Kotona keväällä 17-vuotta täyttävä tyttö ja hänellä myös pari vuotta nuorempi sisko,olen vuosia ollut yksinhuoltaja ja hoitanut aina lasteni asiat hyvin.Nyt olen todellisessa pattitilanteessa vanhemman tytön kanssa,riitelemme hyvin vähäpätöisistä asioista lähes päivittäin,jos sanon hänelle neuvoakseni mielipiteeni,hän hyökkää heti minua vastaan,kaikkien muiden sanomiset ja mielipiteet tuntuvat olevan oikein,minun ei.Hän myöskin kyseenalaistaa kaiken mitä teen tai jätän tekemättä,komentelee pikkusiskoaan ja provosoi hyvin ilkein sanoin,varsinkin minua.Nyt viimeisin asia josta hän on useasti jo maininnut on että haluaa muuttaa pois kotoa koska emme vaan tule enään toimeen??olen ollut hieman mukana siinä asiassa(eli että asia selvä) ja seurannut miten hän siihen reagoi,joka kerta asia johtaa myöhemmin sovintoon ja sitten hän ikäänkuin hyvittää kotitöillä asiaa..koskaan ei tule ja pyydä anteeksi,minä yleensä menen ja halaan ja pyydän anteeksi?olen ruvennut miettimään että miksi?mitään kotitöitä hän ei nykyään tee,ja nyt lopetin pyytämisenkin,teen kaiken itse,ei tarvitse niistä sitten riidellä.Hän on myöskin seurustellut melkein puolitoista vuotta,poika on oikein mukava ja tulen hänen kanssaan hyvin toimeen.mutta se,että he ovat lähes aina meillä ja kaikki viikonloput menee siis siihen kun passaan,he eivät osallistu mihinkään,makaavat pitkälle iltapäivään ja sitten olen niin tyhmä että valmistan ruokaakin siten kun he heräävät,parhaimmillaan 15.30.olen tässä nyt maininnut että he voisivat olla kyllä välillä pojankin kotona,tästä sain tyttäreltäni hyvin vihamielistä ja inhoittavaa tekstiä,tyyliin että ”kyllä me täällä saadaan olla”…sitten kun yhtenä viikonloppuna yritin pitää tiukasti kiinni asiasta,niin poikaystävä lähti siihen että ”hän ei ole tervetullut meille”,annoin jälleen periksi.olen todella tuskastunut tähän tilanteeseen,tuntuu välillä että olen kylässä omassa kodissani.tänään kävimme hyvin äänekkään keskustelun ja jälleen samasta aiheesta että ”en jaksa kattella sun naamaasi ja mielelläni lähden omaan kämppään” jne.sanoin sitten että selvä,ilmoitin sossuun että olisi tarvetta yksiölle,lapseni olisi valmis muuttamaan.tarvitsen lähinnä neuvoa käytännön järjestelyissä,vastausta en vielä saanut.Kyseisen tilanteen jälkeen emme puhuneet sanaakaan tyttäreni kanssa.tottakai olen surullinen ja ahdistunut että jos en vie tätä nyt loppuun,lapseni katsoo minua entistäkin ylempää,häviäjähän minä olen jos aina annan periksi,ja toisaalta en haluaisi lapseni nuoruuteen vielä niin paljon vastuuta kuin mitä omassa kodissa on ja siihen harrastukset ja ammattiin opiskelu päälle.Mutta nuorempaa tyttöäni käy jo sääliksi,aina riidan keskellä.Kertokaa ihmiset kokemuksianne.
