Kuinka ihmeessä voisin saada elämäni takaisin? 2,5-vuotiaan lapsen yksinhuoltajana sitä elämää ei ole ollut lapsen syntymän jälkeen enää lainkaan. Kaikki energia menee lapsen hoitoon ja kotitöihin. Suurimman osan ajasta haluaisin vain maata peiton alla pimeässä ja kuolla pois… Tuntuu että kun lapsi syntyi, minä kuolin ja tilalle tuli lapsen äiti eli en ole enää mitään muuta varten olemassa kuin hoitamassa lasta. Lapsi on minulla koko ajan koska isä ei halua lastaan tavata. Ystäviä ei ole koska en yksinkertaisesti jaksa pitää heihin mitään yhteyttä. Sängystä nouseminen aamuisin on täyttä tuskaa ja olenkin pahalla tuulella jo heti aamusta kun tiedän että taas on edessä yksi pitkä ja tylsä päivä kahdestaan lapsen kanssa. Päivän paras hetki on illalla kun lapsi on nukahtanut. Mutta silloinkaan en haluaisin itse mennä nukkumaan ettei taas tulisi aamu ja uusi päivä… Voi kun vain voisi nukahtaa yön aikana pois ja ei tarvisisi enää nousta ikinä…
Meillä kaksi pientä ja tutulta kuullostaa tuo lausahdus, että voi kun saisi elämän takaisin. Joskus itsekin siihen sortuneena ymmärrän uupumuksesi. Toisaalta en ymmärrä miten olet jaksanut yksin. Nostan sinulle kyllä hattua!! Yksin ei kuitenkaan tarvitse pärjätä. Oletko kysynyt neuvolasta apua? Minä sain nuorimmaisen pikkuvauva-aikana tilapäistä apua perhetyöntekijän muodossa. Se ei ole mikään sosiaalipuolen juttu ongelmaperheille, vaan ihan tavallisille vanhemmille tavalliseen väsymykseen. Meillä kävi siis viime keväänä mukava täti kerran viikossa ja otti ulkoiluttaakseen joko isomman tai molemmat naperot, jolloin minä sain nukkua tai käydä vaikka rauhassa kaupassa. Pahimpaan kotiahdistukseen on auttanut puistossa toisten äitien kanssa puhuminen. Samanlaisia tunteita niillä muillakin on. Kuullostaa kuitenkin myös siltä, että saattaisit olla masentunut. Sinun täytyy saada apua, sillä jos olet masentunut, on sillä vaikutuksia myös lapseesi. Soita neuvolaan ja pyydä apua. Olet ihan varmasti sen ansainnut!!!
Taloudellinen ja lapsenhoitovastuu on kohtuuton, jos toinen ei vanhempi osallistu lainkaan, eikä omat lähisukulaiset ole uhrautuvaista sorttia.
En tiedä lohduttaako tämä, mutta pikkulapsivaihe menee ohi ja helpompia aikoja on edessä. Olen kohtalotoverisi. Jäin yksin juuri ennen synnytystä, eikä lapsen isä ollut kiinnostunut lapsesta moneen vuoteen. Kun lapsi oli pieni, elämä oli kieltämättä rankkaa. Ystävilläni ei vielä ollut lapsia. En pystynyt osallistumaan heidän rientoihinsa, koska minulla ei ollut lapselle hoitajia eikä olisi ollut rahaakaan.
En osaa sanoa mikä varmasti helpottaisi oloasi. Seuraavat asiat auttoivat minua, ehkä niistä on sinullekin apua:
KIRKOLLA ON ÄITI-LAPSITOIMINTAA (ehkä myös paikallinen mll).
Menin mukaan vaikka en kuulunut kirkkoon. Siellä ei ollut kohtalotovereita, mutta tapasin muutaman empaattisen äidin. He näkivät ahdinkoni ja hoitivat lastani kun kävin äiti-lapsikerhossa. Sain kahvitella rauhassa. Muut vaihtoivat vaippaa, syöttivät ja viihdyttivät lasta. Sain sieltä myös yhden ystävän/tuttavan, jota näen edelleen muutaman kerran vuodessa.
KUUNTELIJA ON TÄRKEÄ
Ystävä on hyvä, jos sinulle on sellainen, joka jaksaa kuunnella ja on täysin luotettava. Minulla oli yksi, mutta hänen elämäntilanteensa oli aivan toinen. Minä valitin rahaongelmia, väsymystä, masennusta, huonoa oloa. Minulla oli vaikeuksia saada raha riittämään edes perusruokaan. Ystäväni valmistui tuplamaisteriksi, tapasi elämänsä miehen ja sai unelmahäät, lomaili ympäri maailmaa, sisusti ihanaa asuntoaan, sai huipputyöpaikan. Jossain vaiheessa avauduin neuvolassa ja sain lähetteen lääkärille. En suostunut ottamaan tarjottuja mielialalääkkeitä vastaan, mutta tajusin pyytää psykologin apua. Sain käydä vuoden keskustelemassa muutaman kerran kuukaudessa tilanteestani psykologin kanssa. Hän oli onnekseni empaattinen ja fiksu nainen. Lapselle sain kaupungilta hoitajan tapaamisten ajaksi. Hoitaja oli tosin aika usein sairas, eikä varajärjestelyä ollut. Keskustelut psykologin kanssaan auttoivat. Tunsin itseni vähitellen onnellisemmaksi ja rauhallisemmaksi.
Lisäksi tutustuin kirkolla naispappiin, joka kutsui minut silloin tällöin kahville kanssaan tai kävelylle. Välillä itkinkin koko ajan tavatessamme. Papin kanssa kävelyt alkoivat tuntua hyvälle.
TYÖNTEKO TAI OPISKELU TUO VOIMAA.
