Siirry sisältöön
Nimetön

Hei !

Eskari-ikäiseni on jo pitkään käyttäytynyt huolestuttavasti. 6-vuotias tyttö ei ole mielestäni ollut oma itsensä eskarivuonna. Hän ei vaikuta siltä huolettomalta, spontaanilta ja iloiselta tytöltä kuin aiemmin. Nyt viime viikkoina on ulosmeno alkanut olla vaikeaa. Vaatteita ”ei muka löydy” ja sitten taistellaan päästäänkö ovesta ulos vai ei. Päiväkotiin menokin on alkanut vaikeutua. Pelkään, että kahden viikon joululoman jälkeen asia ei tule vieläkään sujumaan. Muutto on sellainen muutos joka tässä syksyn aikana on tapahtunut. Tosin päiväkoti ei vaihtunut, muuttomatkaa vanhasta kodista uuteen tuli ehkä kilometri. Onko tämä nyt sitten ollut niin dramaattinen muutos ? Neuvoja, please ! Koko perhe alkaa olla väsynyt tähän.

Nimetön

Meillä samanlaista…. Aikaisemmin päiväkotiin mentiin mielellään ja iloisin mielin. Eskari syksyn aikana vaikeudet ovat alkaneet. Huuto potkuraivareita kun pitäisi lähteä eskariin siellä on kuulemma tyhmiä tätejä (samoja kuin ennenkin) Kaverit pysyneet samoina ym… Yöllä nähdään painajaisia, päivällä ollaan kiukkusia. Mietin ja ihmettelen mihin se äidin hymyilevä kullan nuppu on hävinnyt??
Kun kysyn että miksi sinulla on paha mieli, kiukuttaa etkä halua mennä eskariin niin hän ei tiedä?
Onkohan se vaan tähän ikään liittyvää??
Joka tapauksessa varasin ajan tytölle perheneuvolaan, ehkä ne siellä osaa auttaa häntä kertomaan mistä paha olo johtuu.
Aikas rankkaa on ollut!!!

Nimetön

Hei,
Kuulosti niin tutulta, että oli pakko kirjoittaa. Meillä oli aivan samanlaista eskarivuonna. Ihmettelin, että kuka on vaihtanut pojan tuohon hirviöön. Joka ei osaa enää mitään, saa raivareita, ei usko mitään ja jonka mielestä kaikki on tyhmää. Eskaritätien kanssa puhuin asiasta ja siellä sanottiin useamman kymmenen vuoden kokemuksella, että kuuluu ikään. Tuossa iässä ollaan vielä lapsia, mutta jo tarhan vanhimpia ja siinä välissä sitten taiteillaan ja koulukin jännittää jo pikkuhiljaa. Meillä tilanne helpotti, kun loma alkoi kesällä. Mutta muistan hyvin, miten äärettömän rankkaa aikaa se eskarivuosi oli. Ja se lapsen muutos tuli todella nopeasti ja varoittamatta.
Neuvoja en osaa antaa, muita kuin että nämä perinteiset rajat ja rakkautta ovat ne parhaat. Toivotan teille voimia ja pitkiä hermoja!

Nimetön

”kuuluu iän mukaiseen kehitykseen”, väittäisin. Oman poikani kanssa eskarivuosi oli hankala; poika kiusasi muita, yritti tehdä mitä huvittaa, venytti ja paukutti rajoja niin että meitä kyllä jo alkoi mietityttää, mitä olemme tehneet väärin. Mutta pidimme tavallisen linjan, säännöistä kiinni, teimme kaikkea yhdessä pojan kanssa ja nyt voin sanoa, että hän on fiksu ekaluokkalainen, aivan eri muksu kuin eskarissa. Rauhallinen, käy koulussa mielellään ja on omatoiminen. Onneksi jaksoimme, toivottavsti tekin, kyllä taas tulee helpompi aika!

Parempi mielestäni kokeilla rajoja ja rakkauden riittoa eskariaikana kuin sitten koulussa, eskarissa vielä valvovia silmiä on enemmän kuin sitten koulussa. Ja vastuuta – pieniä sopivia määriä, jotta hän saa kokea myös kasvavansa vanhempienkin silmissä…ja itsevarmuutta sen myötä, onnistumisen kokemuksia :)

Vastaa aiheeseen: eskari-ikäisen ”uhma”

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös