Alueelle ‘Perheen ihmissuhteet’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
Pian 8-vuotias poika ei enää halua isälleen, varsinkaan yöksi. Asiasta on kyllä juteltu. ”Järkevää” syytä siihen poika ei osaa ainakaan vielä kertoa, milloin syy on mikäkin. Lyhyet tapaamiset, kuten uimahallikäynnit ja muu käy hyvin. Mitään kummallisia tapahtumiakaan ei ole tullut esiin, siellä kaikki pitäisi olla ihan hyvin ja isä huolehtii ja touhuaa kyllä poikansa kanssa. Ennen kouluun menoa poika oli 4-5 päivää kerrallaan isällään ja nyt kun koulu alkoi, käytännön syistä (isä asuu n. 25 km:n ja minä 1 km:n päässä koulusta) on minulla kaikki viikot (isän työaika säännöllisesti 8-16 plus 0,5 tuntia työmatka ja lukujärjestys ei osu tähän kaavaan). Iltaisin ja viikonloppuisin sekä juhlapyhinä on saanut aina olla isänsä kanssa niin paljon kun haluaa. Heidän keskinäinen suhteensa on vierestä seuraten hyvä. Tilanne on tällä hetkellä se, että kun pojan pitäisi olla isän luona vaikkapa se yksi yö, saattaa alkuillasta tulla itkuinen puhelinsoitto että hän haluaa pois sieltä. Ja se hankaloittaa kaikkien suunnitelmia aika paljon, en minäkään sentään aina ole kotona puhelin kädessä odottamassa tuota soittoa, mielestäni ei pitäisi tarvitakkaan.
Tottakai haluaisin että poika olisi myös isän luona (puhelinyhteyttä pitäävät kuitenkin lähes päivittäin ja tapaavat joka toinen vkl ja vähintään kerran arki-iltana/vko) ja voin vaan kuvitella, miltä isästä tuntuu kun poju kerta toisensa jälkeen sanoo että hän ei halua olla siellä… Minun mielestäni pakottaminen ei pojan mieltä muuta. Isä on sitä mieltä että tuon ikäinen ei saa aikuisia pompotella (samat pelisäännöt on kuitenkin molemmissa paikoissa ja mitään lellimistä ei harrasteta kummassakaan paikassa). Sekä minulla, että isällä on uusi, vakiintunut parisuhde. Mitenköhän tämän ratkaisisi?
Moi,
meillä oli sama ”taistelu” tuossa iässä pojan kanssa. Kun meille tuli niin halusi illalla kotiin äidin luokse. Monet itkut itki, mutta meille aina jäi. Vieläkään ei ole selvinnyt mikä tähän sitten oli syynä. Kivalta tuo itku ei tuntunut, mutta nykyisin mielellään tulee ja itku tulee siinä vaiheessa kun joutuu kotiin äidin luoke lähtemään. Koulu kuitenkin hänellä vieressä ja meiltä kauemmin menisi, joten viikot äitinsä luona asuu
Erosimme, kun poika oli n. 5v. Ero suht sopuisa, lasta rakastava, isovanhemmat kummaltakin puolelta tukena jne.
Pari ensimmäistä vuotta meni hyvin, mutta alakoulun ensimmäisillä luokilla alkoi sama juttu, en suostunut menemään yöksi. Hän saattoi jopa soittaa minulle keskellä yötä, jos palelti, ei uskaltanut mennä yöllä yksin vessaan tms.
Juttelimme asiasta isän kanssa ja silloin yhdessä sovittiin, että he tapaavat toistaiseksi päiväseltään, käyvät mökillä tai mummolassa tai on päivän isälllä tms, mutta yöksi ei tarvitse jäädä jos ei halua. Ei ole ollut sen jälkeen isällään yötä, mutta mummolassa ja mökillä kyllä, pidempiäkin jaksoja. Asumme suht lähekkäin, joten homma toimi näin. Poika täyttää tänä kesänä 18v. Olemme jutelleet asiasta nyt aikuisuuden kynnyksellä, kun välillä olen murehtinut, teimmekö oikean ratkaisun, kun en pakottanut. Poika on kiittänyt sitä, että emme pakottaneet häntä vaan kuuntelimme silloin. Hän ei osaa vieläkään sanoa, mistä oli kyse, mutta ei vain tuntunut hyvältä, ei osannut nukkua siellä, kun ei ollut vain hyvä olla. ”Oma sänky” oli vain kotona äidin luona. Suhde isään on hyvä ja parantunut edelleen, kun lapsi on kasvanut murkkuikään ja lähelle aikuisuutta. Se mitä itse yritin sitten tehdä aktiivisesti, oli sen jatkuvan yhteydenpidon merkitys, eli soittaminen aluksi vaikka päivittäin, ja vähän myöhemmin tietokoneella viihtyvä nuori poika kirjoitteli. ”Soitahan iskälle ja kerro samat kuulumiset koulusta, haluaa varmasti kuulla…”
Tämä on toiminut meillä ja nyt näyttäisi, että tasapainoinen nuorimies on lähdössä maailmalle, joka kokee tulleensa kuulluksi ja huomioiduksi kummankin vanhemman puolelta avioerosta huolimatta.
Halusin kirjoittaa tämän sinulle esimerkkinä. Aina ei ole kyse mistään ihmeellisistä asioista, mutta lasta kannattaa kuunnella, varsinkin kouluikäistä ja kunnioittaa häntä, syyllistämättä häntä.
Alueelle ‘Perheen ihmissuhteet’ ei voi kirjoittaa uusia aiheita eikä vastauksia olemassaoleviin aiheisiin.