Siirry sisältöön
Väsynyt

Mistähän sitä alottaisi.. taustaa sen verran että olen ollut yhdessä mieheni kanssa 4 vuotta ja meillä on poika,8 kk.
Mä alan oleen todella väsynyt ja kypsä tähän tilanteeseen. Oon aina ollut kovin itsenäinen ja tarvinnut omaa aikaa,jotta jaksan arkea. Suoraan sanottuna olen huomannut täysin uusia piirteitä miehestäni hänen isäksi tulemisen myötä joista en pidä.

Musta tuntuu että perheessä on kaksi lasta ja alusta saakka oon saanut ottaa melkein kaikesta vastuun. Miehestä on tullut niin mukavuuden haluinen tai sitten hän on sitä ollut aina,mutta nyt vasta itse huomaan lapsen tulon myötä että tärkeysjärjestys on vähän eri.

Alusta saakka poika on ollut tosi kiinni mussa eikä mieheni oikein alussa saanut minkäänlaista yhteyttä poikaan. Kärsin vahvoista baby Blues oireista vauvan syntymän jälkeen, ja ensinmäiset kuukaudet meni tosi sumussa. Meillä oli vaan sellainen tilanne että en pystynyt mihinkään menemään, edes suihkuun, ilman että poika huusi. Ja isä piti poikaa sylissä sen aikaa että kävin pika suihkussa jotta pääsin ottamaan pojan syliin jotta hän hiljenisi. Yritin kannustaa ja tukea miestäni,mutta häntä otti todella koville se että vauva vain huusi hänen sylissään eikä ikinä edes yrittänyt rauhoitella, lopulta aina laski vauvan yksin huutamaan.
Ilmeisesti nämä vauvan ensi kuukaudet ajoivat tilanteen siihen että mä jouduin kaike hoitamaan ja kaikesta ottamaab vastuun eikä mies tehnyt minkään eteen mitään ja nyt kahdeksan kuukauden jälkeen mä oon ihan loppu!
Olen kerran päässyt käymään ulkona ystävien kanssa istumassa iltaa,josta nautin suunnattomasti ja jota haluaisin enemmänkin tehdä. Miestä vaan pelottaa jäädä pojan kanssa kahdestaan koska ”se vaan huutaa” ja tosiasiassa häntä ärsyttää kun ei voi lykätä itkevää vauvaa mun syliin niinku on aina tehnyt.
Kaikki menemiset, joita mulla on todella vähän, on aina tosi vaikeita enkä hyvillä mielin pysty lähtemään koska kun palaan, on asiat aina huonosti ja poika itkee tai huutaa. Mies sitten juoksee munkin edestä ties missä.

Miestä ei kiinnosta pojan ruoka asiatkaam, joudun itse aina kaikki hoitaan, hyvä kun osaa jotain tarjota kun olen poissa. Siitäkin joudun muistuttaan,koska ei hän muistaisi, itse kun syö sen kaksi kertaa päivässä. Jos käydään ulkona sypmässä, hakee aina itselleen äkkiä ruokaa ja huolehtii että itse saa syödyksi,minä sitten huolehdin että poika saa syödyksi ja omat ruoat syön aina kylmänä.
Ja ihan kaikki asiat,sama homma. Jos ulos pitäisi lähteä,ei mies osaa pukea poikaa. Hän aina kysyy minulta ja kerran kun ei kysynyt, olikin sitten pukenut aivan liian vähän vaatetta (oli sadetta ja kylmä tuuli, puki verkkatakin ainoastaan). Hän itse kulkee siis välillä talvella tuulitakilla ja ilman hanskoja, eikä osaa edes huolehtia itsestään.
Ja kaikki päivän nukuttamiset on aina mun vastuulla ja.tilannehan on se nyt, että sitten kun mies josus harvoin yrittää nukuttaa, saa poika aivan hirveän paniikki itkukohtauksen, joka ei mene ohi.

Mä oon niin väsynyt tähän, oon huomannut että päivisin en jaksa leikkiä ja olla pojan kanssa enää,oon tosi ärtynyt ja tekisi välillä mieli huutaa pojalle. Varsinkin kun nyt joku eroahdistus vielä päällä.
Mitä ihmettä tässä tekee?
En tunne miestäni kohtaan mistään seksuaalista vetovoimaa enää,olen todella väsynyt ja ärtynyt hänelle,en jaksa paimentaa häntä enää. Ihan kun olisi kaksi lasta. En ikinä kuvitellut että tää olisi tällasta, mulla on kaveripiirissä kavereilla ihan erilaisia tilanteita ja kateellisena seuraan vierestä kun niillä isät handlaa vaikka mitä ja osallistuvat arkeen.
Meillä isä istuu koneella tai pelaa puhelimella ollessaan pojan kanssa.

keiju

Hei
Kuulostaa jonkin verran tutulta oma tilanteesi. Oletko keskustellut miehesi kanssa voisitteko mennä perheneuvolaan tai psykologille yhdessä? Ei missään nimessä ole reilua, että lapsen hoito on koko ajan sinun vastuullasi etkä voi luottaa puolisoosi.

Itsellä oli vähän samanlainen tilanne. Mies ei paljon vauvavuonna ollut apuna. Itkua ei juuri kestänyt, vaan laittoi yksin lattialle huutamaan. Omaa väsymystä en saanut näyttää, ja vapaita minulle ei tarjottu. Syyllistikin minua siitä kun nukuin huonosti. Kai mieskin oli uupunut tilanteeseen.

Tilanne (ja raskas vauvavuosi) kuitenkin kärjistyi siihen, että löin lastani. Hain tämän jälkeen apua ja tilanne on muuttumassa parempaan. Jälkiviisaana mietin, että apua todellakin olisi pitänyt hakea jo aikaisemmin.

Olisi varmasti tärkeää että te molemmat voisitte jutella tunteistanne. Kannustan vahvasti hankkimaan apua esim. neuvolan kautta.

Kaikkea hyvää teille.

Vastaa aiheeseen: Kun kaikki on äidin vastuulla

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös