Nimetön

olen pienten kaksosten yksinhuoltajaäiti, eronnut lasten isästä ja muuttanut eri puolelle Suomea vauvojen ollessa aivan pieniä, ns pakoon ja turvaan. Olen hoitanut lapset yksin ja apunani minulla on ollut vanhempani ja muu tukiverkostoni. Huoleni koskee isän huoltoa ym koskevaa hakemusta oikeuteen, jossa hän hakee lasten asumista ja yhteishuoltajuutta.

Kaikki tämä tuntuu vain kiusanteolta. Mies oli suhteemme aikana väkivaltainen fyysisesti ja henkisesti raskausaikana ja sen jälkeen (kuristamista, potkimista vatsaan raskaana ollessa, tönimistä, kaatamista, selän päällä istumista, läpsimistä, haukkumista kaikin mahdollisin tavoin, vähättelyä, eristämistä ystävistä, nöyryyttämistä jne. Kohteli vastasyntyneitä kovakouraisesti, tiputti kerran niskoilleen jne) Mies käytti päivittäin alkoholia muutaman annoksen ja vloppuna taju kankaalle. Myönsi itsekin minulle asian ongelmaksi ja yritti ja onnistui kuitenkin vielä salaamaan ongelmansa muilta läheisiltään ja työnantajaltaan. Isä on yrittänyt mustamaalata minua henkisesti sairaaksi tuttavilleen, sossuille ja oikeudelle, vaikka olen hyvin tavallinen raitis, lapsistani hyvin huolehtiva työssäkäyvä (nyt vapaalla oleva) äiti. Valvomisista olen väsynyt, mutta se on ainoa ”ongelmani”.

Lähtömme jälkeen (noin vuoden aikana) mies on kahdesti kysynyt lastemme kuulumisia, ei ole tavannut lapsia, ei vastaa lainkaan lapsia koskeviin viesteihini tai kommentoi lähettämääni infoa. Lapset eivät siis oikeasti kiinnosta isää.

Omat ja lasten pahoinpitelyt ovat polisiin tutkittavana, asianajaja hoitaa huoltoriita-asiaa. Silti olen huolissani jaksamisestani, jos joudun tapaamaan isää lainkaan. Ehdotamme kai valvottuja tapaamisia, mutta en haluaisi muutamaan vuoteen edes niitä, sillä en pysty enkä halua kohdata ex.ääni. Enkä halua hänen jatkavan lastensa aivopesemistä äitiään vastaan toistelemalla, kuten ennen eroa, että ”äiti on hullu jne.” Meillä on turvakielto isän väkivaltaisuuden ja tappouhkausten vuoksi.

Lasten huollon ja asumisen oletan jäävän entiselleen, mutta nuo tapaamiset. :(

Nimetön

Ikävää kuultavaa tuo mitä luin. Itse olen käynyt läpi elämässäni vastaavanlaista..
Olen nykyisin eronnut yh-äiti. Aluksi oli lastentapaamiset valvotusti ja nykyisellään ei ole ulkopuolisia tapaamisissa läsnä, itse olen siellä kuitenkin aina sen sovitun tapaamisen ajan. Ei nämä tilanteet helppoja ole, mutta itse olen ajatellut että lapsilla on kuitenkin oikeus nähdä myös isäänsä vaikka tämä on mikä on. Eikä kyseessä ole kuitenkaan hengenvaaraa minua tai lapsia ajatellen…

Toivottavasti löydät / löydätte parhaimman ratkaisun teidän tilanteeseen. Kysy viranomaisilta apua ja mielipiteitä jotka auttavat sinua tekemään omia päätöksiä näihin vaikeisiin kysymyksiin.
Voimia!!

Nimetön

Hei!

Olen samassa tilanteessa, sillä erolla että pojallani (2,5v) ja tyttärelläni (1v 1kk) on 1v 4kk ikäeroa. Lisäksi ex-miehestäni vaivaa psyykkiset ongelmat. Hän on käyttäytynyt väkivaltaisesti minua kohtaan yhden kerran. Lapset ovat täysin vastuullani, erostamme on nyt yli vuosi, eli odotin tytärtäni yksin. Kerran jo käräjillä olleena meille määrättiin valvotut tapaamiset, jotka toteutetaan Turvakodissa. Vien lapset sinne, enkä joudu tapaamaan exääni vaan valvoja vie lapset isälle. Nyt pian meillä on toinen käräjäoikeus, jossa puidaan taas tapaamisia (niitä ei koskaan voi isältä evätä) ja huoltajuutta. Asumista isä ei edes hae, eikä hän niitä koskaan saisikaan.

