Erityisherkkä äiti ja uusio suurperhe

Loppuunpalanut

Haen vertaistukea täältä kun en enää tiedä mitä tehdä. Olemme uusioperhe. Minulla kaksi lasta (4 ja 9v), miehellä kolme lasta (6, 9 ja 11v). Neljä lapsista asuu vuoroviikoin meillä ja yksi lapsista kokoajan (minun 9v lapseni).
Olen erityisherkkä. En kestä meteliä, kaaosta, sotkua, epäjärjestystä jne. Lisäksi minulla on masennusta. Olemme seurustelleet miehen kanssa nyt vuoden. Yhteen muutimme melko nopeasti. Alkuun siedin hampaita purren ne viikot kun lapset ovat täällä. Nyt jo viimeiset neljä kuukautta lapsiviikot on ollu yhtä helvettiä. Miu mieli ei kestä enää yhtään kaaosta ja mekkalaa. Joten lapsiviikot on aivan hirveitä. En ole ikinä unelmoinut isosta perheestä. Pienestä asti olen hakeutunut rauhaan. Olemme miehen kanssa puhuneet asiasta ja joko meidän täytyy muuttaa erilleen niin että mies asuu lapsiensa kanssa lapsiviikon erillään ja lapsettoman viikon kanssani. Tämä olisi se hirvein vaihtoehto sillä olen läheisriippuvainen. Olemme puhuneet myös siitä jos miehen lapset olisi meillä seitsemän yön sijasta vain neljä yötä. Tunnen itseni tämän takia maailman surkeimmaksi ihmiseksi jos ns. pakotan miehen tähän vaihtoehtoon. Pelkästään masennukseni vie molempien voimavaroja ja siihen tämä yliherkkyys vielä. Emme kumpikaan halua erota mutta olemme loppuun palanut kun emme tiedä mitä meidän pitäisi tehdä.
Tilanne hankaloittaa miehen lapsien äiti jonka luona lapset saavat olla ilman sääntöjä ja rajoja. Joka ikisestä asiasta pitää joka lapsiviikko muistuttaa kuinka toimia. Muksut huutaa että miksi ei saa valvoa yli puolen yön kun äitilläkin saa, miksi ei saa pelata kokoajan kun äitilläkin saa. Miksi pitää ulkoilla kun äitillä ei tarvia.
On todella uuvuttavaa tapella siitä että vaatteita vaihdetaan päivittäin, vessa vedetään kun siellä käydään, on nukkumaanmenoajat ja ruoka-ajat.
Lasten äidille on asiasta sanottu monesti että voisi olla perussäännöt samat molemmilla puolilla. Saamme vain huutoa että olemmepa me täydellisiä ja hän saa tehdä mitä haluaa. Lapset ramppaa jatkuvasti hammaslääkärissä kun äidillä syövät karkkia joka ikinen päivä ja hampaita ei tarvitse pestä. Meillä sitten kuunnellaan itkua kun ei saa syödä karkkia ja juoda limpparia päivittäin ja ne hampaatkin pestään täällä!
Välillä tuntuu että vaikka mitä tekisi ja sanoisi ja yrittäisi niin ei lapset välitä.

Itse uusioperheessä elänyt

Hei. Olisi tärkeintä että saisit voimavarasi nostettua. Pyri vaikka että teet joka päivä yhden tunnin jotain sellasta, joka saa sinulle hyvän olon tunteen vaikka hiljainen kävelylenkki.. ja tajuan täysin jos tämä ei ole aina mahdollista (itse yh), mutta sillä tavoin se vaikuttaisi kaikkien hyvinvointiin.

Ei ole lasten edun mukaista, että ei ole kodeissa samat säännöt. Mutta tuon ikäiset jo ymmärtävät että kaikkialla ei toimita samalla tavalla .. uskon että kyseessä on jonkilainen kapina tai ’oire’ että heilläkin on paha olla jostain syystä, mutta ei löydy sanoja. En kannusta tuohon, että lapset kävisivät vähemmän koska siitä voi syntyä enemmän eripuraa.. ja jos on niin että lapsilla on paha olla nii se ruokkisi vain lisää sitä.

Keskustelu on paras ratkaisu, mutta ei se helpoin. Kertokaa lapsille, että täällä kodissa toimii nämä säännöt, toimittiin sitten toisen vanhemman luona erilailla tai sitten ei. Ja olisi tärkeää myös sanoa lapsille, että miltä teistä aikuisistakin tuntuu esim. ”Riiteleminen väsyttää meitä kaikkia. Säännöt on sitä varten että kaikilla olis parempi olla” . Ja yks tärkeä juttu on et heittää lapsille välillä sen ns. ’pallon’ ja kysyy et ”mitä meidän pitäis tehdä et kaikilla olis parempi olla?” Usein lapset tietävät ja tajuavat kun ’pakotetaan’ miettimään.

Ja itse myös joskus väsyneenä vanhempana ollu ja ylisuorittaja ku oon niin vinkki. ”jos en tee jotain asiaa tänään, niin muuttuuko mikään jos teen sen vasta huomenna tai ylihuomenna” tarkotan vaan, että hellitä mistä voit, ei aina tarvi jaksaa ja sen saa sanoa ääneen. Ei se tee ketään huonoksi, helpottaa vaan

Aloittaja

Kiitos kannustuksesta. Nyt onkin yritetty pyrkiä siihen että joka päivä olis edes hetki että saisin olla itekseni.

Lasten kanssa on keskusteltu monesti, viimeinen vuosi. Joka päivä, monesti. On sanottu että vaikka äidillä ei olisi sääntöjä niin se ei tarkoita että täälä ei olisi. Mutta suoraan sanoen muksuja ei kiinnosta. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :( ovat myös suoraan sanoneet meille (varsinkin tyttö) että äidin luona on kivempaa siksi koska tietävät että saavat olla ulkoilematta ja saavat syödä karkkia. Ja myös se että äiti ei koskaan komenna ja ostaa joka kerta kaupasta leluja kun käyvät ostoksilla. Äidin kanssa on keskusteltu asiasta ja sanottu suoraan että on ns kaveri eikä äiti lapsilleen. Että kyllä niille lapsille voi asettaa rajat ja joka ikinen kauppareissu ei tarvitse ostaa jotakin. Tästä asiasta on puhuttu myös yhteisesti lastenvalvojan kanssa. Sielä äitin ainoa kantaanotto oli se että hän saa kasvattaa lapset miten tahtoo ja ostaa niin paljon leluja lapsille kuin tahtoo.

Viimeeksi viime viikolla keskusteltiin lapsien kanssa säännöistä. Olivat vaan joo joo ja seuraavassa hetkessä kaikki oli unohdettu.

Miehen lapset ovat tartuttaneet myös huonoja tapoja omiin lapsiini (ilkeästi sanottu,tiedän). Omat lapset on aina pessy hampaat kiltisti ja ei ongelmia vaatteiden vaihdossa. Kun ovat nähneet miten miehen lapset käyttäytyy niin nyt myös omat lapset käyttäytyy samalla tavalla. Matkii aivan kaikkea.

Ehkä omat asunnot olisi sitten paras tässä tapauksessa :( sitä en haluaisi! Mutta viiden lapsen taloudessa ei vaan oma pää kestä kun omalle mielelle kaikki on liikaa

Alueelle ‘Perheen kriisit ja muutokset’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.