, päällepäin reippaan, ystävällisen ja liikunnallisen oloinen. Hän on aina ollut erittäin hyvin ja tunnollisesti koulunsa hoitava oppilas, mutta äärettömän tempperamenttinen ja pahan olonsa kotona purkava lapsi. Hän menetti isänsä reilut 6 vuotta sitten, kun isä kuoli puolentoista vuoden pituisen syöpätaistelun jälkeen. Sen jälkeen tilanne on asteittain pahentunut, vaikka alkuvuosina hain apua perheneuvolan psykologilta, perheasiain neuvottelukeskuksen psykologilta, kahdelta suruleiriltä, Suomen mielenterveysseuran ”läheisensä menettäneet peruskouluikäiset lapset” -tukiryhmästä jne. Hän jopa on jälkeenpäin syyttänyt minua siitä, että olen pakottanut hänet näihin, joissa hän on vain kokenut, että asiat on revitty uudelleen auki.

Tyttäreni alkoi kovati kärsiä isänsä menetyksen jälkeen myöskin ystävyyssuhteiden menetyksistä. Muistan, kun odotin hänen siirtymistään ala-asteelta yläasteelle, jolloin toivoin hänen isompaan kouluun siirryttyään saavan uusia ystäviä. Näin kävikin, mutta aina lupaavan alun jälkeen ne kariutuivat johonkin ristiriitaan. Lukion aloitettuaan on käynyt jälleen samoin. On erittäin raskasta kuulla, kuinka hän kokee olevan ei-haluttu ja ei-toivottu; kuinka hän syyttää minua siitä, että myöskään minä en välitä hänestä ja että kuinka pikkuveli ja uusperhe saa vain kaiken huomioni. Vaikka asia on juuri päinvastoin; tytär saa paljon enemmän huomiota, kuin perheen muut lapset, josta koen välillä suurta huonoa omaatuntoa.

Tytär syyttää ja suorastaan piinaa minua rankasti kaikesta mahdollisesta ja olen äärettömän väsynyt tilanteeseen. Hän sanoaa kamalia asioita ja on todella ilkeä. Samalla hän itkee omaa ahdistustaan ja pahaa oloaan. Viime aikoina hän on alkanut puhumaan oman elämänsä arvottomuudesta ja siitä, että mitä syytä hänen on enää elää, kun kukaan ei välitä. Tilanne on todella epätoivoinen.

Olen yrittänyt saada tytärtäni ammattiauttajan juttusille, mutta hän ei suostu siihen mitenkään, vaikka olen tarjonnut monenlaisia vaihtoehtoja. Olen itse yritänyt kuunnella ja auttaa, mutta se on vain johtanut aina suurempaan ristiriitaan; joko hän kääntää lohdutukseksi tarkoittamani sanat aivan päinvastaisiksi kuin olin ne tarkoittanut tai kuunnellessani hiljaa hän kokee, että en ole kiinnostunut ja syyttää siitä.

En saa omalta ahdistukseltani nukuttua ja oireilen asiasta sekä henkisesti että fyysisesti. En tiedä, mistä tilanteeseen voisi hakea/saada apua(?)

Kiitollisena ottaisin neuvojanne vastaan!

Nimetön

Myös meillä on kotona ollut viime vuodet yhtä helvettiä.

Kaikki pyöri yhden pahoinvoivan nuoren ympärillä, joka purki pahan olonsa muuhun perheeseen. Me molemmat vanhemmat olimme aivan loppu ja perheen jatkuvat sisäiset ongelmat heijastiuvat myös pienempiin sisaruksiin, jotka elivät jatkuvassa pelossa. Mikään ei auttanut, vaikka saimme sekä lapselle että vanhemmille ammattiapua.

Yhtenä päivänä mieheni sitten sanoi sen ääneen. Että tämä yksi lapsi pilasi meidän parisuhteemme ja vei muilta lapsilta mahdollisuuden normaaliin, tasapainoiseen lapsuuteen.

Me ratkaisimme tilanteen sillä, että tytär muutti omaan asuntoon. Liian nuori tietysti jos joltain ammattilaiselta kysyttäisiin, mutta muu perhe sai elämänsä takaisin.

