Nykyisen aviomieheni kanssa ollaan asuttu saman katon alla 4 vuotta, lunastin puolet talosta (lainasta) omiin nimiini kohta muuton jälkeen. Pian taloon muuttoni jälkeen alkoi pikkuhiljaa selvitä lähinnä rahaan liittyviä asioita. Useita pikavippejä, luottokortteja, lainoja, laskuja… Maksamattomia, ulosotossa. Hän on näennäisesti yrittänyt tehdä jotain asioille ja niistä on tehty suunnitelmia ja sopimuksia useitakin, mutta jonkin ajan kuluttua minulle aina selviää että tilanne on ennallaan. Hän pimittää tietoja minulta. Kun kyselen, kertoo asioita valikoidusti ja yrittää piilotella huomautuslaskuja, ulosottoilmoituksia jne. Olen maksanut hänen ulosottojaan yhteensä 20 000 euroa kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa ollut, omilla säästöilläni.
Naimisiinmenon jälkeen tehtiin onneksi avioehto, varmuuden vuoksi.
Yhteisiä lapsia ei ole, hän on minua 12 vuotta vanhempi ja hänen 3 lastaan ovat jo aikuisia, yksi omani vasta 8-vuotias. Ja minä hoidan meillä ruokaostokset, talon laskut niin pitkälle kun palkka riittää ja hän maksaa aina jotain, välillä ei mitään ja loput jää maksamatta (eli ei tosiaankaan tarvitse ”minun lasta” elättää!)Esim. sähkö- ja lämpölaskua ei ole maksanut kahteen vuoteen kertaakaan. Talossa on jokin paikka aukirevittynä ollut koko täällä asumiseni ajan kun vanhaa taloa olisi kunnostettava. Kun en koskaan kunnolla tiedä rahatilannetta niin purkamisen jälkeen todetaan että ei olekaan varaa ostaa tarpeita että saadaan uutta tilalle. Sekä miehellä on melkoiset suunnitelmat, mitä tilalle laitetaan… Kun saisi edes kellariin ikkunat styroxien tilalle, ne on olleet kesken jo pari vuotta…
Lukuisista perhepalavereista ja suunnitelmista huolimatta tilanne ei ole korjaantunut. Ja koska minun kaikki tulot on menneet sitä mukaa, kun niitä tulee, en pääsisi muuttamaan tästä mihinkään. Mies jäisi taloon koska hänen se on alunperin ollutkin ja remontoitu talo hänen haaveensa. Tosin hän ei kyllä kauaa pysty yksin tässä olemaan. Hänellä ei ole mahdollisuutta maksaa minulle osuuttani, ei saa pankista enempää lainaa. Jatkossa kyllä pärjäisin omillani poikani kanssa, mutta alkupääomaa tarvitsisin aika paljon, koska mm. minun mukana taloon tulleita kalusteita ja kodinkoneita mies on antanut omille lapsilleen sitä mukaa kun ovat jotakin tarvinneet, mm. tv, blueray-soitin, imuri, mattoja, lamppuja, sohva, sänky, ym. pientä tarpeellista. Ja osa näistäkin on ollut meillä käytössä, eli eivät olleet ylimääräisiä. Ovat kuulema lainassa, en vaan ole oman poikani huoneeseen saanut esim. telkkaria ja videoita takaisin lukuisista pyynnöistä huolimatta.
Mies on yli 50-vuotias, eikä tule koskaan selviämään omista veloistaan. Luottojen kuukausilyhennykset on suuremmat kuin palkka. On jo kertaalleen ottanut isomman lainan että sai velkoja maksettua (otti kaiken minkä sai). Maksoi korttiluottojakin sillä, mutta koska sieltä vapautui rahaa käyttöön niin nekin luottorajat on ylitetty jo ajat sitten eli nyt velkoja on vielä enemmän. Velkajärjestelyyn ei suostu.
Mitta on täynnä. Vaihtoehtoja kaksi: tilanne jatkuu ennallaan ”kunnes kuolema meidät erottaa” tai jätän tämän laivan ja mies uppoaa yksin sen mukana jossain vaiheessa.
Kummankohan valitsisi?
