Siirry sisältöön
Nimetön

Tyttöni aloitti yläasteen ja kaveri, jonka kanssa hän on ollut koko ala-asteen, on nyt mustamaalannut häntä, hylänyt ja puhunut pahaa päinnaamaa ja selän takana. Kun oli viimeksi meillä on jopa mennyt tyttömme tunnuksilla facebookkiin ja kirjoittanut kaikenlaista roskaa ja on estänyt tyttöämme pääsemästä koneelle vaikka hän on estellyt ja kehoittanut lopettamaan. Nyt hän on yksin isossa koulussa, jossa ei ole kavereita, kun olen ehdottanut tutustumaan muihin, niin hänestä ne vain katsoo oudosti. Tyttömme on aika arka ja hiljainen. Hänellä ei ole muita harrastuksia, kuin käy kanssani keramiikka-ryhmässä. Kuinka saisin häneen taas vanhaa iloisuutta ja rohkaisua? Kun olisi edes yksi kaveri……

Nimetön

Hei Surullinen!
Tyttäresi tilanne tuntuu tosi pahalle. Meillä on ihan vastaava tilanne menossa. Tyttäreni aloitti yläasteen (uudessa, isossa koulussa) ja pääsi samalle luokalle parhaimman kaverin kanssa (ollut esikoulusta asti). Nyt kesän aikana tapahtui tyttöjen välillä jotain ja kuvioihin tuli uusi kaveri. Nyt tämä tyttäreni bestis viettää kaiken ajan tämän uuden kaverin kanssa, etsii hänet koulussa välituntisin (eri luokalla), haukkuu kaikki uudella luokalla, ei ole yhteydessä tyttäreeni enää mitenkään jne. Tyttäreni on arka ja hiljainen ja tosi vaikea saada uusia ystäviä. Tämä ystävä on ollut ainoa ”todellinen” ystävä, muut ovat olleet vain kavereita, joiden kanssa ei vapaa-ajalla olla yhtään tekemisissä.

Tyttäreni on harrastanut tanssia monta vuotta tämän bestiksen kanssa. Nyt tämä bestis sai tämän uuden kaverin innostumaan tanssimisesta eli tässäkin kohtaa meidän neiti jää sitten syrjään ja kolmanneksi pyöräksi.

Tiedän, etten minä voi pakottaa ketään olemaan ystäviä, mutta tuntuu todella pahalta tyttäreni puolesta. Yritin kesällä keskustella tämän bestiksen äidin kanssa, mutta hän ”syyllistää” vain meitä: tyttäremme pitäisi olla aktiivisempi ja laitella viestiä enemmän (bestis laittoi itse yhden viestin kesän aikana), me asumme liian kaukana heistä (muutimme kaupunkiin viime kesänä, aiemmin asuimme ihan lähellä heitä)…

Tunnen itseni jotenkin ihan idiootiksi, että olin pitänyt tätä perhettä meidän ystävinä; veimme tätä tyttöä harrastuksiin, haimme jopa kotoa vaikka siitä tuli turhaa lenkkiä. Vein tyttöjä leffaan, maksoin tyttöjen iltoja jne. Tämä perhe ei pyytänyt meidän tyttöä mihinkään mukaan… Väkisinkin tulee ihan hyväksikäytetyn idiootin olo =(

Se, mitä pystyn tällä hetkellä tekemään, on olla tyttäreni tukena. Kaveriksi minusta ei ole, mutta voin ”hullutella” tyttäreni kanssa; lakkailla kynsiä, käydä leffassa, istua vierekkäin sohvalla ja katsoa yhdessä leffaa… Silti sydämeni tuntuu särkyvän, kun näen, miten tyttäreeni koskee… =(

Alueelle ‘Elämää murrosikäisen kanssa’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.

Takaisin ylös