On hyvä muistaa ja muistuttaa nuortakin siitä, että jos alaikäinen ei pysty noudattamaan niitä sääntöjä, jotka vanhemmat ovat perheessä asettaneet, on lastensuojelun tukitoimet aina saatavilla, eikä nuoren mielipidettä tarvita. Oma perheeni on samoin lopen uupunut vanhimman poikamme (16-v.) nettipeliriippuvuuden myötä kasvaneesta jatkuvasta vastustavasta, jopa aggressiivisesta käyttäytymisestä meitä vanhempia kohtaan. Tilanne kärjistyi muutama viikko sitten siihen, että poika uhkaili kotonamme leipäveitsen kanssa vaatien nettiä itselleen kahden aikaan yöllä. Ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin soittaa poliisit paikalle. Asiat lähtivät siitä etenemään sitten hyvin nopeasti ja tällä hetkellä poikamme on sijoitettuna vastaanottokodissa. Olemme todella tyytyväisiä ammattilaisten apuun, jota poikamme on siellä saanut. Vanhemmille tällainen ratkaisu on varmasti yhtä kova, jos ei kovempikin paikka kuin nuorelle. Sitä kokee olevansa niin epäonnistunut vanhempana, vaikka on kaikkensa yrittänyt. Ennen kuin on todella vastatusten tällaisen tilanteen kanssa, ei voi uskoa, että tällaista voi meidän perheessä oikeasti tapahtua. Sillä ei näytä olevan mitään merkitystä, että on rakastavat vanhemmat, jotka korkeasti koulutettuja, vakituisessa työssä, elintaso keskivertoa korkeampi ja lapsilla kaikki mahdollisuudet harrastaa, mitä ikinä keksivät. Sitä toivoo vaan, että joku osaisi sanoa, missä on mennyt vikaan? Ja miten osaisi olla tästä eteenpäin, että paluu pojan kanssa normaaliin arkielämään onnistuisi?
Minulla on samanikäinen tytär kuin sinulla (ainoa lapsi) ja ollaan oltu kaksistaan tyttären syntymästä asti. Tähän asti meillä ei ole suurempia riitoja ollut ja aina ollaan tultu hyvin toimeen keskenämme. Nyt kuitenkin on tyttö alkanut itsenäistyä ja panemaan kampoihin miltei joka asiasta. Kaikki muut äidit ovat parempia kuin minä, minä olen epänormaali kun minulla ei ole miestä, jne jne. Lauantaina hän oli menossa kaverinsa synttäreille jotka olivat kaverin isovanhempien asumattomassa talossa jossa heidän oli aikomus yöpyä. Meille tuli hirmuinen riita sen syistä kummemmin mainitsematta. Tyttö lähti ja on vieläkin sillä tiellä – nyt on maanantai-ilta. Tekstiviestin olen saanut että palaa kotiin kun olen palauttanut hänen rahat tililleen(minun hänelle antamat isältään saamat elatusavut). Tiedän siis missä tyttö on mutta tietenkin haluaisin hänen palaavan kotiin. En suoraan sanoen tiedä mitä tehdä….
Minulla myös 16 vuotias tyttö, jonka kanssa arki on jatkuvaa vääntämistä. Takana on jo lyhytaikainen sijoitus nuorisokotiin tytön oman käyttäytymisen takia (yöpoissaoloja, lintsausta koulusta). Sama meno jatkuu jälleen, välissä ehti olla muutama kuukausi hyvää seesteistä aikaa.
Jos minä tietäisin missä hän on yötä, kun ei tule kotiin sovittuna aikana, menisin hänet sieltä hakemaan tai jos en saisi sieltä mukaani, soittaisin poliisit hakemaan.
Kerran soitinkin poliisille ja he poimivat tytön kaupungilta keskellä yötä. Se taisi olla hänelle aikamoinen häpeän aihe, kun kaverit näkivät. Edelleen hän pelkää poliisien ottavan kyytiin, mutta nykyisin en valitettavasti tiedä missä hän on kun ei tule yöksi.
Jos siis tiedät paikan, mene hakemaan ! Jos ei lähde mukaasi, soita poliisille.
Tämä kuuluu asiaan. Tyttäresi on haettava, vaikkakin ikävällä tavalla, itsenäisyyttä ja eroa sinuun.
Et nyt ihan kerro mistä riitelette, ”vähäpätöisistä asioista”, mutta jos asiat on vähäpätöisiä, miksi ihmeessä sinä lähdet mukaan riitaan. Anna olla, anna nuoren tiuskia yksikseen.
Tuo sinun hyvää tarkoittava ”sanon hänelle neuvoakseni mielipiteeni” vaan ärsyttää, anna nuorelle tilaa tehdä omat virheensä.
Kyllä se nuori oman käytöksensä tajuaa, jos hän kerran kotitöillä yrittää asiaa hyvittää. Anteeksipyytäminen ei ole helppoa, kotityöt ovat nuoren tapa pyytää anteeksi. Pyydä sinä anteeksi, näytä että välität, tytär saa hyvän mallin, vaikkei nyt vielä itse siihen käytökseen pystykään.
Toisaaltahan on hyvä että tytär ja poikaystävä viihtyvät teillä, eikö? Tiedät missä ovat.
Mutta lopeta passaaminen! Elä omaa elämääsi, omilla aikatauluillasi. Mene, harrasta, tapaa ystäviäsi jne.