Kirjoituksesta on jo aikaa, mutta minä valitsisin jättää ja lähtisin omalle elämän polulle. Poika ei saa kovin hyvää mallia miehestä ja sinun tehtävä ei ole miettiä miten mies pärjää asiodensa kanssa, kunhan saat omasi pois lähtiessä. Et jaksa itsekään tuota kovin kauaa.
Pidä kuitenkin huoli, että annan kaikkea lähtiessäsi vaan otat mukaan omasi.
Hae keskusteluapua ja siitä saat itsellesi tukea.
Täällä tilanne ennallaan. Lukuunottamatta, että olen tehnyt raha-asioiden suhteen selväksi, että jokaikinen talon lasku maksetaan jatkossa puoliksi ja jos hänellä ei ole rahaa maksaa omaa puoliskoaan, jääköön maksamatta ja katotaan mihin nämä juhlat loppuu. Sen lisäksi olen käynyt pankissa suunnittelemassa omia asioitani. Kuluneena vuonna myöskin koneet on ottaneet tuosta patalaiskasta, ylilihavasta ukosta otteen. Kaiken ajan, jonka viettää tontin rajojen sisäpuolella, istuu koneen tai kännykän ääressä sisällä. Kaikki (tärkeätkin) asiat menee kuuroille korville. Mm. perheen ruokailut menee niin, että minä ja nyt 9-vuotias poika istutaan toisella puolella pöytää ja mieheni läppärinsä kanssa toisella. Lukuisista koneidenkäyttöön liittyvistä toiveista huolimatta ei muutosta. Lisäksi hänen kaksi aikuista lastaan vedättää isäänsä miten tahtoo, 20-vuotiasta tytärtä saa kuskata lähes joka päivä Hesburgerille, kaupungille, mummolle hakemaan rahaa… Millon halutaan jääteetä kaupasta, millon on kissanhiekka lopussa… Ja mies antaa tyttärelleen minun auton lainaksi ilman että itse edes tiedän sitä, ei omaa autoaan. Asia olisi ok jos asia kysyttäisi minulta koska olen vastuussa jos jotain tapahtuu. Pyynnöistä huolimatta minulta ei ole kysytty mitään. Jouduin piilottamaan vara-avaimen koska autoni lähti ajelulle aina silloin kun en itse ollut paikalla. Ja nyt miehelle on tullut uusi villitys, pitää saada KOIRA! Olen sanonut että kyllä vaan, heti kun talon remontti on valmis. Ja koska kuluneena vuonna esim. remonttia on herra tehnyt kokonaista yhden päivän, voi olla että menee hetkinen ennenkun koiruus tulee. Tässä tapauksessa siis ei tietenkään tule. Kun koko kellarikerros on siis vielä tekemättä, ollut 1,5 vuotta savivelliä… Ja vanha kuisti on notkahtanut niin, ettei kosteammilla ilmoilla enää ulko-ovi aukea… Mutta ennenkun tämä oman elämänsä sankari tekee täydellisen käännöksen ihan henkilökohtasesti, en aio enää pistää tikkua ristiin enkä euroakaan talon eteen. Onneksi oma poikani alkaa jo sen verran ymmärtää asioita, että ei lähde ottamaan esimerkkiä, päinvastoin. Itseasiassa ihan hiljattain kuulin pojan jopa sanovan miehelleni sen perinteisen että ”sinä et ole minun iskä”. Ja pojan tuntien, se oli aikamoinen juttu, ei yleensä kommentoi mitään. Tämä asia on keskusteltu jo aiemmin, ja ollaan sovittu että perhepiirin aikuisia pitää kuunnella ja totella riippumatta siitä, kuka se on. Mieheni ilmoitti joku aika takaperin että häntä on alkanut ärsyttää että poika ei arvosta häntä yhtään ja että hänen pitää alkaa ”vähän puuttua tähän asiaan”. Mitään ei kuitenkaan ole tietenkään tapahtunut. Miten lapsi voi arvostaa sellaista joka on vaan valtava lihamöykky istumassa tunnista toiseen jossain koneen ääressä? Pikkusen raskasta on mutta olen päättänyt antaa ajan kulua vielä hetken aikaa ja järjestellä asioita…