Nimetön

Perheenne ja tyttäresi on kokenut kovia: isän menettäminen 11-vuotiaana on varmasti ollut todella vaikeaa. Hienosti olet yksin häntä kuitenkin kasvattanut, lukioon päässyt, ystävällinen ja tunnollinen tyttö. Kotona hän sitten päästeleekin tempperamenttinsa valloilleen: sinun luona kotona on turvallista tehdä niin.

Nuoruusiässä tunteet kuohuvat muutenkin. Meille vanhemmille oman nuoren myllertävien tunteiden vastaanottaminen voi olla kova paikka. Nuori tuntee ja reagoi usein siksi, että hän pyrkii irti vanhemmistaan. Se on kaikille osapuolille kipeä prosessi. Se on kuitenkin välttämätöntä matkalla lapsesta aikuiseksi. Aikuisen tehtävänä on kestää nuoren kuohut niin vaikeaa kuin se usein onkin.

Kuulostaa myös siltä, että tyttäresi saattaisi olla ainakin jonkun verran masentunut, mikä on luonnollista, tavallista ja ymmärrettävää. Ystävyyssuhteet ovat nuorille tärkeitä, ja joukkoon kuulumisen paine kova. Ulkopuolelle jäämisen kokemus voi tehdä nuorelle hyvin kipeää ja saa hänet tuntemaan itsensä arvottomaksi, mitä hän ei tietenkään ole. Meidän vanhempien on toisinaan erittäin vaikea käsitellä oman lapsen vaikeita tunteita. Oman lapsen sanat voivat loukata todella paljon. Hienoa, että olet yrittänyt ohjata häntä ammattiavun piiriin, vaikka se ei ole tuottanut tulosta ainakaan vielä.

Monista nuorista tuntuu, että hän on ainoa ihminen maailmasa, joka on yksin, jonka isä on kuollut, jolla on ”tyhmä äiti” tai mitä tahansa muuta. Voisitko yrittää sanoa tyttärellesi, että moni nuori saa apua ammattiauttajalta, ja hän ei todellakaan ole ainoa, jolla on tämänlaisia tunteita tai elämäntilanne. Sen lisäksi kasvaminen tekee kipeää – kaikille. On aivan ok kokea erilaisia tunteita, ja niitä voi olla joskus hyvä käsitellä ammattiauttajan kanssa. Jos hän ei milllään suostu lähtemään avun pariin, voisit kenties antaa hänelle MLL:n lasten- ja nuorten palvelun yhteystiedot? Meille voi soittaa, kirjoittaa tai olla chatin kautta yhteydessä vuoden jokaisena päivänä. Lisätietoa palvelusta ja sen aukioloajoista löytyy täältä http://www.mll.fi/nuortennetti/

Mitä sinun hyvinvointiin tulee, kannustan sinua olemaan armollinen itsellesi! Olet hyvä äiti, olet tehnyt jo paljon, ja teidä perhettä on kohdannut suuri suru 6 vuotta sitten. On luottamuksen osoitus sinua kohtaa, että nuori kapinoi kotona. Sinä olet turvallinen! Et voi kuitenkaan ottaa yhtään askelta lapsesi puolesta ystävyyssuhteiden tai muun kasvun tiimolta: voit vain seistä rinnalla, tukea ja rakastaa. Kerro, että haluat auttaa ja olet hänen rinnallaan aina ja siihen asti varsikin, että hän voi paremmin. Et jätä häntä yksin. Kerro, että kasvaminen tekee kipeää, mutta hänellä on oikeus ja mahdollisuus hyvään elämään ja aikuisuuteen. Olet itsekin ollut joskus nuori – löydätkö sieltä jotain omaan kasvuusi liittyvää, josta voisit puhua hänen kanssaan?

Kerro, että ystävyyteen ei voi pakottaa, mutta ottamalla riskejä, menemällä mukaan, uskaltamalla olla ystävä muille hän varmasti löytää itselleen ystäviä ja joku päivä kumppankinkin. Puhu niistä monista ihanista puolista joita hänessä on – kannusta vahvuuksien kautta.

