Mielestäni se, jos lyön tovereitani tämä ei ole syy jäähypenkille. Ei oo kivaa.
Meillä painittu samankaltaisten ongelmien kanssa, suosittelen lukemaan lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren kirjoituksen ”Ohjeita haastavien tunteiden hallintaan”, linkki alla
https://www.raisacacciatore.fi/6
Hei!
En yritä arvostella. Kerron vain oman näkemykseni muutamasta tapauksesta tuttavapiiriaaäni. Tämä ei todellakaan päde kaikkiin perheisiin.
Minulle on lapseni kasvaessa tullut kaksi perhettä vastaan, joissa on lyövä lapsi. Molemmissa rajojen asettaminen on ollut mielestäni liian löysää ja auktoriteettia ei perheessä ole. En tarkoita, että pitäisi huutaa lapselle tai vaatia täyttä kuria. Mutta aikuisen tulisi tehdä päätökset esim. siitä, milloin lähdetään kotiin puistosta, millä kulkuvälineellä mennään tai vuoron harjoittelua leikissä. Ei voi olla niin, että lapsi saa päättää kaikesta ja aikuinen keksii temppuja siihen, että lapsi tottelisi.
Olen jo pari vuotta tehnyt kuten neuvotaan: selittänyt tällä hetkellä 4-vuotiaalle lapselle, että lyöminen on väärin, ketään ei lyödä (ei lapsia eikä aikuisia), selittänyt että lyöminen ja potkiminen sattuu, selittänyt ettei se auta saamaan tahtoa läpi eikä äiti ainakaan anna periksi esim. anna karkkia tms. mikä ikinä on suuttumisen syynä sillä hetkellä, jos lyöt ja potkit. Tyttö puree ja potkii ja lyö vain lähimpiään eli minua ja isoveljeään. Alan olla tosi uuvuksissa tähän. Mitä pitäisi tehdä? Johdonmukainen, lempeä ohjaus ei tunnu auttavan, ja olen sitä tehnyt jo tosi kauan.
