Olen kahden pienen lapsen äiti. Suurin ongelmani tällä hetkellä on se, mitä olen lapsena joutunut itse kokemaan ja miten huonot kokemukset minulla omasta äidistäni on. Rakastan lapsiani ja haluan olla äiti, mutta äitiyden rooliin astuminen on ollut enemmän kuin vaikeaa. Oma äitini on alkoholisti ja kohdellut huonosti omia lapsiaan. Yritän olla miettimättä menneitä, mutta heti lasten syntymästä lähtien asiat ovat nousseet enemmän pintaan. Haluaisin tilanteen vuoksi terapiaan, mutta se on kallista. Masennus iskee ajoittain ja itken asioita yksin. Äidin kohtaaminen on raskasta ja aiheuttaa suurta ahdistusta. Mieheni ei oikein pysty ymmärtämään minua ja taustaani, koska hänellä on ollut normaali perhe ja asiat aika hyvin. Onko jollakin vastaava tilanne, miten olet päässyt asioiden yli?
Rohkea teko myöntää asiat noin.
Sinuna varaisin ajan itselleni terv.keskuksen psyk.polille ja selvittäisin tilannetta siellä. Voisi olla paikallaan vanhemmuuden tukeminen -perhekuntoutusjakso.
Itselläni on perhekuntoutuksesta pelkkää hyvää kokemusta.
Uuvut ennenpitkää, ellet toimi oikeasti.
Kerropa asiastasi vaikka neuvolakäynnillä. Siellä huomioidaan myös vanhempien hyvinvointi ym. ja he saattaisivat löytää sinulle kanavan purkaa asiaa. Ystävälläni ilmeni toisen lapsen syntymän jälkeen paniikkihäiriötä ja masennusta, jopa inhoa lapsiaan kohtaan. Hän on käynyt nyt n. 1,5 vuotta terapiassa ja on saanut sieltä apua, sekä ymmärtämystä omille solmuilleen. On sitä kautta oppinut mm. että tunteet joita itsellään on, ovat todellisia eikä mitään sekopäisen ajatuksia. Tällaiset asiat kun tahtoo kiertää samaa rataa päässä ennenkun ne pääsee purkautumaan niin suoraan, kuin asiat vain voi puhua. Uskon, että myös sinun ajatuksesi saattaisi kirkastua kun apuna olisi perheen ulkopuoleinen ammattilainen.
Oma isäni oli alkoholisti ja koska minunkaan lapsuuteni ei kaksinen tämän takia ollut, hänen hautajaisia järjestäessä kysyin papilta oikeutusta katkerille tunteilleni. Ja yksinkertainen vastaus oli, että tapahtumat ovat olleet todellisia ja olen ne elänyt ja ne ei poistu sillä, että henkilö poistuu. Ja minulla ei ole mitään anteeksiannettavaa ellen itse niin halua. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut asiaa pohtia :)
Hei ja hienoa että olet tiedostanut asian ja haluat sitä purkaa. Neuvolassa ehdottomasti ota asia rohkeasti puheeksi ja pääset neuvolan psykologin asiakkaaksi (käynnit maksuttomia). Itselläni on sama tilanne mutta olen käynyt kelan tukeman pitkän psykoterapian ja saanut jo hiukan eväitä omaan äitiyteen. Mieheni ei tosiaan ymmärrä tai osaa auttaa kuin kehumalla kuinka olen paras äiti omille lapsilleni. Tarvitset tukea, rakkautta ja voimia!!! Tsemppiä ja anna sen alkkisäitisi elää ihan omaa elämäänsä.
Minulla takanani rankka lapsuus ja nuoruus perheessä jossa käytettiin paljon alkoholia, väkivaltaa ja nöyryyttämistä.
Nyt olen 5-vuotiaan tytön äiti ja usein mietin miten ihmeessä tätä duunia nimeltä äitiys oikein pitäisi tehdä, kun sitä ns. kunnon perheen roolimallia ei ole ollut joten suurinosa päätöksistäni lasta kasvattaessa menee vaiston varassa.Minä kävin työterveyslääkärin kautta 3 kertaa psykiatrilla ja ne kerrat auttoivat minua tosi paljon. En selvinnyt menneisyydestäni täysin ilman traumoja vaan kärsin ahdistuneisuushäiriöstä, siihen sain lievimmät mahdolliset lääkkeet ja nyt elämä sujuu paljon helpommin.
Minulle tapahtuneet asiat ovat sellaisia, että oma kroppani on päättänyt olla muistamatta,mutta niiden asioiden kanssa jotka muistan on oppinut elämään. Johtuu se sitten lääkkeestä jotka hieman hillitsevät asioiden turhaa analysointia tai se yksinkertainen asia, että elämää pitää jatkaa menneisyydestä huolimatta niin nyt elämä on seesteisempää. Toki tulee niitä päiviä, kun masentaa ja kaikki on huonosti, mutta niistä hetkistä pääsee nyt helpommin ylös eikä niihin vajoa moneksi päiväksi.
Lapsen syntymä toi myös minulle asiat pintaan helpommin ja siksi minäkin neuvon sinua hakemaan apua, vaikka ihan parin tunnin verran jotta tiedät mikä sinua painaa. Minäkin luulin kärsiväni masennuksesta, mutta minulla onkin ahdistuneisuushäiriö ja se on paljon helpompi hoitaa.
Paljon voimia ja hyvää energiaa sinulle! <3
Sydäntä lämmittävää saada näitä vastauksia ja kuulla muiden samankaltaisia kokemuksia. Kiitos <3
Itse huomasin samaa,kun lapseni kasvoi isommaksi,aloin miettimään omaa lapsuuttani.Isäni joi paljon ollessani pieni,mutta murrosikäsenä,alkoholin käyttö oli vähäistä.Ehkå siksi,kun äiti sairastui ja isä joutui ottaa vastuuta lapsista enempi ja hoitaa sairasta äitiä.Kävin terapiassa monta vuotta n.3?Minua auttoi terapia,itkin siellä itkuni ja menetettyä lapsuuttani.Nyt olen antanut isälleni anteeksi,joka on jo kuollut.Nyt olen parempi äitinä.Enkä halua lapseni näkevän minua humalassa.
Minulla on myös ollut vaikea lapsuus, ja nykyisin äitiyden myötä olen kokenut samanlaisia tunteita. Olisi kiva kirjoitella sähköpostitse kokemuksia jne. Laita sähköpostiosoitteesi tänne jos sinua kiinnostaa kirjoitella :).
Hei. Lähdin apua hakemaan nyt tääktäö netistä. Olen monta vuotta juossut eri ns ammattiauttajan luona ( psyk.poli, terapia useamman kerran, yksit. Psyk, perheas.keskus,…) Mutta konkreettista apua En ole saanut jaksamiseen. Poikjani on jo lähes ala-asteen käynyt. Itse olen ääneen sanonut jo useamman kerran että apua tarvitsen, mutta sitä ei ole tullut. Epäilen syvästi omas ammattinimikkeen olevansyynä, että minun kuvitellan jaksavan jaongelmani ratkaisevan itse. Uskomatonta, että ensimm kerran kuulen edes mistään perhekuntoutuksista. Olen yh, ja jo useamman vuoden kuntoutustuella eli täysiviikkoisesti en ole töitä pystynyt tekemään enäö monern vuoteen.
Joten, apuja ja vinkkejä mihin tahoon Vielä voisin ottaa yhteyttä??! Ei tässä suinkasn halua että ooikani onseuraavaksi psyk vastaanotolla apua itselleen hakemassa. Luulisi apua saavan aiemmin!!!??