8-luokkalainen poikani ei suostu menemään kouluun. Tämä alkoi noin vuosi sitten aluksi normaalilla migreenillä. Alkuun migreeniä oli parin viikon välein jolloin pari poissaolopäivää peräkkäin. Vähitellen migreeni alkoi tulla kerran viikossa jne kunnes nyt joka kouluaamu pää niin kipeä ettei voi nousta. Erilaisia estolääkkeitä on kokeiltu ja fyysiset syyt selvitelty. Poika kävi nuorisopsykiatriassa,siellä ei puhunut mitään. Lastensuojelusta haettiin tukihenkilöä,sitä ei ole löytynyt. Muutama kaveri on mutta vieraantuu heistäkin kun ei käy koulussa. Ollaan menossa avohuollon jaksolle. Sitten myönnettiin joustava vuosiluokkiin sitoutumaton opiskelu ja saisi mennä vaikka pariksi tunniksi joka päivä kouluun mutta makaa aamupäivät ja iltapäivällä on ihan ok. Mä olen äärirajoilla jaksamisen suhteen. Joka aamu soitan hänelle töistä ja herätän lukeakseni taas wilmasta selvittämätön poissaolo. Auttaako tähän pakottaminen eli viedään hänet väkisin kouluun? Asioistaan hän ei suostu kenellekään puhumaan.
Hei!
Ikävä kuulla tilanteestanne!
Minua kiinnostaisi tietää, minkälainen pojan luonne mielestäsi on?
Monet nuoret haluavat jonkun ”todistetusti” oikeasti luotettavan, läheisen henkilön jolle puhua kuten vaikka mummin, papan tms. Jos hän on yhtään vetäytyvämpi tai ujompi, kynnys puhua esimerkiksi psykiatrille voi olla hyvinkin korkea.
Onko poikasi mielestäsi herkkä tai tunteellinen, jotain vastaavaa?
Onko tiedossa mitään kiusaamistapauksia tai muita ongelmia koulussa? Onko hän mielestäsi pärjännyt suht hyvin ja onko merkkejä nopeasta koulumenestyksen huononemisesta tms?
Migreeni voi kertoa suuresta stressistä tai vaikka pelkotiloista mutta niitä on tietysti vaikea huomata jos poikasi ei halua/uskalla kertoa, tai sitten kyse on jostain mitä hän itsekään ei ehkä tiedosta.
Kouluun ei ehkä kannata täysin väkisin pakottaa. Jos migreenit ovat oikeasti läsnä usein niin tilannetta olisi hyvä rauhoittaa. Koulunvaihto on ollut monille avuksi jos edellisessä koulussa on ollut jotain joka (erityisesti herkkää mieltä) voi ahdistaa ja stressata.
Mahdollisuuksia on myös muita ja ne kannattaa ottaa puheeksi niin pojan kuin muidenkin tahojen kanssa. Erityisluokka tai pienluokka, kotikoulu, jos migreenistä on vaivaa onko mahdollista anoa lyhyttäkin sairauslomaa tms?
Poikasi vanhempana tiedät varmasti parhaiten hänen luonteensa mutta älä sinäkään jää näiden kanssa yksin!
Teillä molemmilla on nyt vaikeaa mutta uskon että asiat korjaantuvat kyllä omalla tavallaan.
Jos hän pystyy esimerkiksi harrastamaan jotain niin harrastuksissa varmasti saa kuitenkin yhteyttä muihin ihmisiin eikä jää ihan syrjään muista.
Mutta kaikkein tärkein että tukena kannattaa olla. Tuo ikä on hyvin vaikea ja kun ympäristö ja ”minä” muuttuu niin nopeasti on hyvä olla turvallinen vanhempi vierellä. Vaikkei se tuntuisi niin suurelta, jo pelkkä tieto siitä voi olla hyvinkin rohkaiseva.
Kaikkea hyvää ja siunausta!
Meillä tällainen samanlainen tilanne syntyi ja lopulta reagoimisen (vatsakivut, päänsärky, paha olo)syyksi selvisi kiusaaminen ja turvaton olo levottomassa luokassa. Lapsemme ei myöskään puhunut paljoakaan. Oli silloin 7 lk. Oppilashuolto ei pystynyt kovinkaan paljon tekemään asian hyväksi. poissaolot me huoltajat kuitattiin terveydellisin syin (mikä oli todellinennkin syy)ja koulu osin sulki silmänsä tilanteelle, lapsi kävi kuitenkin koulussa vaikkakin oli usein poissa. Niin meni yläkoulu. ongelmat alkoivatkin jälkeen kun voimavarat ei kannatelleet enää jatko-opinnoissa.
Poikasi tilanne saattaa johtua kiusaamisesta, jota ei saa aina tulkita yksinkertaisesti siten, että lapsi on itse suoraan kiusattu. Myös kiusaamisen todistaminen saattaa aiheuttaa syviäkin pelkotiloja ja ahdistusta esim. jos lapsi on ns. herkkä luonne. Kannattaa tutkia tilanne ja kysyä kiusaamisesta pojalta itseltään, kysyä onko jotain jota hän pelkää,. pelkoa voi aiheuttaa myös opettajan käytös. Esim. meillä lapsemme reagoi syvästi opettajan hermostuneisuuteen. opettaja oli hermostunut häirikköoppilaiden takia ja saattoi olla tyly myös muille opilaille. Ymmärrän että opella oli raskasta, mutta todella ikävää, että koko luokka kärsi siitä.
Jos suinkin saat poikasi avautumaan, tietenkin hänen on voitava luottaa että häntä ymmärretään ja tuetaan. Kiusaamisesta kertominen voi lapselle olla todella vaikeaa häpeän, pelon, luottamuksen puutteen takia.
Hei, olet hakenut aktiivisesti apua tilanteeseesi monelta eri taholta: lääkäriltä, nuorisopsykiatrialta, sosiaalitoimesta ja koululta. Viestistäsi tuli kuitenkin vaikutelma, että olet jäänyt tilanteessa kovin yksin. Kokemusteni mukaan (kuulun oppilashuoltohenkilöstöön) runsaiden koulupoissaolojen taustalla on jokin syy, joka estää nuorta menemästä kouluun (kiusaamista, sosiaalista jännitystä tai ahdistusta, masennusta tmv), eikä tilanne pelkästään pakottamalla ratkea. Tämä varmasti herättää vanhemmissa avuttomuuden tunnetta, jollei nuori suostu puhumaan ajatuksistaan. Psykiatrinen arvio poikasi voinnista olisi varmasti tärkeä tehdä. Poikasi ei ole ainoa nuori, jonka on vaikea puhua ajatuksistaan ja tunteistaan vieraalle ihmiselle. Katkesiko kontakti nuorisopsykiatrialle kokonaan, kun poikasi ei ollut valmis yhteistyöhön? Vai ehdotettiinko sieltä muilta vaihtoehtoja? Joskus se, että psykiatrinen arviointi aloitetaan nuoren kotona, auttaa ja saa nuoren suostumaan hoitoon.
Kerroit, että olette menossa avohuollon jaksolle, mitä se pitää sisällään? Onko jakson tarkoitus nimenomaan tukea poikaasi takaisin kouluun? Pitkän poissaolon jälkeen nuoren voi olla vaikeaa palata kouluun vaikka taustalla oleva syy saataisiinkin helpottumaan. Tässä koulun oppilashuoltohenkilöstö ja luokanvalvoja ovat tärkeitä tukijoita ja auttavat suunnittelemaan niitä keinoja, joilla palaamista voidaan tukea.
Alueelle ‘Elämää murrosikäisen kanssa’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.