Tässä prosessissa jo jonkun aikaa olleena, neuvon sinua rajaamaan kontaktisi exään niin paljon kuin mahdollista ja hakemaan lapsille tapaamispaikka sellaiseksi, että se varmasti on heille turvallinen. Sinun ei tarvitse exääsi tavata. Lisäksi valitse huolella kunnollinen lakimies ja ennenkaikkea pidä kirjaa kaikesta mitä tapahtuu exäsi, sinun ja lasten välillä. Kaikki puhelut, tekstiviestit, tapaamiset yms. Myöhemmin näitä ei enää muista niin tarkaan eikä tapahtumisajankohtia, niitä tarvitaan oikeudessa. Hanki kaikki mahdolliset todistukset siitä, mitä miehesi on tehnyt sinulle, lääkärinlausunnot yms.

Minulle henkireikä on ollut toiset väkivaltaa kokeneet naiset (meillä se oli psyykkistä). Katso mm. pienperheyhdistyksen Miina-projekti, olisiko se paikkakunnallasi. Tämä on kova paikka, mutta on rohkeaa pelastaa itsensä ja lapset tälläisesta elämästä eikä jäädä siihen! Voimia!

Nimetön

kiitos kommenteistanne ja ette jaoitte omia kokemuksianne! Olen pahoillani, että teillä molemmilla om samantyyppisiä ikäviä kokemuksia takana. Toisaalta oli kuitenkin jotenkin helpottavaa lukea, ettemme ole ainoita tällaisessa tilanteessa.

Oikeusjuttumme on kesken ja ehdotimme isälle valvottuja tapaamisia. Tämä ei niihin ole ollut suostuvainen eikä ole vieläkään tavannut lapsia. Ehkä oikeus sitten määrää ne myöhemmin, kun käsittely etenee. Tapaamispaikkaan jo soittelin ja siellä oltiin todella ymmärtäväisiä. Tehtiin selväksi, ettei minun tarvitse edes kohdata ex.ääni ja yrittävät vielä mahdollisuuksiensa mukaan pitää valvojan samana, että tilanne lapsille olisi mahdollisimman vähän jännittävä. Tapaaminen voisi lapsen kannalta olla helpompi, jos olisin paikalla, mutta henkisen tasapainoni säilyminen ei mahdollista sitä. Jouduin kerran ex.n pakosta virallisten asioiden vuoksi tapaamaan syksyllä ja pelkäsin, näin painajaisia ja valvoin melkein 2 viikkoa. Sellaisen toistuminen jatkuvasti ei olisi mielestäni myöskään lasten etu. Toivottavasti asiat kääntyvät paremmiksi!

Nimetön

Moi.

Oma isäni oli juuri tuollainen meille lapsille ollessamme pieniä. Elämämme paras asia on ollut vanhempiemme ero.
Lähellä yläasteikää isä kävi meillä vuosien tauon jälkeen ja yritti aina pimittää rahaa. Aikanaan kummimme laittoivat säännöllisesti tulevaisuutta varten rahaa tileillemme, jotka isä oli jotenkin saanut keploteltua itselleen.
Kun olimme töissä, isä soitteli joskus ja pyysi käymään tai tuli itse käymään pelkästään rahan vuoksi.
Oli käynyt niin, että isä”rukka” oli juonut omakotitalomme, työpaikkansa jne. Oli korviaan myöten veloissa. Kukaan meistä lapsista ei häntä auttanut ei taloudellisesti tms.
Isä kuoli maksakirroosiin 3 v sitten. Pidimme hyvin pienet hautajaiset, joissa kellään ei ollut mitään positiivista sanottavaa haudalla. Pappi katsoi ihmeissään, kun me 4 lasta seisoimme yhden seppeleen kanssa ja muistovärssy oli: ”Herra antoi ja Herra otti. Luojan kiitos, se on nyt ohi lopullisesti”.
Isämme ei koskaan ollut häissämme, ei tavannut lapsien lapsiaan.

