Tuntuu kun olisin vauvan yksinhuoltaja. Vaikka perheeseen kuuluu isä/mies. Mutta mies tekee ympäripyöreitä päiviä/öitä/iltoja töissä ja sitten kun on kotona niin vetoaa väsymyksern tai että on jo päivän raatanut. Omaa aikaa minulla ei ole kun silloin kun vauva nukkuu ja silloin yritän itse nukkua jos mahdollista. Onko kohtalontovereita?
Suosittelisin keskustelua miehen kanssa perheen työnjaosta. Lapsen saaminen muuttaa perheen dynamiikkaa ja välillä unohtuu, että äiti ja isä ovat siinä samassa veneessä. Jos lapsi on yhdessä tuumin tehty, se mielestäni myös yhdessä tuumin hoidetaan. Äitikin tarvitsee omaa aikaa, jolloin voi tehdä omia juttuja, oli ne sitten kotihommia kaikessa rauhassa tai kahvihetki kaverin kanssa.
Moni mies taitaa paeta työhön uutta perhetilannetta, jossa ei välttämättä osaa löytää omaa paikkaansa tai kokee itsensä ulkopuoliseksi perheessä äidin ja vauvan kiinteän suhteen vuoksi. Äidin on annettava isälle tilaa olla isä omalla tavallaan, muistettava, että asiat voi tehdä muullakin tavalla kuin sillä, mitä itse pitää oikeana/ parhaana. Ja isän on otettava se paikkansa perheessä, muutenkin kuin taloudelliselta kannalta.
Heippa! Meillä ihan sama tilanne. Itselle henkisesti tosi raskasta ja meillä parisuhde körsinyt tosi paljon…
Meillä oli sama tilanne, ikäänkuin kahden lapsen sijaan olis ollut kolme, paitsi että se isoin vielä vinkui tissiä sen jälkeenkin kun muut oli jo kasvaneet siitä ulos… Hetkeäkään en saanut omaa tilaa tai aikaa. Ennenvanhaan on sentään päässy vaikka heinätöihin välillä, tai jotain muuta.
No erohan siitä tuli.
Kannattaa ottaa ukkoon kontaktia, ja kysyä mitä on valmis tekemään suhteen/perheen eteen, kumpi hänelle nyt sitten tärkeämpi on. Vai olisko sittenkin se työ tärkein?