Hanki lapselle osa-aikainen päivähoitopaikka. Voit käsittääkseni saada sen myös sillä perusteella, että sinulla on henkisesti vaikeaa. Ala hakea töitä tai opiskelupaikkaa.
Minulle helpottavaa oli päästä yhden kevään mittaiseen koulutukseen. Tavoitteeni oli läpäistä kurssi, ei olla priimus. Sen teinkin ja olin riemusta soikeana kun läpäisin tentin. Sen jälkeen tein puoli vuotta sekalaisia töitä, kaikkea mitä eteen sattui. Ei todellakaan koulutustani vastaavaa. Sitten sainkin ihan ok kokoaikaisen vakituisen paikan. Opiskelu ja säännötön osa-aikainen työ eivät parantaneet taloudellista asemaani, mutta käänsivät vähitellen aivoni uuteen suuntaan. Nautin enemmän lapsestani ja äitiydestä.
RAHA-ASIAT JA PÄIVÄJÄREJSTYS KUNTOON
Huolehdi raha-asioista parhaan potentiaalisi mukaan. Minulla oli raha tosi tiukalla. Muutaman kerran kävin jonkun kaverin kanssa syömässä tms, mikä aiheutti sen että rahat loppuivat kokonaan kesken. Jouduin pyytämään lainaa/rahaa vanhemmiltani ja parhaalta ystävältäni. Kun tajusin keskittyä vain penninvenutykseen, aloin pärjätä omillani. Laitoin rahat viikoksi seitsemään kirjekuoreen, jokaiselle viikonpäivälle omansa. Kerran kirjekuoren raha loppui kesken kaupan kanssa ja sanoin ääneen, että nyt loppui rahat, jotakin pitää poistaa. Kyse oli muutamasta markasta, jonka joku takana oleva nainen ilmoitti maksavansa. Kiitos!! Sain itsetuntoa takaisin, kun elin omillani. Kävin kaksi kertaa viikossa kirpparikierroksella tai kierrätyskeskuksessa ja ostin sieltä kaikki mitä tarvitsin. Ostin vain sen mitä oli ihan pakko. Kerroin kirkon diakonille tilanteeni. Häneltä sain lastenvaatteita, leluja ja joskus ruokaa. Opiskellessani muut kurssilaiset kävivät kahvilassa, jonne minä toin aina omat eväät. Kävelin joka paikkaan tai työnsin lastenrattaita, koska rattaiden kanssa busseissa saa matkustaa ilmaiseksi. En koskaan ostanut mitään velaksi. Kun sain vakityöpaikan, en muuttanut kulutustottumuksiani, muuten kuin että meidän perheeseen tuli karkkipäivä enkä ehtinyt aivan yhtä usein kirppareille. Vasta kun palkkani alkoi kokemuksen ja työpaikanvaihtojen myötä nousta, nostin elintasoa.
Päiväjärjestykseni oli noin vuoden tällainen: ylös kun lapsi herää – viimeistään klo 10, yksi päivä äiti-lapsikerhoon, kaksi päivää kirppiksiin, yksi päivä pappi/psykologi/diakoni, yksi päivä pitkä kävely kivaan puistoon ja rannalle/uimahalliin, nukkumaan viimeistään klo 23, lisäksi nukuin aina päiväunet lapseni kanssa mikäli olimme kotona.
SINÄ OLET TÄYDELLINEN IHMINEN, JOLLA ON TÄYDELLINEN PERHE
Sanoipa kuka tahansa jotakin lannistavaa ratkaisuistasi, kodistasi, sinusta tai lapsestasi, muista että sinä olet oikeassa. Olet maailman paras äiti lapsellesi. Olet selviytyjä. Minua auttoi, kun ajattelin olevani joskus onnellinen mummo, joka hoitaa lapsenlapsiaan ja antaa näin omalle aikuiselle lapselleen tukea vanhemmuuteen. Sekin auttoi, että en suostunut olemaan tekemisissä ihmisten kanssa, jotka käyttäytyivät lannistavasti minua kohtaan. Valitettavasti tämä tarkoitti monen ystävyyssuhteen katkeamista ja joidenkin sukulaisuussuhteiden jäähyaikaa.
Nyt minulla on onnellinen reipas murkkuikäinen lapsi, ensimmäinen omistusasunto ja omaa aikaakin. Tiedän, että olen saanut aikaan kaiken tämän hyvän ihan itse ja olen äärettömän ylpeä siitä.
Aloita pienestä tavoitteesta. Ota yhteys kirkkoon ja kysy onko heillä jotakin toimintaa, johon voisit osallistua. Huolehdi aluksi vaikka vain siitä että saavut ajoissa, tai että edes saavut johonkin aikaan äiti-lapsikerhoon.
Yksi asia kerrallaan. Nauti jokaisesta pienestä asiasta, joka vie sinua parempaan suuntaan. Toista niitä pieniä asioita, jotka alkavat sujua.
Sinäkin pystyt!
suosittelen sinulle että soittaisit neuvolaan. ja kävisit vaikka tukinet.net/ .fi ? sivustolla siellä on vertaistukea moneen ongelmaan. itsekin käynyt siellä ja löytänyt tukea.
voit aina soittaa ja pyytää kaupunkisi päivähoitotoimistolta että olisiko mahdollista saada lastasi virikepaikalle vaikka kerran viikossa jolloin voisit levähtää. ja lapsesi saisi myös omaa aikaa. myös sosiaalitoimisto voisi olla apuna tässä asiassa. muistaakseni se ei ole kovinkaan kallista jos omasta ajasta vaan tykkää. Jos äiti voi hyvin voi lapsikinsilloin hyvin.
tsemppiä ja kerro mitä kuuluu!