Olisiko kenelläkään hyviä neuvoja? Mieheni 11-vuotias poika pelaa netissä useita tunteja päivässä. Poika asuu pääosin äidillään, mutta on meillä säännöllisesti viikottain. Olen yrittänyt puhua miehelleni järkeä rajojen laittamiseksi. Olen yrittänyt puhua kauniisti ja perustellut lapsen parhaalla, ei auta. Hermostuttuani asiaan totaalisesti, mieheni on vähän aikaa jämäkämpi ja sen jälkeen asia lipsuu taas. Lapsi herää aamulla aikaisin ja saattaa pelata netissä klo 6 – 9 yhteensä 3 tuntia ja sen jälkeen vielä päivällä lisää. Pahimpana päivänä on viettänyt netissä aikaa jopa 6 tuntia! Lapsella on muitakin harrastuksia, mutta netti vie ehdottomasti voiton. Olen kyllästynyt olemaan ainoa auktoriteetti, lapsi kyllä minua uskoo. Perheen arki sujuu paljon paremmin niinä päivinä kun lapsen mielenkiinto ei ole pelkästään netissä ja lapsikin on paremmalla tuulella. Mielestäni em. nettimäärät eivät ole terveellisiä. Lapsi sai lisäksi vanhemmiltaan juuri kannettavan tietokoneen lahjaksi. Lapsi on jotenkin epävarma, ehkä hiukan itsekeskeinenkin eikä luota omiin kykyihinsä. Mikä neuvoksi? Olen totaalisen väsynyt aiheeseen….
Uusperheessä kasvatusasiat ovat monisyisempiä kuin ydinperheessä. Kun kyseessä ei ole oma biologinen lapsi, ei sinulla ole samanlaista valtaa lapseen nähden kuin isällä ja äidillä on. Silti kun lapsi on teillä, sinulla on tiettyyn pisteeseen asti vastuu hänen hyvinvoinnistaan. 11-vuotias poikani asuu meillä vakituisesti ja lisäksi mieheni 8-vuotias tytär on meillä joka toinen viikonloppu. Kokemusta on kertynyt monen ihmisen kasvatusmetodeista ja mielipiteiden ilmaisutavasta: minun biologista lastani kasvattaa mieheni, ex-mieheni, ex-mieheni vaimo ja minä/ sama kuvio koskee mieheni lasta. Joskus on todella vaikeaa hyväksyä se, että muut puuttuvat oman lapsen kasvattamiseen. Varsinkin jos koen, että minua syyllistetään. Toisaalta kun minä kasvatan mieheni lasta, koen saavani helposti ryöpytyksen niskaani.
Itse yritän olla kritisoimasta mieheni lapseen liittyviä asioita. Puutun asioihin vain mikäli ne vaikuttava suoraan meidän perheemme arkeen. Silloin yritän käsitellä asiaa tilannelähtöisesti. En siis sano, että tyttäresi kiukuttelee turhasta ja on epätasapainoinen – vaan sanon, että olipa ikävää kun ei ehditty uimahalliin, koska tytär oli niin pahalla tuulella, mitähän voisimme tehdä seuraavalla kerralla jotta lähtö onnistuisi.
Vaikeampaa minulle on käsitellä niitä tilanteita kun loukkaannun siitä tavasta, jolla mieheni kommunikoi poikaani liittyviä asioita. Aivan kuten teillä, kritiikki liittyy usein tietokoneella ja pelikonsolilla vietettyyn aikaan. Tosin rajoitan ruudun edessä vietettyä aikaa melkoisesti. Ongelmia tulee myös siksi, että mieheni rajoita lastani suoraan, vaan tiuskii minulle poikani pelaamisesta. Silloinkin kun en ole ollut kotona ja mieheni on ollut paikalla. Ja lisäksi vielä ex-mieheni vaimoineen helposti moittivat minua sähköposteissa, tekstareissa pojan pelaamisesta. Silloinkin kun pelaaminen tapahtuu heidän luonaan. Arvaat varmaan – tekisi mieli repiä pelihousut!
Kotirauhan säilyttämiseksi olen harjoitellut lehmän hermoiseksi.
Meillä hyvin toimivia keinoja ruutuajan rajoittamiseen on ollut:
-ruutuaika, jota poikani tienaa siivoamalla ja urheilemalla; tunti siivoamista vastaa tuntia koneella – TOIMII! Myin systeemin niin, että mitään rajoitetta ei ole jos ruutuaikaa on ansaittuna ja koulu-syömis-nukkmis-harrastusasiat hoidetaan kunnialla
-tiukassa tilanteessa otan töihin lähtiessä modeemin johdon ja pleikkarin virtajohdon mukaani
-meillä lapset ja aikuiset käyttävät samoja kotikoneita ja aikuinen on pääkäyttäjä, joka voi rajata ajallisesti ja nettisivustoittain koneella olemista
Tsemppiä!