Voimia Sinulle! Päätöksesi on oikea, seiso rohkeasti sen takana, älä anna periksi!

Nimetön

En halua vähätellä kokemuksiasi tällä viestillä ovat olleet varmasti rankkoja. Toivon jaksamista teille.

Haluan tuoda isän näkökulman esille (vastaavissa) tapauksissa. Oma xvaimoni lähti turvakotiin lasteni kanssa. Idean hän sai tähän siitä, että olin itse sanonut lähteväni lasten kanssa sinne, jos äiti ei lopeta isän pahoinpitelyä. Xvaimoni uhkaili minua puukolla, potki ja hakkasi. Turvakodissa äiti kertoi minun mahtavasta psykologisesta väkivallasta häntä kohtaan ja kertoi minun olevan narsisti.

Turvakoti ja sosiaalityöntekijä eristi minut lapsistani (lasteni vastustuksesta huolimatta) yli puolen vuoden ajaksi. Isän kertomukset äidistä leimattiin mustamaalaukseksi. Bonuksena minut ajettiin ulosottoon ylisuurilla elatusmaksuilla ja minulle haettiin turvakielto sillä perusteella, että äiti pelkäsi minua ja että oli ollut turvakodissa. Mitään muuta näyttöä asiassa ei tarvittu.

Äidistä on kaksi poliisin esitutkintaa (pahoinpitely ja kunnianloukkaus) minusta ei mitään, vaikka tein itsestäni ilmoituksen poliisille, koska kukaan muu ei tutkinut äidin perusteettomia syytöksiä. Poliisi totesi puheiden olevan vailla todenperää. Tuomiota vaimo ei tapauksista saanut, koska näyttö oli heikkoa ja osa pahoinpitelyistä oli jo vanhentunut.

Koko tappelussa koneistoa vastaan meni 1,5v ja lasten olosuhteet oli vakiinnutettu väkivaltaisen äidin luokse. Oikeus päätti yhteishuollosta ja laajennetuista tapaamisista minulle ja lapsille. Itselläni meni ihmisarvo, talous, perhe, vaimo ja työ.

Tarinan pyyntö on se, että älkää lähtekö mustamaalaamaan valheilla ketään isää turvakotiin. Ne, ketkä menevät oikeuasti turvaan turvakotiin, teette oikein. Ne, ketkä menevät tai harkitsevat sinne menoa valhellisilla perusteilla saadakseen lapset vain itselleen huoltajuuskiistassa – älkää tehkö sitä. Tapatte isän henkisesti.

Nimetön

Oikeus voi evätä lapsen ja isän tapaamiset kokonaan.
Näin on, kun isä on psyykkisesti sairas ja tekee lasten ja äidin elämästä helvettiä kaikinpuolin.
Lasten oikeudet ovat isommat kuin isän oikeudet.
Peräänkuuluttaisin enemmänkin vanhemman VELVOLLISUUKSIA kuin oikeuksia sekä LASTEN OIKEUKSIA.

Joskus ei määrätä edes valvottuja tapaamisia, jos lapsi oireilee ja pelkää.

Kaikille helvetin kokeneille, kyllä se valo vielä on siellä tunnelin päässä. Luota vain itseesi, usko huomiseen sekä viranomaisiin, älä anna pelon hiljentää, vaan tuo kaikki julki.

Nimetön

Valitettavasti lapsilla on oikeus isänsä tapaamiseen etkä voi niitä kieltää. Jos ahdistaa niin muuta riittävän kauas isästä tai ulkomaille. Sinullahan on yksinhuoltajuus!

nimetön ihme

Avioero menossa ja kaksi tyttöä vuoroviikoin vanhempien luona, mutta pojan osalta sairaala ja lastensuojelu rajannut tapaamiset 1-2krt/kk ja noin 2 tuntia. Tämä on siis suositus eikä mitään virallista paperia tästä ole.
Kuitenkin tällä tavalla halutaan ja vaikka poika haluaisikin tavata useammin niin äiti ei suostu.
Onko kellään kokemusta tällaisesta ?

Vastaa aiheeseen: Lasten ja isän tapaamiset

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.