Anna ikävien solvauksien mennä kuin vesi hanhen selkää, mutta toki joku raja pitää olla vähintään siinä kielenkäytössä, jota kotonanne käytetään. Voit sanoa, että ”näen että olet tosi tosi vihainen ja pettynyt. Jutellaanko siitä mistä se johtuu ja miten tilanne muuttuisi?”. Älä mene mukaan nuoren pahaan oloon; se ei auta ei sinua eikä häntä.

Sinulla on oikeus ja velvollisuus pitää huolta omasta elämästäsi ja hyvinvoinnista. Voimalla itse hyvin voi tyttäresi voida hyvin. Lentokoneessakin meitä kehotetaan laittamaan ensin itselle happinaamari ja vasta sitten auttamaan muita. Tyttäresi ei ole enää pieni lapsi, mutta sama vertauskuva toimmii tässä. Nuku, liiku, syö hyvin, tee asioita, joista nautit. VAraa aikaa rentoutumiselle; siihen sinulla on oikeus. Et paranna tilannetta murehtimalla tyttäresi asioita, mutta voit yrittää auttaa häntä ratkaisemaan niitä hänen kanssaan.

Hae omaan jaksamiseesi apua myös ulkopuolelta, jos tuntuu että siitä olisi apua. Terveyskeskus, perheneuvola, kirkon perheasiainkeskus tai vaikka työpaikkalääkäri voivat auttaa sinua eteenpäin. Onko sinulla hyvää ystävätärtä tai sukulaista, kenen kanssa voisit puhua. Vertaistukea saat vaikkapa täältä MLL:stä ja muiltakin nettipalveluista.

Myös sinä voit soitta meille MLL:n maksuttomaan Vanhempainpuhelimeen tai kirjoittaa meille kirjeen. Voit olla yhtyedessä nimettömänä, ja tiedot palvelusta ja aukioloajoista löydät täältä: http://www.mll.fi/vanhempainnetti/ Täällä voit jatkaa asian ja tilanteesi pohdintaa koulutetun MLL:n vapaaehtoisen kanssa, joka on myös itse aina vanhempi.

Toivotan sinulle ja tyttärellesi kaikkea hyvää ja lähetän paljon lämpimiä ajatuksia.

Nimetön

Hei,

Kuulostat todella väsyneeltä, ja sen ymmärrän hyvin. En kuitenkaan usko, että tyttäresi on mielisairas. Nuoruusiässä tunteet kuohuvat. Vanhemmalle oman nuoren myllertävien tunteiden vastaanottaminen voi olla kova paikka. Nuori tuntee ja reagoi usein siksi, että hän pyrkii irti vanhemmistaan. Se on kaikille osapuolille kipeä prosessi. Se on kuitenkin välttämätöntä matkalla lapsesta aikuiseksi. Aikuisen tehtävänä on kestää nuoren kuohut, niin vaikeaa kuin se onkin.

Me vanhemmat vastaamme yleensä murrosikäisen kiukun tai pettymyksen purkauksiin lohdutuksella tai moitteella. Lohduttelevan, moittivan tai neuvovan suhtautumistavan tilalle on olemassa toimivampi lähestymistapa, kuunteleva ja ymmärtävä tapa. Täällä MLL:n nettisivuilla osiossa ”Tukivinkit” on mielestäni hyvä artikkeli ja vinkkejä siitä, miten toimia, kun tunteet kuohuvat. Laitan linkin sivustolle tähän,jos haluat tutustua, lukea ja testatakin käytännössä:

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/nuoren_tunteet_kuohuvat/

On todella tärkeää, että myös sinä jaksat. Kirjoitat, että olet lopussa ja erittäin väsynyt. Ymmärrän tämän hyvin. Nuoresi testaa sinua ja luottaa sinuun, ja itse asiassa varmasti myös haluaa, että sinä jaksaisit. Meidän murrosikäisten vanhempien tulisi pystyä olemaan samalla kovia mutta pehmeitä. Kaikkia iskuja ei pidä eikä kannata ottaa ihon alle, sillä ei nuoresi edes tarkoita kaikkea sitä ikävää ja pahaa, mitä sinulle sanoo. Paha olo on helppo purkaa siellä, missä se on turvallista: kotona ja äidille.

