Äiti

Olimme mieheni kanssa 10.v naimisissa. Meillä on kolme yhteistä lasta 9.v,7.v ja 5.v. Jouluna 2018 mieheni suuttui minulle ja lähti. Neljään kuukauteen hän ei ottanut lapsiin yhteyttä.
Vasta kun vanhin lapsemme laittoi isälle viestiä että on ikävä niin siinä kohtaa Isä otti yhteyttä.
Ensimmäisellä tapaamiskerralla neljän kuukauden jälkeen Isä päätti tutustuttaa lapset uuteen naisystäväänsä. Lapset järkyttyivät ja lapset menivät jotenkin iham sekaisin asiasta. He eivät enää halunneet mennä Isälle jos se nainen olisi siellä.
Seuraavalla tapaamiskerralla Isä suostui tapaamaan lapset yksin ja vierailu sujui oikein hyvin.
Nyt on kulunut kuukausi eikä isä ole pitänyt mitään yhteyttä lapsiin. Ei vastaa puhelimeen, ei viesteihin ei mitään.
Mitä mun pitää tehdä? Pitääkö tämän kaiken nyt käsittää niin ettei Isä halua pitää lapsiinsa yhteyttä. Millainen Isä tekee lapsilleen näin?

mummo

Onpas teillä kurja tilanne. Olet varmaan paitsi ymmälläsi, myös vihainen ja pettynyt. Ja lapset! Isän ikävä voi olla ihan musertava. Tarvitset nyt paljon voimia ja myös tukea ja apua. Isovanhemmat, tädit, kummit, enot, serkut . . . kaikki mahdolliset ihmiset, myös ystävät kannattaa nyt pyytää hätiin ja sinun ja lasten tueksi. Älä missään tapauksessa jää yksin miettimään tilannetta. Kehotan sinua myös ottamaan yhteyttä oman kotikuntasi sosiaalipalveluihin, lähinnä lastenvalvoja lienee se taho, joka osaa neuvoa sinua tuossa tilanteessa. Isällä on paitsi oikeuksia myös velvollisuuksia ja mikäli niistä ei pystytä sopimaan perheen kesken, lastenvalvoja osallistuu ymmärtääkseni tilanteen selvittelyyn.
Surullista aikaa varmaankin sinulle mutta lasten takia löydät itsestäsi varmaan voimia jatkaa eteenpäin. Muista, että sinun ei tarvitse jaksaa yksin.

Samassa veneessä

Olen suhteellisen samassa tilanteessa. Isä ilmoitti 8- ja 10-vuotiaille lapsillemme testiviestillä että sopimus on päättynyt ettei voi enää tavata heitä. ”Voidaan kuitenkin vielä pelailla netissä ja soitella!” Aivan kuin aikuinen mies olisi taantunut teiniksi jälleen. Meillä joskin n jo se tilanne että isällä on ollut uusi puoliso jos 5 vuotta mutta yhteistä asumista on takana vasta vuosi. Ongelmat alkoivat kun he muuttivat yhteen joten aavistelen että tässä näyttelee isoa roolia myös lapseton isän puoliso.

Lapset ovat surun murtamia ja molemmilla on masennuksen oireita ja itsetuhoista puhetta. Perheneuvolaan saadaan aika aikaisintaan 3.11. ja silloinkaan ei vielä kuulla lapsia, siihen on kysyttävä lupa isältä ja se kysytään sen ensikäynnin jälkeen. Lastensuojelusta tai sovittelijasta ei ole myöskään apua, nostavat kädet pystyyn.

Tuntuu siltä ettei kukaan voi auttaa meitä. Etävanhempaa suojellaan lastenoikeuksien hinnalla ja Follo sopimuskin oli vain rahastus.

Niksu

Äitini sai kaksi lasta isäni kanssa, olivat naimisissa, mutta ei onnellisia. Minä synnyin eroprosessin aikana. Isyystesti tehtiin kun olin jo kouluikäinen, ja kyllä 99,8 prosentin tarkkuudella olin isäni lapsi. Näin sisaruksiani vuosittain, asuin äitini kanssa. Oikeustaistelut käytiin vanhempien sisarusteni huoltajuudesta 70 – luvulla. Olin ja aina tulen olemaan se lapsi jolla ei ole isää. Olen isää lähestynyt elämäni varrella monet kerrat, mutta se kaikki mitä yritän on loputon suo johon hukun. Olen jo aikuinen, suren vain lapsuuttani ja niitä pettymyksiä kun yritin lähestyä isääni. Aikuinenkin on lapsi vanhemmilleen. Tämän isättömän elämän kanssa olen oppinut elämään, vaikkakin se on muokannut minua ihmisenä. Olen vahva, ehkä liiankin. Sisarukseni ovat saaneet molemmat vanhemmat, minä olen heillekin se vähän tai ei mitään. Näin se joskus menee… Nuoruus meni jo ja nyt on omat lapset….

Vastaa aiheeseen: Isän hylkäämät lapset

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.