Nyt tuntui,että on pakko avautua jossain omasta tilanteesta.Olen nuori kahden pienen lapsen äiti vanhin(tyttö) täytti juuri kaksi ja kuopus(poika) näinä päivinä täyttää yksi vuotta.Tytön vauva aika meni hyvin lukuunottamatta sitä raskausväsymystä kun aloin toista odottaa.sain siihen tukea.Sitten syntyi poika ja sain kamalia kuolemanpelko ajatuksia jotka vaikeutti selviytymistä arjen askareista.se pelko sairauksien,kuoleman pelko oli joka hetki läsnä.Nyt alkaa helpottaa ja olenkin raskaana (tällä kertaa vahinko)(pillerit oli käytössä)mietin mitä ihmettä teen,miten jaksan kolmen alle 4 vuotiaan kanssa.abortti kuulostaa niin…olen ollut itse aina sitä vastaan,mutta nyt tässä tilanteessa jo harkitsen sitä.en tätä asiaa meinannut uskaltaa ottaa esille koska se aiheuttaa niin voimakkaita tunteita aina.toivon että saisin vastauksia ja kokemuksia joilla sitä on.kiitos
itse olen synnyttänyt juurikin kolmessa ja puolessa vuodessa kolme lasta. Nuorin on nyt 6kk. Itse olen 26v. Olen pärjännyt yllättävän hyvin ja onneksi nuorin on ollut tähän asti helpoin, kun nukkuu ja syö hyvin. Itse olen joutunut hoitamaan kaikki lapseni yksin, sillä lasten isästä ei ole juurikaan hoitoapua, eikä sukulaisia tai muuta tukiverkkoa ole lähellä. Myönnän, että välillä on rankkaa, mutta yhdestäkään en luopuisi :)
Sinun kuitenkin täytyy itse tehdä päätös. Sinä parhaiten tiedät omat voimavarasi ja saatko muilta apua tarvittaessa.
Haluan sanoa, että se on mahdollista, olen sen itse kokenut!
selvennykseksi kysyisin pelkäätkö kuolemaa itsellesi vai lapsillesi? voisit ehkä käydä puhumassa asiasta ammattilaisen kanssa ja saada apua. sitten saattaisitkin jaksaa vielä yhden pienen taaperoisen siinä muiden jatkona.
itse aloin odotta pikkuistani aivan väärään aikaan. halusimme silti pitää lapsen. mieheni kuoli kun vielä odotin. halusin silti pitää lahjan joka minulle suotiin ja ottaa vastaan mitä tuleman pitää. nyt olen reippaan ja tempperamenttisen kaksi vuotiaan yh. sain myöhemmin kuulla gynekologiltani etten voi saada lapsia ja että on ihme että olen synnyttänyt terveen normaalikokoisen lapsen. iloitsen ja kiitän hänestä päivittäin.
luulen että saattaisit katua aborttia jälkikäteen, kerta yleisesti olet niitä vastaan. ehkä nyt uupuneena se tuntuu hyvältä ratkaisulta mutta entä myöhemmin? jos tilanne todella on se ettet jaksa/halua tätä lasta, kannattaa miettiä myös muita vaihtoehtoja ei abortti toki ainoa ole. lapsen voi antaa esimerkiksi adoptioon, jolloin hän saisi kuitenkin mahdollisuuden elää. itse vastustan abortteja mutta sehän on jokaisen odottavan äidin itse päätettävä, sillä sinä olet se joka vastuuta päätöksestä kantaa lopun ikänsä. mieti tarkkaan!
Pelkään,että minulla on jokin sairaus kuten syöpä tai jokin muu vakava sairaus.Sen kanssa eläminen on tuottanut niin paljon tuskaa.Olen käynyt puhumassa asiasta,mutta en ole kokenut saavani helpotusta siitä.Olenhan masentunut ja tarvitsen automaattisesti mieliala lääkkeet,joihin en haluaisi kajota.Päivä päivältä alkaa onneksi helpottaa mutta siellä ne pelot kuitenkin kytevät.Ihanaa on että ihmiset ei ajatuksiani tuomitse ainakaan kaikki.Miettinyt olen ja itkenyt.saattaisin todella katua.Miettisin laskettuna aikana,että minkähänlainen se pieni nyt olisi.Sitä tuoksua ja pieniä varpaita.Olen ihan sekaisin.helpottaa kuulla,että siitäkin voi selvitä.sinullakin on ollut raskas tilanne.Ihailen tuollaista vahvuutta.Kuolema on hyvin koskettavaa ja rankkaa.kiitos sinulle!sain ajattelemisen aihetta.Minulla on tukiverkosto kyllä olemassa.Hyvin vähän ystäviä.Osa kaikonnut kun aloin esikoista odottaa.
Kiitos viestistäsi.Miten teillä päivärytmitys on onnistunut ja mitä teette päivisin lasten kanssa?me asumme maalla ja täältä lähteminen on jo kahden kanssa aikamoinen prosessi.Mietin nyt sitäkin onko se näiltä jo olemassa olevilta lapsilta taas pois,kun tulee vauva?Miten saavat tarpeeksi virikettä?Mietin aivan liikaa,tiedän
Et kertonut tarkemmin onko sinulla läheisiä jotka voisivat auttaa lasten hoidossa tai olla vaikka henkisenä tukena? Ilman muuta apua tulet tarvitsemaan ja ellei sitä löydy lähipiiristä, voisit kysyä perhetyöntekijää tai vaikkapa tukiperhettä sosiaalitoimen/neuvolan kautta.
Meillä on kolme lasta ja sanoisin että todella hyvä lapsimäärä, olisin halunnut neljännenkin mutta se ei meillä onnistunut.
Kaikkea hyvää sinulle, uskon että jaksat ja pärjäät, mutta pyydä rohkeasti apua.
en tiedä onko ollut vähän tuuriakin, kun tuntuu että moni asia on ihan luonnostaan mennyt niinkuin on parasta. Esim. Keskimmäistä imetin kolmannen syntymään asti. Olin puhunut hänelle, että vauvalle täytyy sitten jättää kanssa maitoa kun syntyy ja vaikka pidin häntä tosi pikkuvauvana hän sen ymmärsi, eikä kiukutellut yhtään. Nykyään vanhemmat lapset leikkivät aika hyvin keskenään ja he ymmärtävät aika hyvin, kun sanon että hoidan nyt vauvaa. Varmasti auttaa kun yrittää ottaa isommat mukaan vauvan hoitoon. Kaikki olen tehnyt samalla tavalla, kun kahdenkin kanssa. Aikaa menee aina vaan vähän enemmän:) itse asun pk-seudulla, eikä mulla ole ajokorttia, joten kuljen katraani kanssa tuplarattailla ja vanhin kävelee. Olemme täällä päin ihmetyksen ja kauhistelun kohde, kun näytän aika nuorelta ja täällä harvalla mun ikäisellä on edes yhtä lasta, saati sitten kolmea alle 4-vuotiasta :) eipä ole siis meillä niin eroa ollut, onko 2 vai 3 lasta. Uskon että ensimmäinen lapsi on suurin shokki, kun kaikki on uutta, nyt kolmas menee siinä, missä muutkin. tsemppiä!