Anna osan nuoren sanoista ja huudoista mennä toisesta korvasta sisäänja toisesta ulos. Toki, aseta joku roti ja rajat sille, miten kotona puhutaan – käytöstavat jossain määrin on aina säilytettävä. 15 -vuotiaat ovat erittäin itsekeskeisiä. Heillä on suuri huoli siitä, kelpaavatko, kuuluvatko joukkoon, keitä ovat, minne ovat menossa, mistä tulossa …. He ovat jo aika isoja mutta silti ihan keskenkasvuisia. Kasvaminen tekee kipeää; äidistä ja isäsät pitää päästä irti, mutta ihan valmis ei ole vielä omaan itsenäiseen elämään. Moni nuori kokee tuossa vaiheessa syvää yksinäisyyttä ja pohtii syntyjä syviä, kunnes hieman seesteisempi varhaisaikuisuus alkaa.

Liiku, nuku, syö hyvin ja varaa aikaa omalle rentoutumisellesi. Sinun ei tarvitse ottaa nuoren murheita omille harteillesi; vaikka haluaisitkin, etä voi yhtään askelta ottaa hänen puolestaan. Hänen täytyy kipuilla oma nuoruutensa ja elämänsä kohti hyvää aikusuuttta, joka varmasti koittaa. Kuten lentokoneessa laitetaan happinaamari ensin omalle ja vasta sitten muiden kasvoille, pidä ensin huolta itsestäsi: vasta silloin voit edes olla avuksi muille.

Äidinrakkaus on meillä kaikilla joskus katkolla: myös me vanhemmat joudumme työstämään joskus vihan kautta sitä välttämätöntä päämäärää, että meidän tehtävä on päästää irti rakkaista lapsistamme.

Niin hankalaa kuin se varmasti onkin, kehu nuortasi niistä monista hyvistä asioista, joita hänessä on. Pyri tähän etenkin silloin, kun ei ole kriisi ja huuto päällä. Sano vaikka ”ihanaa, kun olet kotona” tai ”tykkään niin paljon, kun tyhjentänyt astianpesukoneen” tai ”olet tänään todella tyylikäs ja sievä”. Kun hän kipuilee, kerro että rakastat, välität ja olet hänen rinnallaan nyt ja aina tukemassa häntä kasvun tiellä. Voit sanoa, että nuoruus on joskus kivuiliasta; olet itsekin ollut kerran nuori.

Voit halutessasi soittaa meille MLL:n maksuttomaan Vanhempainpuhelimeen tai kirjoittaa meille kirjeen. Voit olla meihiin yhteydessä nimettömänä ja pohtia tilannettasi koulutetun vapaaehtoisen työntekijän kanssa. Palvelun yhteystiedot ja aukioloajat löydät täältä http://www.mll.fi/vanhempainnetti/

Toivotan sinulle ja perheellesi kaikkea hyvää ja lähetän paljon lämpimiä ajatuksia.

Nimetön

Meillä on kohta 15-vuotias tyttö, joka ei käy koulua ollenkaan. Rahaa hän pummii jatkuvasti. Palvelu pelaa, mutta mitään hän ei anna takaisin. Ymmärrän, että minun/meidän pitäisi laittaa hänelle rajat. Aina, kun näin teemme, niin hän uhkaa tehdä itselleen pahaa. Hänellä on sellainen sairaus, mikä vaatii säännöllistä lääkitystä. Kun rajoja laitetaan, niin lääkkeet jää purkkiin tai hän uhkaa tappavansa itsensä. Lääkärit on todennut, että hän ei tarvitse terapiaa. Tilanne on ihan kestämätön. En tiedä, että kuinka pitkälle hän on valmis menemään, mutta selvästi pidemmälle kuin mitä minä olen valmis kokeilemaan. Toivon, että lastensuojelu puuttuisi tilanteeseen pian. Olen jo hänestä 2 ilmoitusta tehnyt.

Kiva lukea, että te saitte apua sosiaalityöntekijöiltä. Toivottavasti mekin saamme.

Vastaa aiheeseen: Erittäin uupunut äiti pyytää apua

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.