Nimetön

Hei! Meillä on 9-vuotias tyttö. Hänellä on hyvin voimakas tempperamentti. Noin 3-vuotiaana hänellä alkoivat rajut raivo-kohtaukset. Hän saattoi saada raivareita 3-4 kertaa päivässä ja ne kestivät jopa puolesta tunnista tuntiin. Syyt olivat ihan mitättömiä. Esim kieltäminen jostain asiasta. Jouduin ottamaan hänet syliin ja pitämään suht tiukasti, ettei hän satuta minua. Eli kädet ja jalat siten, ettei voinut potkia eikä käsillä raapia tai hakata. Syliin hänet oli pakko ottaa siksi, koska muuten hän nakkeli tavaroita, hyökkäsi satuttamaan sisaruksia tai riehui lattialla niin että satutti itseä. Sitten hän lopulta väsyi ja rauhoittui. Tuota rajua raivari-kautta kesti varmaan pari vuotta ja alkoi sitten pikkuhiljaa hellittää, eli raivarit väheni. Nyt on mennyt joku vuosi paremmin,mutta vieläkin hän reagoi moniin asioihin hyvin voimakkaasti. Hän kokee esim pikku-tai iso-veljen tönäisyn tai läpsäytyksen täysillä lyömiseksi ja huutaa täyttä kurkkua ja käy herkästi päälle. Vaikka kuinka olemme yrittäneet opettaa, että toisia ei satuteta, niin hänellä unohtuu. Välillä, kun hän suuttuu jostain, saattaa hän häipyä johonkin ulos piiloon. Muutaman kerran olen lähtenyt häntä autolla etsimään, mutta onkin ollut sitten kotona. Nyt hiljattain sanoin hänelle, että tämän pitää nyt loppua. Että kun minä kutsun sinua, sinä tulet, ennen kuin ehdin lähteä autolla etsimään. Hän vastasi huutaen, että minä en tyhmien vanhempien säännöistä välitä. Siis tuleeko hänellä jo murrosikä tähän perään? Koulussa hänellä on mennyt eskarista lähtien hyvin kaikin puolin. Hän on myös sosiaalinen, mutta viihtyy myös itsekseen ja osaa leikkiä. Hänellä on myös paljon vale-muistoja, joita putkahtelee välillä. Selvästi hänellä yhdistyvät mielikuvitus ja todellisuus. Olemme ajatelleet, että olisiko hänelle hyväksi käydä psykiatrilla. Onko hänellä jokin persoonallisuushäiriö vai mitä tämän lapsen kanssa pitäisi tehdä? Hän oli ihan tavallinen vauva ja elänyt koko ajan ihan tavallisessa perheessä, jossa ovat isä,äiti ja sisaruksia. Meidän vanhempien välit ovat hyvät ja kaiken pitäisi olla ihan ok. Lapsi on aina hoidettu kotona ja on saanut huolenpitoa ja rakkautta. Miten voisimme auttaa lastamme? T: rakastava äiti

Nimetön

Moi.
Kuulostipa tutulta,meillä 9v.poika. Kaikki negatiiviset asiat tulee raivona pihalle. Nyt vasta on koulussa päästy siihen,että opettaja voi huomauttaa virheestä tehtävissä. Kotona silti sama jatkuu. Meillä on todettu pojalla olevan tunnesäätelyssä heikkoutta,mutta silti olen harkinnut perheneuvolaa. Viimeksi kun kävimme siellä he sanoivat sen olevan turhaa jos lapsi ei itse halua siellä käydä. Välillä on aika neuvoton olo.

Nimetön

Heipä hei,
Kävin perheneuvolaan oman 8-vuotiaan tyttöni kanssa. Hänellä oli kotona hyvin uhmakasta ja aggressiivista käytöstä, rajuja raivokohtauksia, joiden aikana hän kiroili, uhkasi tappaa, puri, löi ja potki meitä muita perheenjäseniä. Koulussa tytölläni oli ongelmia kaverisuhteista, yksin jäämistä ja vetäytymistä.
Häntä oli hyvin vaikea saada perheneuvolaan avautumaan mistään, mutta sinne lähteminen kannatti. Täytin kyselytutkimuksen, jonka mukaan hänellä todettiin huolestuttavan rajan ylittävät masennuksen ja käytöshäiriöt oireet.
Elämä kotona oli pitkään ollut riitaisaa. Lapsemme oireili masennustaan nimenomaan kiukulla. Olimme mieheni kanssa niin väsyneitä ja keinottomia, ettemme jaksaneet enää huomata lapsessa mitään hyvää arjessa, vaan olimme vuorovaikutuksessa vain riitelemällä, uhkailemalla ja moittimalla.
Kävin perheneuvolassa yksin ja lapsen kanssa, ja sain sieltä hyviä ohjeita ja tukea noidankehän purkamiseksi. Apuna oli myös kiva tekeminen, lapsi löysi uusia harrastuksia ja kyläilimme enemmän. Pikku hiljaa mukavia asioita kertyi, lapsen itsetunto vahvistui, opeteltiin hyvinä hetkinä puhumaan tunteista enemmän. Nyt raivoaminen on taakse jäänyttä aikaa, lapsen ystävyyssuhteet ovat vahvistuneet, masennus on hellittänyt ja tyttö on onnellinen ja touhukas kolmasluokkalainen.
Emme olisi yksin kotona osanneet purkaa huonon olon vyyhteä, ulkopuolinen apu oli ehdottomasti tarpeen!

Nimetön

Vielä edelliseen viestiini liittyen: omalla tytölläni myös tulistuva temperamentti, raivareita pienestä pitäen. Kiinnipitelyä en jaksanut lapsen ollessa pienempi, koska lapsi yltyi siitä entisestään. Minulla ja esikoisella samanlainen luonne, aivan erilainen kuin tulistuvalla kuopuksellaja kesti kauan, ennen kuin opin ymmärtämään toista lastani ja löytämään keinoja käsitellä näitä rajuja kohtauksia. Oleminen perheessä kärjistyi meillä ”kiltti lapsi” vs. ”tuhma lapsi” kuvioksi ja siitä irti pääseminen on vaatinut pitkän tien.

Nimetön

Löysin tämän Googlen kautta. Samanikäinen tyttö, aiemmat raivarit ovat muuttuneet nyt siten, että purkaa raivoaan äänen ohella lyömällä, potkimalla ja puremalla muita perheenjäseniä. Koulu sujuu erinomaisesti, on sosiaalinen, pitää harrastuksistaan ja kavereistaan siellä, mutta koti onkin sitten jotain aivan muuta. Olemme jonottaneet perheneuvolaan kohta kahdeksan kuukautta, mutta mitään ei tapahdu. Nimettömänä voin sanoa, että olen synkimpinä hetkinä ajatellut avioeroa, että pääsisin pois kotoa ja eroon tästä tilanteesta.

Vastaa aiheeseen: lapseni tempperamentti

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.